Microsoftin YouTube-sovellus näyttää keskisormea Googlen säännöille

32
Teemu Laitila

Microsoftin YouTube-sovellus näyttää keskisormea Googlen säännöille
Microsoftin omaa käsialaa oleva Windows Phone 8:n YouTube-sovellus ei juuri piittaa Googlen säännöistä palvelun rajapinnan käytön suhteen. Sovellus jättää videoiden mainokset esittämättä ja tarjoaa vieläpä mahdollisuuden videoiden lataamiseen.

Molemmat toiminnot ovat täysin YouTuben rajapinnan käyttöehtojen vastaisia. Asiasta kirjoittavan ReadWriteWebin mukaan vaikuttaisi siltä, että Microsoft on takaisinmallintanut (reverse engineered) osan YouTuben rajapinnan toiminnoista, minkä avulla yhtiön kehittämä sovellus voi kiertää sen rajoituksia.

Google on aiemmin kieltäytynyt kehittämästä sovelluksiaan Microsoftin Windows Phone 8 -alustalle sillä perusteella, että pienten käyttäjämäärien vuoksi alustaan ei kannata kuluttaa resursseja. Siksi Microsoft on joutunut kehittämään esimerkiksi YouTube-sovelluksen täysin omatoimisesti ja ilmeisesti pieniä vapauksia ottaen.



Microsoft myöntää Neowin-sivustolle, että koska Google ei ole halunnut osallistua YouTube-sovelluksen kehittämiseen, yhtiö joutui käyttämään enemmän resursseja pystyäkseen toteuttamaan Windows Phone 8:n YouTube-sovelluksen uniikit toiminnot kuten LiveTile-ruudut.


Kuva: ReadWriteWeb


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (32)

DonZQ
DonZQ

3

Saapa nähdä mitä YouTube ja Google asialle tekevät jos Microsoft toimii rajapinnan käyttöehtoja vastaan. Oishan se aika huvittavaa jos pystyisivät tekemään kyseisen sovelluksen täysin käyttökelvottomaksi, Microsoftin sovelluksen kehittämiseen käytetty aika ja raha menisi täysin harakoille.

Siitäkös se riemu repeisi :D

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

6

Jännä juttu. Kuluttajalle silkkaa plussaa, mutta ei varmasti auta yhtiöiden väleihin.. Saa nähdä millaisia lausuntoja ja tekoja tulee lähitulevaisuudessa.

Vastaa
Dafly
Dafly

7

Tyypillistä ylimielistä Microsftia... Eihän ne koskaan pyri noudattamaan sääntöjä tai standardeja.

Vastaa
jpa00
jpa00

8

Eli Microsoftilla ollaan sitä mieltä, että muiden tuotoksia saa vapaasti käyttää sekä käyttöehtojen vastaisesti että maksamatta siitä korvauksia (koska sitähän ne mainokset ovat)?

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

9

Suostuukohan Google tämän jälkeen itse kehittämään sen sovelluksen, vai muuttuuko asenne WP:a kohtaan entistä kielteisemmäksi?

Vastaa
syrtek66
syrtek66

10

@3 "tekemään kyseisen sovelluksen täysin käyttökelvottomaksi" Yksinkertaisesti poistamalla kyseisen sovellksen token avaimen. Tai sitten yksinkertaisesti laittamalla oAuth avain blacklist:lle.

Vastaa
DeNiWar
DeNiWar

11

Google kieltäytyy tekemästä youtube sovellusta WP puhelimille jolloin kaikki WP käyttäjät jäisivät ilman youtuben käyttömahdollisuutta.
Onko se sitten kaikkien mielestä oikein että WP:n käyttäjät eivät saisi katsoa Youtubea ollenkaan? nythän Micro$oft vittuilee ylimieliselle googlelle takaisin.

Vastaa
DonZQ
DonZQ

13

@11 Siis tuskin Googlea juurikaan haittaa jos Microsoft sen oman sovelluksensa tekee, se mikä tässä mättää niin on se, että Microsoft rikkoo YouTuben rajapintojen käyttöehtoja ja Google on tässä tilanteessa kyllä oikeus ottaa "töpseli pois seinästä"

Vastaa
Matsomppi
Matsomppi

14

Eiköhän tämä ole ihan takaisin päin aukomista siihen liittyen, että Google muunteli pariin otteeseen rajapintoja, jotka sotki kaikkien WPn Youtube ohjelmien toiminnan. Ja ei tietenkään itse suostunut sovellusta WPlle tekemään. Plus sitten vielä se, että Google kikkaili myös sähköpostien synkkausten rajapinnoilla, ihan vaan uhitellakseen Microsoftia ja WPtä. Niin makaa kuin petaa.

Kaiken hyvän lisäksi jo useampikin kolmannen osapuolen sovellus on tätä ominaisuutta tarjonnut aikaisemminkin.

Vastaa
Taeco
Taeco

15

Luultavasti Google ei selviä "töpselin vetämisellä seinästä". MS:n oma softa, niin voihan se ilmoittaa Youtubelle, että käyttäjä muka käyttäisi Windows 8:aa ja Internet Exploreria WP:n sijaan. Olisi aika rajua estää IE kokonaan.5

Voikohan tästä haastaa oikeuteen?

Anyway, IMO ihan oikein Googlelle.

Vastaa
PJL78
PJL78

16

Huvittavaa se, että pitää tehdä sovellus sitä varten, että pääsisi katsomaan juutubevideoita, ohhoijaa... Mutta Google voisi nyt tehdä stopin tuolle, olisi ihan oikein.

Vastaa
Matsomppi
Matsomppi

17

@16: Eihän se millään muotoa pakollinen ole, selaimella toimii sekä mobiili Youtube, että kunnon työpöytäversiokin.

Vastaa
kirkanen
kirkanen

19

Ymmärrykseni mukaan Google ei lähtenyt tekemään WP versiota Youtubesta, koska WP:n käyttäjämäärät ovat niin pieniä suhteutettuna tarvittaviin resursseihin eli se olisi turhan kallista. Toisaalta tällä Microsoftin toiminnalla estää mainokset ja mahdollistaa videoiden lataamisen asettaa Microsoftin siihen asemaan, että yrityksen on maksettava palvelun käyttämisestä Googlelle. Tilanteen olisi pitänyt ratkaista yhteistyöllä: Microsoft olisi antanut resursseja (tukenut) Googlea Youtube-sovelluksen kehityksessä WP:lle.

Mielestäni tällainen vääntäminen Googlen ja Microsoftin välillä on täysin typerää touhua.

Vastaa
Michelola
Michelola

20

täällä taas iFanit ja muut pellet huutelee kateellisena kun omassa puhelimessa on ihan paska youtube-sovellus, eikä missään nimessä haluta että windows puhelimissa olisi noin ylivoimaisesti paras sovellus.

"google voisi tehdä stopin tuolle äkkiä" hohhoijjaa....google tässä on ylimielinen ja ms:llä vähän kapinahenkeä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

21

@ 20:

"google voisi tehdä stopin tuolle äkkiä" hohhoijjaa....google tässä on ylimielinen ja ms:llä vähän kapinahenkeä"

Hohhoijaa itsellesi. Mitä ylimielisyyttä on siinä, ettei Google ala tekemään omaa YouTube-sovellusta marginaalikäyttikselle, jonka kehittäjä on upporikas, ja kykenee kehittämään sellaisen aivan mainiosti itse.

Sen sijaan on omituisen piraattihenkinen veto Microsoftilta lopulta toteuttaa sovellus estämällä mainokset, joita Google käyttää palvelunsa ylläpitämisen rahoittamiseen. On älyllistä epärehellisyyttä yrittää selitellä tätä temppua sillä, että Google ei ryhtynyt kehittämään YouTube-sovellusta Microsoftin puolesta. Jälkimmäinen ei ole mitenkään järjellisesti puolusteltavissa ensimmäisellä.

Vastaa
Lakupiip
Lakupiip

22

Googlehan voi myös sanoa että Microsoft ei kysynyt mitään lupia youtube sovelluksen tekemiseen yms... Sen jälkeen on tekijänoikeuslaki Microsoftin kimpussa ja google saa rahaa.
Tosin jotkut videoiden tekijäthän tienaa elantonsa sillä että google tukee heitä videoiden mainostuotoilla. Sen jälkeen on taas laki Microsoftin kimpussa.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

23

@22 Google ei ilmeisesti maksa mobiililaitteilla katseltujen videoiden mainostuloista pennin jeniä videoiden tekijöille.

Voisi kuvitella, että ennen kuin laki ja tekijänoikeuslaki käyvät Microsoftin kimppuun, on juttu jo sovittu lakituvan ulkopuolella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

24

Minä ainakin aplodeeraan ihan täysillä jos isot firmat alkavat viis veisata toistensa tekijänoikeuksista. Olisi todella juhlavaa jos piraattivallankumous leviäisi aivan korkeimpiin norsunluutorneihin asti. Silloin voidaan jo puhua realistisesti siitä että kansaiväkinen TO- ja patenttilainsäädäntö voi oikeasta saada sen remontin mitä se on vuosikymmeniä kipeästi tarvinnut.

Vastaa
jartar
jartar

25

@21
Silkkaa kiusantekoa Googlelta sovelluksen tekemättä jättäminen. Lisäksi kun otetaan huomioon määräävä markkina asema niin teko on aivan varmasti vielä laiton. Jotkut alustat saavat tukea, jotkut eivät. Tuen saaminen tulee "pärstäkertoimen" mukaan. Selitykset "marginaalisesta" käyttäjäryhmästä ja kannattamattomuudesta ontuvat. WP on toki pieni tekijä mobiili skenessä mutta käyttäjiä on siltikin valtavasti. Käyttäjämäärä ei todellakaan ole pieni. Silläkään ei ole mitään merkitystä onko MS:llä rahaa vai ei. Vai meneekö se siten että suuria yrityksiä saa kohdella kaltoin, mutta pieniä ei?

Eikä tuo MS:n ratkaisu ole piraattihenkinen. Valtavasti on mainoksen poistavia ohjelmia ja videon latauksen mahdollistavia ohjelmia. Mikään niistä EI OLE laiton. Toki kuka tahansa yhtiö voi vaatia mitä haluaa. Käyttäjäehtoihin voidaan laittaa esim. että palvelua saa käyttää vain 78 - 92 vuotiaat afrikkalaiset naiset helmikuun ensimmäisenä perjantaina. Se ei kuitenkaan tee vaatimuksesta sitovaa ja sen noudattamatta jättämisestä rangaistavaa...

Vastaa
Michelola
Michelola

26

kyllä on iPojilla taas paskat housussa ja itku kurkussa kun kilpailijalta tulee parempaa....turha mussuttaa jotain jostain rehellisyydestä jne, kateus on tasan ainoa syy miks te tästä itkette

Vastaa
Lakupiip
Lakupiip

27

@26
Tääkin menee nyt vähän oftopicille mutta tuo sun viestis oli kyllä aika aiheeton! Jokainen saa ilmaista mielipiteensä eikä sun tarvi tulla tänne v*ttuilemaan päin naamaa!
Itellä ainakin androidi ja ylpeä sen käyttäjä.
Taidat vaan itse olla semmonen IPoika joka tulee tänne kateellisuudesta haastamaan riitaa!

P.S. Kukaan ei oo tästä itkenytkään! Kommentointi on omaa mielipidettä varten ja se mielipide kuuluu tehdä aiheesta! Ei tarvi tänne tulla musuuttaan mitää IPojista tai muustakaan!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
eflop boy@ (vahvistamaton)

28

Ketkä tästä lopulta tulevat kärsimään?.Muun muassa Nokia ,joka käyttää älypuhelimissaan Windows Phone 8 käyttöjärjestelmää.

Vastaa
WereCatf
WereCatf

29

@21 "Käyttäjäehtoihin voidaan laittaa esim. että palvelua saa käyttää vain 78 - 92 vuotiaat afrikkalaiset naiset helmikuun ensimmäisenä perjantaina. Se ei kuitenkaan tee vaatimuksesta sitovaa ja sen noudattamatta jättämisestä rangaistavaa..." -- muista, että kyseessä on palvelu, ei tuote; palveluita koskee eri lait, kuin myytäviä tuotteita. Microsoft rikkoo täydessä tietämyksessä Googlen palveluiden käyttäjäehtoja, mikä antaa Googlelle minimissään oikeuden estää Microsoftilta palveluiden käytön jatkossa ja pahimmillaan voi oikeuttaa oikeustoimiin.

Tämä asettaa myös Microsoftin huonosti suunniteltuun asemaan, Microsoft lähettää viestin "se on täysin sallittua rikkoa käyttäjäehtoja, kunhan vaan perustelee asian edes jollakin tekosyyllä!" -- kuitenkin, odotapa vaan, kun joku rikkoo Microsoftin palveluiden käyttäjäehtoja, sieltä tulee varmasti tulikivenkatkuista lakitekstiä vastaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

Vastaa
jartar
jartar

30

@29
Ensinnäkään se ei ole laitonta. Jos olisi niin kaikki mainostenesto-ohjelmat olisivat laittomia, samoin kun videon lataamisen mahdollistava ohjelmat youtubesta.

Toisekseen, kuvitteletko sinä tietäväsi asiat paremmin kuin Microsoftin lakimiesarmeija? Ei tuollaisia päätöksiä tehdä pikkupäissään miettien, että ei google mitään huomaa, jos vähän vaan rikotaan lakia. Asia on tarkkaan harkittu ja MS tietää varmasti että mitään lakia eivät riko.

Vastaa
perhana
perhana

31

@28
Ja miksiköhän Nokia tästä kärsisi?
Minua ei ainakaan kiusaa yhtään se että Lumian Youtube-sovellus onkin nyt yllättäen huomattavasti parempi kuin se Samsung Galaxy S4:sta löytyvä vastaava sovellus.

Vastaa
kirkanen
kirkanen

32

@30
Omieni tietojeni mukaan mainostenesto-ohjelmat eivät ole laittomia, mutta uskon, että niiden sekä latausohjelmien aiheuttama käyttöehtojen sekä tekijäoikeuksien rikkominen on laitonta. Nämäkin asiat riippuvat voimassa olevasta laista.

Google on asettanut käyttöehdot palvelun käyttämiseen ja Microsoftin on noudatettava niitä. Jos Microsoftin sovellus rikkoo käyttöehtoja, niin Google voi vaatia käyttöehtojen pohjalta muutoksia sovellukseen, jotka Microsoftin olisi toteutettava. Google voisi myös muuttaa käyttöehtoja niin, ettei WP:n sovelluksella saisi käyttää palvelua, mutta tässä tapauksessa Googlea todennäköisesti rangaistaisiin "epäurheilijamaisesta käytöksestä" eli tuomittaisiin kilpailuaseman väärinkäytöksestä.

Tässä uutisessa onkin kyse vain Microsoftin tuottamasta sovelluksesta, mutta taustalla pyörii ehdot ja oikeudet. Saa nähdä asettaako Google muutosvaatimuksia tai miten Google toimii tilanteen osalta vai tekeekö mitään?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.