Motorola Mobility jatkaa luonnollisesti Android-puhelinten kehittämistä. Googlen Android-pomon Andy Rubinin mukaan Android tulee silti säilymään avoimena järjestelmänä. "Tulemme jatkamaan yhteistyötä kaikkien arvostamiemme Android-kumppanien kanssa", Rubin kertoo.
Googlen mukaan Motorola Mobility tulee säilymään omana yksikkönään eikä sitä ole tarkoitus sulauttaa emoyhtiön laiteosastoksi. Säilyttämällä laitevalmistuksen erillisenä toimintona, Google pyrkinee osoittamaan muille Android-valmistajille Androidin jatkuvaa avoimuutta.
Kauppa muuttaa silti koko alan asetelmia, kun Google kykenee Applen tavoin hallitsemaan koko kehitysketjun käyttöjärjestelmästä laitevalmistukseen. Googlen Nexus-sarjan "mallipuhelinten" seuraava julkaisija saattaa siis hyvinkin olla Motorola huolimatta aiemmasta yhteistyöstä HTC:n ja Samsungin kanssa.
Motorola on yksi pitkän linjan puhelinvalmistajista, jolle on vuosien saatossa kertynyt vahva salkullinen nykyisissä puhelimissa välttämättömiä patentteja. Motorolan patenttisalkku lieneekin yksi suurimmista kauppoihin johtaneista syistä. Tähän saakka Googlen Android-käyttöjärjestelmä on ollut haavoittuvainen kilpailijoiden patenttivaatimuksia vastaan, mutta Motorola-kaupan myötä Googlen painoarvo kasvaa patenttikiistoja ratkoessa.
Googlen toimitusjohtajan Larry Pagen mukaan sekä Microsoft että Apple ovat viime aikoina pyrkineet rajoittamaan kilpailua haastamalla Android-valmistajia oikeuteen. "Motorola-kauppa vahvistaa Googlen patenttisalkkua ja auttaa meitä suojaamaan Android-järjestelmää Microsoftin, Applen sekä muiden yhtiöiden yrityksiltä rajoittaa kilpailua", Page kommentoi kauppoja Googlen virallisessa blogissa.

Kommentit (13)
Huhut Motorolan Windows Phone -strategiasta taisivat mennä romukoppaan?
Minkähän firman puhelimiin saadaan jatkossa ensimmäisenä uudet Android-versiot..?-)
Onkohan kovin viisas veto tämä. Kuka ostaa enää muiden Android kehittäjien puhelimia, kun Motorola on selkeästi etulyöntiasemassa muihinverrattuna.
Niinno, viisas veto siinä mielessä, että Google on kai katsonut valmistajien tekevän suht hyvää voittoa Android-puhelimilla ja päätti haluta tuon siivun itselleen :-) Patenttisalkun lisäksi tietty.
Mutta on kyllä vaikea nähdä että ainakaan SonyEricssonin tai LG:n kaltaisissa keskisuurissa Android-firmoissa oltaisiin kovinkaan onnellisia tästä kaupasta :-)
Motorolan puhelimien haluttavuus kasvoi aika rysäyksellä :) Toisivat nyt Droid 3:sta suomeenkin saakka...
puhumattakaan siitä mitä Motorolan Mobilityn sopimuksiin Google pääsee kiinni. Hyökkäys on paras puolustus, jos ei muuta niin takaoven kautta.
Tuskin, se, että Google ostaa Motorolan pantit, ei vastaa lähellekään Nokian patentteja.
@10. Jep, patentti salkuun täyttöä. Sen takia Nokian ja RIM:n osake on lennossa myös. Ja tästä muut Android valmistajat kiittivät (Samsung, LG, etc) jo omissa tiedotteissain melkein samoin sanoin, eli suunniteltua. Bonuksena on sitten jalansija laitevalmistajana sekä nythän Googlesta tuli myös WP7 valmistaja. :)
Tässäpä tilanteeseen sopiva mietelausekin:
"Keep your friends close but your enemies closer. To know your Enemy, you must become your Enemy."
Täytyy sanoa että puun takaa tämä tuli itse kullekin. Jotenkin sitä odottaa tulevaa Nexusta (no ok, ehkäpä vasta ensivuoden puolella tulevaa) mielenkiinnolla, toki tabletejakin. Saa sitten nähdä päätyykö valinta aikanaan Nokiaan & WP:n, vaiko Motorolaan & Androidiin, mikä toki ollut aiemminkin mahdollista, mutta mielenkiintoa korotti kummasti tämä.
[OT]
Itse toivoisin, että tämän peliliikkeen lisäksi googlella riittäisi pelisilmää korjata myös Android Marketin tietoturva ongelmat, oli ratkaisu siihen mikä olisikaan. Yhtenä esimerkkinä voisi olla tämän vakio marketin nimeäminen "beta" marketiksi, josta ohjelmia siirrettäisiin "uuteen" Android Marketiin ennakkotarkastusten (myös ohjelmapäivitysten osalta)jälkeen. Rinnalle jäisi siis propellihattuja varten "beta" market nykysysteemin mukaisesti, josta aikanaan ohjelmia nousisi varsinaiseen marketiin. Toki täten myös uudet ohjelmaversiot olisivat ensin täällä "beta" marketissa, josta asentelu omalla vastuulla.. Ai miksikö myös päivitykset tulisi tarkistaa? Ettei pääse kiertämään tarkistusta sillä, että jakaa ensin ok ohjelmaa, jonka päivitysversiossa olisi skeidaa.. Parempiakin ratkaisuja varmasti on, mutta uskottavuus tämän suhteen pitäisi jollain palauttaa.
[/OT]
Tätäkö sitten olisi haluttu Nokian kohtaloksi? eli käyttöjärjestelmäksi android, ja sen jälkeen Googlen ostamaksi.
Melko rohkeaa spekulointia, mutta kääntäisi kyllä koko kentän ympäri ja etenkin Samsung varmaan myös arvio artikkelin skenariota.
http://www.uusisuomi.fi/raha/114804-nyt-%E2%80%9Dtata-google-oikeasti-haluaa%E2%80%9D
En ihmettelisi jos Google olisi huomannut miten suuren markkina osuuden se on saanut ja haluaisi osingoille myös rauta puolen voitoista. Vaikea uskoa pelkkien patenttien ostamiseen noin kovalla hinnalla.
@3 sehän siinä just on ideana!
KOva taktinen veto. E-Floppi on juuri ajamassa symbiania ja Meegoa alas, niin siinä vaiheessa on hyvä iskeä ja pistää muut matkapuhelin valmistajat polvilleen. Samppa, erkki ja muut ovat sympparin hylänneet, niin pelikenttä on googlelle auki.
Oiskohan Meegolla toivoa kuitenkin, jos Nokia ei tee sitä, niin jokin muu esim. Samppa.
Tätä asiaa se kaukokatseinen Nokian pelastaja Vanjoki pelkäsi ja sanoi, että Androidin käyttö on kuin kusisi housuun eli hetken lämmittää ja sitten kylmyys iskee entistä syvemmälle.