Hakkerit: iPhone 4 säilöö paikkatiedot lupia kyselemättä

10
Kaarlo Räihä

Hakkerit: iPhone 4 säilöö paikkatiedot lupia kyselemättä
Älypuhelinten paikannusominaisuuksien väärinkäytöt ovat olleet taas tänään esillä mediassa, kun hakkerit julkaisivat tietoja iPhone 4:n harrastamasta seurannasta. Hakkereiden tekemän selvityksen perusteella iPhone 4 tallentaa jatkuvasti paikkatietoja puhelimen muistiin, ja iTunesin kanssa synkronoidessa nämä tiedot siirtyvät myös tietokoneelle.

Tälläkin kertaa suurimmat ongelmat liittyvät ominaisuuden pakkosyöttöön ja salamyhkäisyyteen. Seurantaa ei voi ottaa pois käytöstä, eikä siitä anneta erikseen selvää varoitusta. Paikkatiedot kerätään matkapuhelintukiasemien tarjoamien tietojen perusteella, joten GPS:n ottaminen pois käytöstä ei vaikuta tietojen keräämiseen.

iPhone 4:stä tiedot saa kopioitua tietokoneelle iTunesin lisäksi myös muilla ohjelmilla, ja hakkereiden julkaiseman työkalun avulla menneiden aikojen liikkeet saa piirrettyä kätevästi kartalle.



Hakkerina ja tietoturva-ammattilaisena tunnettu Kevin Mitnick pitää ongelmaa vakavana, koska kerättyjen paikkatietojen avulla esim. mustasukkainen elämänkumppani, yksityisetsivä tai viranomainen voi selvittää puhelimen liikkeitä.

Apple ei ole toistaiseksi kommentoinut tilannetta.

Seurannan avulla kerättyä tietoa esittelevä video alla





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentit (10)

Kuveerty
Kuveerty

2

Äh, Iltalehdellä hyvä juttu tästä :D

"Applen iOS 4 on ensimmäinen iPhone-malli, joka tallentaa käyttäjänä jokaisen liikkeen salaiselle tiedostolle."

Laadukasta lähteitten lukemista ja asioista tietämistä.. iOS 4 malli.?

Vastaa
stageout
stageout

4

Apple.
No joo - aikoinaan aika, painotan sanaa aika, hyvä konevalmistaja joka sekoili sitten oman, mikä sen nimi taas olikaan - vapahtajansa johdolla muun oheisroinan kanssa täysin sekaisin, saa juuri sitä mitä on kerjänyt.
Appleantipatian. Temppu jolla sumutetaan - ja pirun kallilla rahalla. Ja niin hyvin ettei yksikään Aplle opetuslapsi huomaa mitään.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

5

Aina välillä se palautuu mieleen, miksi jotkut ihmiset suosivat avointa lähdekoodia ja muutenkin avoimuutta yhtiöiden toiminnassa. Usein samat ihmiset myös varovat tai jopa vastustavat kansainvälisiä suuryhtiöitä. Miksiköhän?

Vastaa
akse
akse

8

@9 "Vai olisiko vain find my phone -ominaisuus? Kun ei koske kuin nelosta." joo sehän on tärkeetä tietää missä se puhelin oli kuukausi sitte :)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

@9

Arvaisin, että se on Lokaatiopalveluiden (siis mm. kännykän karkean lokaation saaminen ilman jatkuvaa nettiyhteyttä, lokaatiopohjaiset muistutukset) välimuisti, miksi päivämääriä ei konsolidoida paremmin, eikä vanhoja entryjä siivota tehokkammin lienee joko bugi tai aivopieru.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

10

..ja mitähän muuta *säilötään* on se loistavaa että hakkereita on olemassa saa se tavan kuluttajakin edes joskus siivun totuutta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.