Kommentti: Symbian Belle toimii, mutta myöhästyi

36
Matti Robinson

Kommentti: Symbian Belle toimii, mutta myöhästyi
Nokia uudisti vastikään Symbian-käyttöjärjestelmäänsä Belle-päivityksellä. Modernien Symbian-puhelinten toinen ja niistä kahdesta se merkittävämpi päivitys saapuu esiasennettuna uusimpiin Nokian älypuhelimiin. Puhelinvertailu testasi pikaisesti syyskuussa julkistetuista kolmesta Symbian-älypuhelimesta monipuolisinta, Nokia 701:tä, ja siihen asennettua Belle-käyttöjärjestelmää.

Aiempi Anna-päivitys toi jo kesällä muutamia käyttöliittymäpäivityksiä auttamatta kilpailevien alustojen kyydistä tippuneeseen Symbianiin. Valitettavasti suuremmat päivitykset, kuten verkkoselainuudistus, sai odottaa pitkälle syksyyn. Uusin, Belle-nimeä kantava käyttöjärjestelmäversio on kuitenkin vihdoin tuonut nuo päivitykset ja hivuttaa Symbiania lähemmäs kilpailijoita.

Jo Symbian Annassa tietyt ominaisuudet ovat täysin vertailukelpoisia iPhonen ja Android-puhelinten kanssa. Tästä hyvä esimerkki on jo Symbian^3-julkaisusta lähtien Nokian älypuhelimia koristanut musiikkisoitin. Sittemmin Nokia on pyrkinyt kehittämään yhtä sulavasti toimiviksi muitakin puhelimen osa-alueita. Bellessä se jo onnistuu miltei koko käyttöjärjestelmän osalta.



Bellen tärkeimpiin uudistuksiin kuuluvat verkkoselainpäivityksen lisäksi kotinäytön kasvattaminen kolmesta sivusta kuuteen, NFC-tuki, erikokoiset widget-sovellukset sekä Android-puhelimista tuttu, alas vedettävä tila-/ilmoituspalkki. Lisäksi Bellen yhteydessä Nokia on selventänyt valikkorakennetta, joka nyt oletuksena kokoaa kaikki sovellukset yhteen rullattavaan valikkoon.



Yksi sinänsä Belleen liittymätön uudistus uusissa Symbian-älypuhelimissa on gigahertsin kellotaajuudella toimiva suoritin. Uudistetun käyttöliittymän ja yhtiön mukaan peräti 3 kertaa nopeammin toimivan verkkoselaimen kanssa paketti on varsin toimiva. Moniajo toimii nopeasti, ja vaikka verkkoselain ei ole aivan parhaimpien tasolla, ei se enää jää järisyttävän kauas. Nopeamman suorittimen tuoman prosessointitehon huomaa erityisesti raskaammissa sovelluksissa, kuten Nokia Mapsissä, joka toimii selkeästi aiempaa sulavammin.

Nyt Symbianin käyttöliittymän toiminta on kautta alustan yhtenäistä. Erot Symbian Belleä pyörittävän Nokia 701:n ja useimpien Android-puhelinten tai iPhonen kanssa ovat käytettävyydessä enää marginaaliset.

Mikäli Belle olisi ollut valmis vuosi takaperin, ei Elopin olisi todennäköisesti tarvinnut tai kannattanut tehdä liikkuja Windows Phonen suuntaan. Sudenkuoppa, johon Nokian on kerta toisensa jälkeen astunut, on vihdoin saatu täytettyä, mutta vuosien työ on todennäköisesti tehty täysin turhaan, kun kaikki ovat kääntäneet katseensa kohti Microsoftin Mangoa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (36)

pitokokka
pitokokka

1

Jep, tyytyväinen täytyy olla. Maps ja Sports Tracker tuntuvat löytävänsä paikan aiempaa nopeammin. Web surffailu sujuu, kunhan ei ole liikaa sovelluksia / ikkunoita auki. Esim. Yhdistelmä soitin auki ja meili auki, mailista klikkaus afterdawnin keskustelupalstalle avaa tyhjän sivun. Erona edellisiin se, ettei akkua ole tarttenut repiä irti, pari kertaa olen saanut kännyn ottamaam lukua. Olispa 701:ssä vielä N8(/N9) tasoinen kamera.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

2

Niinpä.. Hyvä menee nyt kyllä hukkaan. Nämä on aivan turhia parannuksia kun Symbbari kuopataan kumminkin.

Tämä olisi varmasti tullut ulos jo viime talvena mikäli eivät olisi haahuilleet MS:n kanssa vaan keskittyneet tähän (olisi myös vältetty isot irtisanomiset).

Munatonta toimintaa. Minusta tuo näyttää jo todella hyvältä, kuten n9:kin, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä, kun näitä ei kukaan halua ostaa (no muutamat, mutta ei suuri yleisö).. En minäkään osta uutta autoa nyt jos tiedän ettei siihen sopivaa polttoainetta saa enää muutaman vuoden kuluttua. Tarkoitan tällä softaa, eli uusia kolmannen osapuolen softia ei juurikaan tule eikä vanhoja ylläpidetä yhtähyvin kuin muiden alustojen (esimerkkinä Nokialle alunperin suunniteltu SportsTracker.. Android saa päivitykset ensimmäisena), eikä se ole mikään ihme.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
reino33 (vahvistamaton)

3

Tuskin menee hukkaan, näitä hyödynnetään tulevissa Meltemi puhelimissa

Vastaa
miksuh2
miksuh2

4

@1>

Web surffailu sujuu, kunhan ei ole liikaa sovelluksia /
> ikkunoita auki. Esim. Yhdistelmä soitin auki ja meili auki,
> mailista klikkaus afterdawnin keskustelupalstalle avaa tyhjän
> sivun.

Tuo johtuu kyllä sun nettiyhteytesi pätkimisestä ja/tai webbipalvelimen ruuhkautumisesta eikä mistään muusta. Se on täysin 100% varmaa, että esimerkiksi mainitsemiesi musiikkisoittimen ja sähköpostiohjelman auki oleminen ei moista aiheuta

Itselolen kokeeksi pitänytomassa E7:ssäni esim 30 sovellusta avoinna samanaikasesti ja edelleen esim webbisurggaus on toiminut ihan ok.

Esimerkiksi Nokia 601:ssä on 512MB RAM-muistia, eli kaksinkertanen möärä RAM-muistia E8:n verrattuna. Eli muistin loppumisestakaan ei kyllä ongelmaa tule. Symbianissa on sitäpaitsi ollut Symbian ^3:sta lähtien myös tuki virtuaalimuistille, jota käyttis osaa köäyttöää ERAM-muistin jatkeena.

Vastaa
perhana
perhana

5

@2
Mutta kun tämän olisi pitänyt tulla ulos jo ennen viime talvea... munatonta touhua on mielestäni ollut se, että symbian-kehitystiimi tuudittautui vuosia siihen uskoon että ei heidän tarvitse kiirehtiä minkään uuden kanssa, näperrellään vaan ihan rauhassa näitä pieniä viilauksia, kyllä Nokia palkan maksaa...
Nyt kun johtoryhmän ja osakkeenomistajien kärsivällisyys loppui ja ryhdyttiin etsimään uusia kuvioita, on todellakin symbian-tiimin hieman myöhäistä ruveta näyttämään sitä osaamistaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
MokiaeFlop (vahvistamaton)

6

Ihme,jos tällaiset "ikäloppu-mallit" menevät kaupaksi,kun design on...mitä on!!. =(

Vastaa
JussiFX
JussiFX

7

Käyttöliittymä on yhä mielestäni ruma eikä asiaa paranna 640x360 resoluutio, mikä on nykystandardeilla surkeahko. Kyllä se WP7 on paljolti nätimpi ja luultavasti miellyttää massoja enemmän.

Vastaa
mietaas
mietaas

8

"Sudenkuoppa, johon Nokian on kerta toisensa jälkeen astunut, on vihdoin saatu täytettyä, mutta vuosien työ on todennäköisesti tehty täysin turhaan, kun kaikki ovat kääntäneet katseensa kohti Microsoftin Mangoa".

Sudenkuoppa = nokian alasajo vanjoen ja kallasvuon toimesta!!!

t. osakkeenomistaja

Vastaa
hraHUU
hraHUU

9

Täytyy sanoa, että näin parin viikon käytön jälkeen en kyllä 701:stäni vaihtaisi pois kovin helpolla. Naiseni osti samalla viikolla tismalleen saman hintaisen samsung galaxy S plussan saunalahdelta ja sovelluskauppaa lukuunottamatta omasta mielestäni näin peruskäyttäjänä 701:ssa on miltein kaikki parempaa. Pelkästään itse puhelimen, kuin myös Bellen "laadukkuus" on aivan toista luokkaa verraten samsungiin joka tuntuu ja näyttää mielestäni lähinnä kalliilta lelulta. Android tuntuu todella sekavalta, joka paikassa ihmeellisiä härpäkkeitä joilla ainakaan minä tuskin tulisin tekemään mitään. Nokialainen toimii sulavasti, on erittäin selkeä ja näytön laatu: Mielettömän hyvä ja äärimmäisen kirkas. (verrattuna Galaxy S plussan jopa sinertävään ja hieman synkkään näyttöön. Vihdoin rupean myös ymmärtämään mitä tarkoitetaan androidin sovelluskaupan avoimmuuden tuomiin ongelmiin, marketti täynnä mitä turhimpia ja huonompia ohjelmia, vaikka kylläkin kritisoin suuresti Ovi kauppaa vähäisten sovellusten puolesta.
Kyllä tällä luurilla ainakin pari vuotta mennään niin että heilahtaa, sympparin kehitystyö ilman muuta oikeaan päin.

Vastaa
hraHUU
hraHUU

10

... ja mitä tulee muotoiluun, menkää kauppaan ja kokeilkaa! Itse olin aluksi erittäin skeptinen ainakin 701 muotoilusta, mutta ensimmäistä kertaa kun käteen sen sain niin päätös oli aivan selvä.

Vastaa
Puppek
Puppek

12

"Yksi sinänsä Belleen liittymätön uudistus uusissa Symbian-älypuhelimissa on gigahertsin kellotaajuudella toimiva suoritin."

@4 Nokia 701:ssä on siis jo gigahertsin prosessori (kilpailijoilla ollut jo puolitoista vuotta). Muistiakin jopa 512MB (kilpailijoilla nyt 768-1500). Ja näyttö yhä 640x360px. Kerta parempi rauta saa homman sujumaan paremmin, miksi Nokia niin pihtailee sitä? Akkukestoko? Galaxy S2:ssa akku kestää tehokäytössä triplasti mitä se kesti Nokia 5800:ssa. Eli en pidä selityksenä.

@0 Bellestä vaikea sanoa, mutta käyttöliittymä näyttää ahtaalta -> palkit ylhäällä ja alhaalla.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

13

En ymmärrä (Nokian valmistamien) Windows puhelimen etukäteishypetystä. Ensimmäistäkään mallia ei ole vielä julkaistu, saati niitä olisi kaupan hyllyllä. Viime aikoina puhelimia on tullut ostettua n. kerran vuoteen. Yleensä periaatteella : riittävän hyvä, että sen voi kierrättää muksuille parin - kolmen vuoden päästä. Seuraavalla kerralla voi olla tarjolla järkevän hintainen ja riittävät ominaisuudet omaava Windows puhelin.

Ennemmin odottaisi hehkutusta Meegosta ja N9:stä, jota mahdollisesti saa tällä viikolla kaupoista. 701 on sopivan kokoinen, käteen istuva, kirkas näyttö, riittävästi potkua ja Bella on jees. Omassa hintaryhmässä ihan kilpailukykyinen tuote.

-> @4
jotain häikkää web-sivuissa on kovalla käytöllä, esim. kun kaksi selainikkunaa on auki, niin toisinaan toinen ikkuna hyytyy tyhjäksi.

Vastaa
akse
akse

14

@12 tehokäytössä galaxy s2:n akku kestäny 2 tuntia mulla välillä... pitäs olla varmaa agregaatti pörisemässä, mikä lataa puhelinta. Idlenä se tuntu kestävän ihan kivasti.

1320mAh vs 1640mAh ja vaikka akkutekniikka ei ole paljon edennyt niin tuo 5800 varmaan sen 2-3 vuotta vanhaa mallia kuitenkin.

Nää uuemmat mallit kestää semmosta perus tehokäyttöä about päivän ja vähäistä käyttöä itsellä kestänyt noin 2-3 päivää. Mielummin ladannu kyl 2 päivän jälkeen.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

15

@12 eiköhän muisti ja suorittimet ole olleet niitä kalliimpia osia. Nokialla on joku päättänyt, että pienempi prossu ja muisti saa riittää, säästetään hankintakuluissa. Kulutuseletroniikassa optimaalista on myydä vähän parempaa siten, että on tarve vaihtaa uudempaan taas vähän ajan päästä. Kilpailija möivät vain sitä mitä oli tarjolla, eikä vanhentunut tekniikka kelvannut.

Jossain vaiheessa tulee tekniikan kehittymisessä kyllästymispiste vastaan. Esim. Xbox 360 on aika monta vuotta vanha, eikä seuraavaa sukupolvea ole taidettu esitellä. Puhelimien osalta aletaan olla lähellä, perustan arvion siihen, että kohtuullisen raskaat www-sivut pyörivät kännyssä ja Flash videot pöyrivät jotenkin. Wp voi osaltaa lisätä puhelimen raudan kehittämistarpeita. Ainakin pc- puolella käyttis vaatii raudalta enemmän ja enemmän...

Vastaa
Phiideer
Phiideer

16

Yhdyn Reino33 mielipiteeseen: nykyisin Symbianin softat käsittääkseni tehdään Qt:lla, joten jos siirrytään siellä 2016 hujakoilla Meltemi, niin epäilen, että Qt saa palikat siihenkin, jolloin kehittäjien näkökulmasta ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen ja kuluttujan näkökulmasta tarjonta tai tuki ohjelmistolle ei lakkaa. Miksi kehittäjiä vielä kiinnostaisi Meltemi? Volyymi.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

18

@12/14 Taitaa olla vikaa 5800:n akussa. Itsellä 2009 ostettu 5800 jaksaa kohtuukäyttöä pari kolme päivää (musiikin kuuntelua työpäivät, satunnaista mutta ahkeraa netin selailua matkoilla ja kotona).

Muutenkaan en ole kokenut nokialaisten kohdalla suurta haittaa hitaammista suorittimista (vaikken tietenkään vastusta niiden kohtuullista nopeuttamista). Suoritinnopeuden ja akunkeston välillä palloilu on kuitenkin aina kompromissien hakemista, koska molempia ei voi saada (ilman että muotoilu kärsii). Esim. android-leirissä kyseessä vaikuttaisi olevan enemmänkin kilpavarustelu kuin todelliseen tarpeeseen pohjautuva kehitys.

Vastaa
Puppek
Puppek

19

@18 Videon katsominen tuntui vievän eniten akkua. 5800:ssa n. 1 mp4-leffa > akku lopussa, SGS2:ssa 2 divx-leffaa > akku vasta puolessavälissä. Käytännössä kumpaakin piti/pitää ladata päivittäin.

Itsellänikään ei ehkä 5800:sen suoritinteho ollut ongelma vaan onnettoman pieni RAM-muisti. Puhelin huusi sen puutetta jatkuvasti (muisti täynnä, sulje sovelluksia!!). Opera Mobile + soitin/spotify vei kaikki mehut. Kaikea joutui enemmän tai vähemmän odottamaan.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

20

Nokia on ollut jo pitkään VR: Aina myöhässä. Mutta itse myös pidin Belleä täysin vertailukelpoisena Androidiin, mitä molempia pääsin kolme päivää hiplailemaan. iOS:stä jäädään kuitenkin siinä sujuvuudessa, mutta se korvataan monipuolisuudella.

Voi Nokia, miksi me emme saaneet Belleä aikaisemmin!

Vastaa
3rd_party
3rd_party

21

@19
Muisti on todella ollut Nokian heikko lenkki. 5800 kohdalla se on suorastaan raivostuttavaa ja N8:n kohdalla ärsyttävää. Ehkä 701 sitten pääsee eroon tästä puutteesta, mene ja tiedä (itse en ajatellut ryhtyä koekaniiniksi ko. laitetta hankkimalla). Ikävä kyllä tämäkin kehitys tosin matelee Symbianin kanssa pahasti myöhässä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

22

@5 perhana

> Mutta kun tämän olisi pitänyt tulla ulos jo ennen viime
> talvea...

Kannattaa koettaa ymmärtyää se, että ohjelmistokehitys ottaa aina oman aikansa, se on erityisen totta kun on kyse käyttöjärjestelmän tapasesta monimutkasesta ja laajasta tuotteesta.

Tärkeää ib ntös ymmärtää se, että ns rakennuspalikoiden pitää olla valmiit ennenkuin niistä palikoista voidaan kasata lopullinen tuote. Tässä tapauksessa puhutaan ohjelmistokompionenteista ja -tekniikoista, joita tarvittiin Symbian Bellen rakentamiseksi. Symbian Belle voitiin julkasta vasta kun kaikki tarvittavat komponentit ja tekniikat olivat valmiita.

Esimerkiksi Qt Quick Components valmistui ja julkastiin vasta pari kuukautta sitten kesällä, Qt Quick Components on vain yksi esimerkki tekniikasta, jonka piti olla valmis ennenkuin Symbian belle voitiin julkasta.

> munatonta touhua on mielestäni ollut se, että symbian-
> kehitystiimi tuudittautui vuosia siihen uskoon että ei heidän
> tarvitse kiirehtiä minkään uuden kanssa,

Todella paksua puppua, sinä et tiedä mistä puhut. Väitteesi on suoranainen solvaus niitä kohtaan,. jotka on tehnyt lujasti työtä sen eteen, että Symbian Belle saatiin kehitettyä. Nokian, ja mionien alihankkijoiden väki on kyllä tehnyt kovasti töitä aina siitä lähtien kun Nokia osti Qt:n vuonna 2008. Kokoajan on myös ollut selkeä tavoite, johon on pyritty, toki suunnitelmia on jouduttu uudistamaan kehityksen aikana, mutta jokatapauksessa Symbian Belle on se mihin on tähdätty vuodesta 2008 lähtuien. Kuten edellä sanoin, niin kehitys vain ottaa väkisin oman aikansa. Kolme vuotta Qt:n ostamisesta Symbian Bellen marklkinoille tuloon ei itseasiassa ole mitenkään erityisen pitkä aika, kun otetaan huomioon kuinka iso uudistus on kyseessä.

> näperrellään vaan ihan rauhassa näitä pieniä viilauksia, kyllä
> Nokia palkan maksaa...

Käsittämäntö hölynpöltä taas. Kuten sanoin, sinä et tiedä yhtään mitään siitä mitä Symbioanin kehityksen suhteen on taopahtunut. Kyseessä ei todellakaan ole ollut mikään näpertely ja pienet viilaukset. Symbian Belleen tähtäävä kehitys on ollut käynnissä vuodesta 2008 lhtien ja sin'ä aikana Symbiania on uudistettu varsin rankalla kädellä, sekä käyttöliittymältään, että pinnan alla olevien tekniikoiden osalta. Se ei tosiaankaan ole ollut mitään näpertelyä ja pikkuviilausten tekemistä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

23

@12 Puppek

> Nokia 701:ssä on siis jo gigahertsin prosessori (kilpailijoilla
> ollut jo puolitoista vuotta).

Ei kannata sokeasti tuijottaa pelkkiä numeroita. Tämä on sanottu jo monesti, mutta sanotaan nyt taas. iOS ja Android on jo lähtökohtrasesti raskaampia alustoja kuin Symbian, jo tuon takia näiden kilpailevien alustojen kohdalla tarvitaan nopeampia prosessoreja. Symbian on varsin kevyt alusta.

Toinen merkittävä asia on se, mitä olen yrittänyt jo pitkään tolkuttaa porukalle. Ei kannata tuijottaa liikaa CPU:n kellotaajuuteen, koska eritt'äin usein GPU ka raitapohjainen gerafiikkakiihdytys vaikutta paljon enemmän siihen kuinka nopeasti ja sulavasti systeemi toimii.

Symbianin ongelmana oli ennen Symbian ^3:_a se, että rautapohjasta grafiikkakiihdytystä ei tuettu ja Nokian älyouhelimissa ei edes ollut erillistä GPU:ta, lukuunottamatta esim N95:tä.

N8:sta lähtien Nokian Symbian älypuhelimissa on kuitenkin okllut tehokas GPU ja Symbian ^3:sta lähtien Stmbian on tukenut rautapohjasta grafiikkakiihdytystä. Ja se näkyy merkittävästi. Vaikka prosessorin kellotaajuutta ei ole juuri nostettu, nyktiset Symbian Anna -älypuhelimet ovat huomattabvasti nopempia kuin esim tässä ketjusa mainittu Nokia 5800XM, joka on vanhemman polven luureja ilman GPU:ta ja ilman rautapohjasta grafiikkakiihdytystä.

Eruttäin paljon on myös merkitystä käytetyll'ä tekniikalla, nyt kun Symbianille on alkanut tulla Qt:lla tehtyjä sovelluksia Qt ja QML ovat kiistatta osottaneet ylivoimasuutensa vannhaan AVKOniin verrattuna. Ja nyt kun Symbian Bellen myötä Symbianissa siirryttiin Qt-pohjaseen käyttöliittym''n, niin vanhatkin N9, Et jne puhelimet nopeutuu PALJON, vaikka peosessorin kellotaajuus ei siis muutu miksikään. Uusien Bokia 710 jne luurien nopeampi CPU toki on hyvä asia, mutta Symbian pelle tulee olemaan paljon Symbian Annaa nopeampi N8:lle jne. Nykyiset Qt ja QML-sovellukset osottaa sen selkeästi kuinka suuri noopeutusvaikutus on luvassa.

Eli vaikka nopeampi CPU on toki mukava asia, niin sokeasti ei pidä vannoa pelkkien megahertsien nimeen. Prisessori nopeuden nostot pitää tulla tarpeesta, eo 'öyttömän kilpavarustelun takia kuten esim Android-leirissä on tapahtunut.

> Muistiakin jopa 512MB (kilpailijoilla nyt 768-1500).

Ensinnäkin, millä luurilla muka on 1.5GB RAM muistia? taidat nyt kyllä liioitella.

Toisekseen muistinkaan osalta ei pitäisi sokesti tuijottaa numeroita. Sillä on itseasiassa paljon enemmän merkitystä pljonko sitä RAM-muistia on vapaana sovellusten käyttöön puhelimen käynnistyttyä. Rässäkin tapauksessa voidaan sanoa, että iOS ja Android on Symbiania raskaampia.

Eräs vähän tunnettu tosiasia jää myös usein huomiotta. N8:ssa, E7:ssä ja nuissa nokian uusissa Symbian-äöypuhelimissa on GPU:n lisäksi erillinen grafiikkamuisti, jota esimerkiksi iphonessa ja Android-puhelimissa ei ole. Tämä on seurausta nokian käyttämästä Broadcomistä Broadcomin piireistä. Useimmissa mobiili-piirisarjoissa ei ole mukana grafiikkamuistia, muta Nokian käyttämässä on. Nokia N8:ssa, E7:ss', C7:ssä jne on 32MB grafiikkamuistia. Uudessa Nokia 710 ja sen sisarmalleissa on 128MB grafiikkamuistia. Tämä tarkottaa sitä, että Nokian Symbian-älypuhelinten ei tarvitse käyttää puhelimen keskusmuistioa grafiikkamuistina, eli GPU ei haukkaa osaa keskusmuistista omaan käyttöönsä. Grafiikkamuisti on myös RAM-muistia nopeampaa, joten grafiikkaoperaatiot nopeutuu tuon ansiosta.

iPhonessa ja Android-luureissa ei ole grafiikkamuistia, ja niissä GPU joutuu varaamaan osan puhelimen keskusmuistista GPY:n käyttöön. Tämä tarkotta sitä, että esimerkiksi 512MB RAM-muisti eiole kokonaan käytettävisä keskusmuistina. RAM-ei ole yhtä nopeaa kuin erityinen grafiikkamuisti, joten tämä myös hidastaa grafiikkkaoperaatioita.

Eli kun esim mainoksisa sanotaan, että nokia 710:ssä on 512MB muistia, ja samaten Android-luurissa Xyz on myös 512MB muistia, niin se tarkottaa todellisuudessa sitä, että Nokia 710:ssä on 512 MB RAM-muisti, sekä 128MB grafiikkamuistia, eli yhteensä 640 MV muistia. Android-luurissa Xyz puolestaan on ainoastaan 512MB RAM-muistia, josta osa varataan GPU:n käyttöön ja on siis poissa käyttöjärjestelmältä ja sovelluksilta.

Lisäksi Symbianissa on ollut Symbian ^3:sta lähtien tehokas tuki virtuaalimuistille. Toisinsanoen Symbian osaa käyttää virtuaalimuistia RAM-muistin jatkeena. Esimerkiksi Nokia E7:ssä on 256MB RAM-muistin ja 32MB grafiikkamuistin lisäksi 256MB virtuaalimuisti. Nokia 710:ssä on todennäkösesti 512MB virtuaalimyuisti. iPhone ja Android eivät käsittääkseni edelleenkään sisällä tukea virtuaalimuistille /voin toki olla väärässä, mutta sen käsityksen olen saanut).

Eli toki esim Nokia 710:n suurempi RAM-muisti on mukava parannus, mutta kuten sanoin, niin muistinkaan osalta ei ole mieltä sokeasti tuijottaa numeroita.

> Bellestä vaikea sanoa, mutta käyttöliittymä näyttää ahtaalta ->
> palkit ylhäällä ja alhaalla.

Tätä kommenttia en oikein ymmärrä. Ensinnäkin mikään ei estä tekemästä sovellusta, joka on kokoruututilassa, jollon näytöllä ei ole niitä palkkeja lainkaan. On myös mahdollista tehdä sovellus, joss alapalkki piilotetaan kun sitä ei tarvita ja sen voi sitten tuoda esiin tarvittaessa. Useimmiten on kuitenkin parasta näyttää ruudulla sekä yläreunan statusbar, että alareinan toolbar. Ne palkit on niin kapeita, että ei ne kyllä siitä käyttöliittymästä ahdasta tee. Itseasssa esim toolbar tyatjoaa selkeät navigointivalinnat ja mahdolliset näktmienn työkalunappulat. Henkilökohtasesti olen kyllä sitä mieltä, että sekäö toolbarin, että statusbarin näkyminen ruudulla on paras vaihtoehto useimmissa tapauksissa, mutta ohjelmoija voi tosiaan myös jättää ne pois, tai piilottaa ne tarvittaessa.

Vastaa
Feynman7
Feynman7

24

Aloitetaan kommentti sillä, että itse olen Nokian kannattaja, taskusta löytyy N8 Annalla ja pidän puhelimestani todella paljon. Anna päivitys oli hyvä, toi lisää sulavuutta ja korjasi muutamia puutteita. Belle tulee olemaan selkeämpi facelift ulkoasuun ja hyvältä vaikuttaa.

Yksittäinen asia josta voisin valittaa on selain, se on edelleen yksinkertaisesti todella huono, mutta onneksi Opera pitkälti pelastaa tilanteen.

Nyt kuitenkin kommenttini itse pääasiaan. Silloin kun N8 toimii moitteetta sitä on ilo käyttää, mutta harmillisen usein se ei toimi moitteetta, ikävä kyllä. En nyt ala tarkemmin listaamaan, mitkä asiat eivät toimi, mutta ongelmia on tullut vastaan hyvin monissa softissa ja itse käyttiksessä. Yleensä se menee niin että jokin asia ei vain yksinkertaisesti toimi ja ainut mikä auttaa on puhelimen boottaus. Tällä hetkellä boottaan puhelimen ehkä noin 2-3 kertaa viikossa. Toi vaan oikeesti ärsyttää niin paljon.

Vastaa
hraHUU
hraHUU

25

@24, 701 ollut pari viikkoa hypistelyssä, eikä kertaakaan boottausta taikka havaittavaa jumittamista jota vanhemmissa noksuissa tuntui olevan mallista riippumatta aina. Erittäin sulavasti Belle tahtoo pyöriä. :)

Vastaa
Feynman7
Feynman7

26

@25 Mullakaan ei alkuun ollut mitään ongelmia mutta vähitellen alkanut ilmestyä. Ehkä pitäisi joskus tehdä hard reset ja asentaa ohjelmat uudelleen. Tai sitten Belle auttaa, toivotaan, tulisi vaan pian.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
lollendagen (vahvistamaton)

28

Kyllä on sitten Nokialta tosissaan yritetty: pyräyttävät uuden päivityksen, mutta odottottavat, että joku ostaisi tuollaisen hirviön!! Ei ole kyllä ulkonäöllä siunattu tapaus tämä 701... Käyttis alkaa jo näyttämään hyvältä, mutta en kyllä usko, että sulavuus on vieläkään sitä luokkaa kuin esim, Mangossa tai Androidissa, en tosin ole kokeillut tätä 701:stä... Kyllä se Nokia ihan syystä siihen Windows Phoneen vaihtaa, onhan se nyt paljon sulavampi (ainakin kuin anna, joka oli pettymys). Jos Symbianilla oltaisiin menty jatkossakin niin huomattaisiin viimeistään ylihuomenna, että Symbian olisi pitänyt kuopata jo aikaa sitten (ylihuomennahan tulee siis Android 4). C'mon älytkää ja sisäistäkää, että Symbianilla ei ole tulevaisuutta.
Kun Symbian ei kerran vieläkään ole yhtä hyvä kuin Android niin, entä sitten, kun Google julkaiseen Android 4:n?

Itselleni aion ostaa yhden tulevista Nokia WP puhelimista, koska se on hyvän näköinen ja WP on omasta mielestäni erittäin sulava ja hyvän näköinen sekin. Kuva kyseisestä puhelimesta: http://www.winextra.com/wp-content/uplo...wp7_concept.jpg (Kuva todettu aidoksi).

Vastaa
Pekka701
Pekka701

29

lollendagen, kannattasko vaikka kokeilla 701 ennen kun noin varmoja ja edottomia mielipiteitä lausuu. Itse yllätyin Suomalaisen valmistajan puhelimesta positiivisti.

Vastaa
hraHUU
hraHUU

30

lollendagen, Omasta mielestäni Nokian muotoilupuoli tällähetkellä markkinoiden omitakeisinta ja muutenkin erittäin hyvää. Näin ei kyllä todellakaan ole aina ollut, mutta hyvä nähdä että jotkut palaset loksahtaneet kohdalleen.
Mitä Annaan ja Belleen tulee, ero on huomattava.
Bellessä selvästi panostettu käytettävyyteen ja verrattuna näihin nykyisiin Androidin versioihin, Belle vie kyllä voiton. Omaan makuun Android liian kikkailua ja sekavuutta. Keskivertokäyttäjälle, joka haluaa laadukkaan, järkevissä mitoissa olevan puhelimen selkeällä ja sulavalla käyttöliittymällä ilman turhaa hifistelyä ja hienosäätöä on 701 Varmasti oiva valinta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
puls (vahvistamaton)

31

"Bellen tärkeimpiin uudistuksiin kuuluvat verkkoselainpäivityksen lisäksi kotinäytön kasvattaminen kolmesta sivusta kuuteen, NFC-tuki..."

C7:ään Anna toi uuden selaimen ja NFC:n.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

35

@35 Joo, ei ainakaan omassa C7 OTA:na ole näkynyt, ja netissä mainitaan Anna uusimmaksi päivitykseksi.

Ei sinänsä, eihän Nokia Wöörldissä mitään Symbianista puhuttukaan...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.