Googlen seuraavasta Nexuksesta tihkunut uutta tietoa

2
Manu Pitkänen

Googlen seuraavasta Nexuksesta tihkunut uutta tietoa
Verkkosivusto BGR kertoi kaksi viikkoa sitten loppuvuonna ilmestyvän Googlen Nexus-puhelimen teknisistä tiedoista. Sivusto on jälleen saanut uutta tietoa puhelimesta ja raportoinut niistä eteenpäin.

Tähän asti Google Nexus 4G:nä tunnetun LTE-tuellisen älypuhelimen todellinen koodinimi on kuulemma Prime, jonka nimisenä puhelin saatetaan myös julkaista. Android 4.0:lla (Ice Cream Sandwich) varustetun puhelimen valmistaa Samsung, joka vastasi myös edellisen Google-puhelimen valmistamisesta.

Edellisessä paljastuksessaan BGR ei vielä oikein tiennyt mikä suoritin Nexus Primessa oikein on, mutta nyt siksi on varmistunut kaksiytiminen OMAP 4460. 720p-resoluutioisen kosketusnäytön tyyppi on varmistunut Super AMOLED HD:ksi.



Google muuttanee myös julkaisuriittejään. Yhtiö aikoo esimerkiksi tuoda puhelimensa myyntiin heti useamman teleoperaattorin kautta. Lisäksi hakukoneyhtiön on kerrottu tekevän läheistä yhteistyötä usean puhelinvalmistajan kanssa, joten Nexuksen julkaisupäivänä saatetaan nähdä uusia puhelimia esimerkiksi HTC:ltä tai Samsungilta. Tällainen usean kärjen taktiikka on tuttu Microsoftin Windows Phonen puolelta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -30%

Samsung Galaxy A36
179 € DNA
255 € Hobby Hall
299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 255 €

Google Pixel 10 – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10
499 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 673 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Xiaomi Redmi Note 15 Pro+ – hinta laskenut -23%

Xiaomi Redmi Note 15 Pro+
370 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 480 €

Kommentit (2)

Nikotiko
Nikotiko

1

Mielenkiintoista. Kai tuo 4.0 versio päivittyy sitten toisillekin Android puhelimille jonain päivänä? Tai ainakin kaksiytimisille?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.