Steve Wozniak hankki itselleen heti Nexus Onen

1
Kaarlo Räihä

Steve Wozniak hankki itselleen heti Nexus Onen
Applen toisena perustajana tunnettu Steve Wozniak on ollut aina kiinnostunut uudesta tekniikasta, mutta hänen kiinnostuksensa ei rajoitu pelkkiin Applen tuotteisiin, vaan Wozniak kertoi viime viikolla NBC Class Action -ohjelmassa hankkineensa itselleen Nexus Onen.

Wozniak oli kaiken lisäksi tyytyväinen Googlen ja HTC:n luomaan puhelimeen, sillä se on hänen mukaansa tällä hetkellä hänen mieluisin teknolelu. Tämä lausahdus ymmärrettiin monissa paikoissa väärin, joten monet tahot luulivat, että Wozniak on hylännyt aiemmin hankkimansa nyt iPhonet kokonaan. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Wozniak tarkensi myöhemmin, että hän omistaa edelleen kaksi iPhonea.

Vuoden 2008 alkupuolella Wozniak kritisoi iPhonea mm. 3G-tuen puutteesta, ja kun Apple korjasi useita epäkohtia uudemmissa iPhoneissa, oli Wozniak jälleen jonottamassa uutta puhelinta ensimmäisten joukossa.



Toistaiseksi muut julkisuuden henkilöt eivät kuitenkaan ole esitelleet omaa Nexus One -puhelinta, ja tutkimusyhtiö Flurryn tekemän selvityksen mukaan puhelinta myytiin ensimmäisen viikon aikana ainoastaan 20 000 kappaletta. Flurryn luvut perustuvat puhelimiin asennettavista ohjelmista kerättyihin tietoihin, ja alustan suosion perusteella Nexus One on käynyt kilpailijoitaan huonommin kaupaksi myyntimäärissä mitattuna.

Flurry sanoo kuitenkin, etteivät iPhonen, Nexus Onen, Droidin ja myTouchin myyntiluvut ole suoraan vertailukelpoisia, koska markkina-alueet ja mainonta vaikuttavat suuresti myyntilukuihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Asus ROG Phone 9 Pro – hinta laskenut -26%

Asus ROG Phone 9 Pro
999 € ASUS eShop
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1349 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -22%

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -15%

Kommentit (1)

tkkaisla
tkkaisla

1

Ja luulisi että Applen toinen perustaja saisi uuden iPhonen jo testivaiheessa käyttöön. Niimpä jonottaminen on luultavasti ollut vaan markkinointi kikka muun iPhone hypetyksen seassa. Ja iPhonen 3G aiheuttaa itselle joka päiväisessä käytössä vitutusta kun ei toimi 900 mhz taajudella toi omakaan 3G iphone.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.