Googlen työntekijän piirros kertoo: seuraava Android on Key Lime Pie

1
Teemu Laitila

Googlen työntekijän piirros kertoo: seuraava Android on Key Lime Pie
Googlen jälkiruokiin perustuvan Android-nimeämisen seuraavaa versiota on arvuuteltu netissä jo pitkään ja yleisen käsityksen mukaan kyseessä olisi Key Lime Pie. Nyt Googlen työntekijän julkaisema "Androidin evoluutiota" esittävä piirros vaikuttaisi tuovan varmistuksen epäilyille.

Perinteistä ihmisen evoluutiota apinasta nykymuotoonsa matkiva piirros julkaistiin Google+-palvelussa. Kehityksen alussa pieni köyryselkäinen Android-robotti syö vuokaleivosta (1.5 Cupcake), seuraavassa vaiheessa robotti kasvaa ja eväänä on donitsi (1.6 Donut). Kehityksen myötä hahmon selkä suoristuu ja eväissä vilahtelevat kermamunkki (2.0 Eclair), jääjogurtti (2.2 Froyo), piparkakku (2.3 Gingerbread) sekä hunajakennon palanen (3.0 Honeycomb). Kun kehitys pääsee 4.0 Ice Cream Sandwich -versioon, robotti tuntuu kasvaneen täysiin mittoihinsa kuin nykyihminen konsanaan. Kuvasta voisi päätellä piirtäjän pitävän 4.0-versiota ensimmäisenä täysin kehittyneenä Android-versiona.




Jäätelön jälkeen vuorossa on luonnollisesti purkillinen värikkäitä karkkeja (4.1 Jelly Bean). Viimeisessä kuvassa robotti astelee jo iloisesti eteenpäin mutustaen limettipiiraan näköistä jälkiruokaa. Vaikka kyseessä ei ole millään tasolla virallinen vahvistus tulevan Android-version nimestä, antaa kuva hyvän vihjeen siitä, että Key Lime Pie on vakiintunut nimeksi myös Googlen työntekijöiden keskuudessa. Google ei ole myöskään ikinä varjellut tulevia versionimiä erityisen mustasukkaisesti.

Kun version nimi vaikuttaisi selvältä, version numero on seuraava mielenkiintoinen kysymys. Tähän mennessä Googlen suunnitelmista ei ole saatu tarkempia tietoja joten 4.3 tai 5.0 vaikuttavat vielä yhtä todennäköisiltä vaihtoehdoilta, riippuen siitä miten merkittävänä päivityksenä Google seuraavaa Androidia pitää.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -43%

Motorola Moto G85
199 € Elisa
349 € Power

Alin hinta viikko sitten: 349 €

Samsung Galaxy A16 (5G) – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy A16 (5G)
109 € Mobiilipiste.fi
169 € Power
169 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
119 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 60 Pro – hinta laskenut -32%

Motorola Edge 60 Pro
439 € Verkkokauppa.com
439 € Gigantti
439 € Power

Alin hinta viikko sitten: 649 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.