Mozilla kehittää omaa käyttöjärjestelmää

1
Manu Pitkänen

Mozilla kehittää omaa käyttöjärjestelmää
Suosittua Firefox-selainta kehittävä Mozilla on julkaissut uuden hankkeen, jonka päämääränä on luoda oma web-pohjainen käyttöjärjestelmä. Boot to Gecko -hankkeen (B2G) ensisijaisena laitekantana on pidetty älypuhelimia ja tabletteja.

Uutisoimme jo viime kuussa uudesta Webian Shell -käyttöliittymästä, joka vinkkasi siihen suuntaan että Mozilla voisi harkita oman käyttöjärjestelmän kehittämistä. B2G ja Webian Shell eivät liity toisiinsa mitenkään, mutta yhteistyö voi olla mahdollista tulevaisuudessa.

Eri lähteet vertailevat B2G:tä Googlen kehittämiin Androidiin ja Chrome OS:ään. Vaikka se on Chrome OS:n kaltainen ratkaisu, niin Mozillan tavoitteena ei ole tuoda sitä minikannettaviin vaan pikemminkin samalle laitekannalle missä Android mellestää.



B2G perustuu pohjimmiltaan Androidiin, mutta yhteneväisyydet jäävät ytimen, kirjastojen ja ajureiden tasolle. Kehitystiimin tavoitteena on kehittää kaikki perusominaisuudet puheluista, tekstiviesteistä, NFC:stä jne. lähtien web-pohjaisia. Hanke on vasta lähtökuopissaan, joten henkeä pidätellen Mozillan tuotosta ei kannata odotella.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -49%

Google Pixel 9 Pro
589 € Elisa
969 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1149 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.