Yhdysvalloissa sattoi paljastua massiivinen salakuuntelutapaus

14
Manu Pitkänen

Yhdysvalloissa sattoi paljastua massiivinen salakuuntelutapaus
Android-kehittäjä Trevor Eckhart julkaisi tämän viikon alussa Youtube-videon, jossa paljastuu Nokian, RIM:n ja Androidia käyttäviin puhelimiin piilotettu ohjelma, joka tarkkailee käyttäjän toimia. Tapaus on laaja, sillä ohjelman arvioidaan löytyvän kymmenistä miljoonista puhelimista.

Carrier IQ -nimisen yhtiön kehittämän tarkkailuohjelman tarkoituksena on Eckhartin mukaan tallentaa kaikki näppäimen painallukset, sijaintitiedot ja tekstiviestit. Ohjelman on kerrottu pääsevän käsiksi myös salattuihin Google-hakuihin. Tiedot välittyvät Carrier IQ:lle automaattisesti.

Edellä mainittujen puhelimien lisäksi Applen iPhone-puhelimissa käytetystä iOS-käyttöjärjestelmästä on myös löydetty viitteitä Carrier IQ:hun. Tavallinen käyttäjä ei pysty sulkemaan ohjelmaa kotikonstein. Sen poistaminen puhelimesta vaatii myös ammattiosaamista.

Sovellus löytyy ainoastaan yhdysvaltalaisista puhelimista.

Kyseessä ei ole haittaohjelma

Yhtiön oman näkemyksen mukaan se kerää tietoja puhelimien vikatilanteista, eli se ei tallenna näppäinpainalluksia tai muitakaan henkilökohtaisia tietoja.



Nokia on myös todennut tiedon olevan virheellinen. Tiedottaja Mona Kokkosen mukaan Nokian puhelimista ei löydy käyttäjiä tarkkailevia sovelluksia.

Eckhart on jo aiemmin syyttänyt Carrier IQ:ta vakoilusta, minkä seurauksena osapuolet ovat olleet nokat vastatusten oikeudessa. Video julkaistiin sen jälkeen kun yhtiö ilmoitti luopuvansa Eckhartia vastaan suunnatuista haasteista.

Mahdollinen joukkokanne

Oikeustieteen professori Paul Ohmin näkemyksen mukaan tapauksessa saattaa olla ainekset joukkokanteelle. Hänen mukaansa, mikäli Eckhartin löytö pitää paikkansa, Carrier IQ on syyllistynyt kansalliseen salakuunteluun. Mahdolliset vahingonkorvaukset saattavat kasvaa tähtitieteellisiksi.

Carrier IQ:n mukaan se ei luovuta kerättyjä tietoja ulkopuolisille ja kaikki osapuolien välillä liikkuva tieto on salattua. Ohmin mukaan tällä ei ole välttämättä merkitystä, vaikka se voi problematisoida asiaa oikeudessa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (14)

JoniS
JoniS

1

eipä löytynyt sgs 2, tätä "malwarea", tosin itsellä rootti, mutta tehty stock kernelin päälle. tämä kyseinen heppu kuka tämän löysi on myös tehnyt ohjelman millä mahdollista tarkastaa pyöriikö tämä CiQ omassa puhelimessa löytyy ihan xda forumeilta.

Vastaa
mcmopo
mcmopo

2

Taitaa yhtiössä olla kriisipalaverin paikka. Onkos muuten kellään tietoa onko tuo yhtiö valtion omistuksessa?

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

3

Jännä että Nokia ja RIM ovat myös mukana tarkkailtujen listalla. Nämä kaksi kun yleensä ovat onnistuneet välttämään tuon kaltaisen uutisoinnin. Nokialta kylläkin (tietysti) kiistetään uutinen. Android ja iOS kun ovat olleet enemmän näiden tarkkailujen yms. uhrina.

"Yhtiön oman näkemyksen mukaan se kerää tietoja puhelimien vikatilanteista, eli se ei tallenna näppäinpainalluksia tai muitakaan henkilökohtaisia tietoja. "
Juu, aivan varmasti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
PYSÄYTTÄKÄÄ.NWO..!! (vahvistamaton)

5

New World Order!! Ette uskokaan kuinka NE seuraa MEITÄ!!..

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

6

Noilla tiedoilla varmaan tekeekin tosi paljon. Joku tietää mitä näppäintä olet painanut ym. Minua ei ainakaan pelota ollenkaan vaikka puhelimessani olisi vakoilu ohjelmia ym. jos jotain kiinnostaa millä sivuilla käyn ym. niin siitä vaan.

Ja eikös tuo että on gps sekä data suljettu pois päältä tee hieman hankalaksi tuon seuraamisen? Tosin harvallapa noin on.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

7

mm.TrevE:n logging test appsi on ollut kauan tarjolla jossa mm. tuo CIQ testaus ja softa kertoilee paljon muutakin lokien yms .keräilystä jos asia vaivaa.
70centtiä lisää niin softa tarjoaa blockit. Tosin sitä roottia tarvitaan.
Ja eipä tämä ole suomiluurien ongelma.

Kaikki nykyluurit jotain privaattitiedoksi laskettavaa tietoa kerää.. naiivi on jos ei sitä usko.

Vastaa
Jouko?
Jouko?

8

Otsikossa on pieni typo.. vissiin pitäs lukea "saattoi" mutta silläpä ei ole väliä. Mitä itse uutiseen tulee niin onhan toi jo aikamoista menoa että kaikkea salakuunnellaan.. Täytyy yrittää pitää tekstareiden taso tasaisen huonona ettei vaan isot tahot kiinnostu mun menoista :)

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

12

@11 Nyt ei ole kyllä mitään käsitystä, mitä yritit viestilläsi sanoa. Jos nyt keskityn tähän ja sitten lööpissä toinen siihen Applen tietojen keräämiseen? Mitä?

Ja tarkoitin, että jos näppäinten painallukset (varmaan myös virtuaalinäppäimistön?) tallennetaan, voidaan sitä kautta varastaa mm. salasanat.

Vastaa
Fiili
Fiili

13

Eiköhän tämä "vakoilu" vain lisäänny teknologian monimutkaistuessa.
Ja vaikka kenelläkään ei olisi resursseja 7 miljardin ihmisen valvontaan, niin ne kiinnostavat tapaukset saadaan helpommin tarvittaessa käytyä läpi, kun kaikki liikenne oletusarvoisesti tallennetaan ja jokaisessa viestintälaitteessa on vakoilusoftat.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

@11 Nyt ei ole kyllä mitään käsitystä, mitä yritit viestilläsi sanoa. Jos nyt keskityn tähän ja sitten lööpissä toinen siihen Applen tietojen keräämiseen? Mitä?

Ja tarkoitin, että jos näppäinten painallukset (varmaan myös virtuaalinäppäimistön?) tallennetaan, voidaan sitä kautta varastaa mm. salasanat.

Vaikka joku iso taho nyt salasanani varastaisi niin mitäpä hän voisi tehdä? Mennä trollailemaan accountillani jonnekkin vai lukea kirjoittamani viestit jotka pystyy lukemaan muutenkin.

Tosin en oikein usko että ketään kiinnostaisi tai että millään olisi resursseja vakoilla ihmisiä kunnolla. Jos oikeasti haluu välttyä "seurannalta" kannattaa varmaan olla käyttämättä mitään laitteita tai olla kirjoittamatta mitään niin salaista mistä koituu haittaa jos joku saa kirjoittajan selville.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.