Lumioiden Amber-päivitys tulee pian

13
Valtteri Ahonen

Lumioiden Amber-päivitys tulee pian
Nokian Lumia-puhelimille tulevasta Amber-päivityksestä on puhuttu jo jonkin aikaa, ja siitä tiedetään suunnilleen kaikki muu oleellinen, paitsi julkaisupäivä. Tuoreimmat tiedot antavat aihetta odottaa päivityksen saapumista puhelimiin syyskuun alussa (tai optimistisesti jopa elokuun lopussa).

Amber-päivitys tuo uudempiin (Windows Phone 8) Lumioihin joitain ominaisuuksia, jotka ovat tuttuja jo Symbianeista saakka, mutta joita ei vielä Windows Phone alustalla olla nähty. Näistä näkyvimpänä lepotilassa näytöllä himmeästi näkyvät tiedot, esimerkiksi kello ja akun tila (Glance Screen). Myös WP7:stä tuttu, mutta WP8:sta puuttunut FM radio tekee paluun, ja kaikki sitä rautapuolella tukevat laitteet saavat sen käyttöönsä päivityksen myötä.

Sen tarkemmin aikataulusta ei edelleenkään tiedetä, mutta perinteisesti päivitysten tulo Suomeen ei ole kestänyt kohtuuttoman kauaa. Nokian on ilmeisesti tarkoitus priorisoida päivityksen jakaminen kalliimmalle Lumia 920:lle ennen muita, mikä on tietysti huono uutinen halvempien Lumioiden omistajille. Vielä uudemmat Lumia 925 ja "superkamerapuhelin" Lumia 1020 ovat varustettuna päivitetyllä järjestelmällä heti ostettaessa.

Tarkemmat tiedot päivityksen sisällöstä löydät GSMArenan sivuilta.



Suurimpia Amber-päivityksen tuomia muutoksia ovat (todennäköisesti):
Glance Screen
Smart Camera -kameraominaisuudet
FM Radio
HERE-palveluiden päivitys
Internet Explorerin päivitys, parempi HTML 5 -tuki
ym.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (13)

keek3
keek3

3

Ja lisäksi rajapintoja on muutettu sen verran, että esimerkiksi Fonecta caller osaa näyttää soittajan tiedot reaaliaikaisesti ja Chronoksella voi sisäisestä kalenterista lisätä, poistaa ja muokata merkintöjä.

Lisäksi: Tekstiviesti ja puheluiden bloc, tekstarin pystyy kopioimaan suoraan keskustelusta ja tekstin kopioiminen sähköposteista onnistuu myös.

Jatkossa voi myös third party sovellukset päästä hyödyntämään enemmän toimintoja.

Nämä siis vuodestusta Amberista, samat ovat lumia 1020:ssa ja 925:ssa

Vastaa
R3DgRu
R3DgRu

5

4@ Itse luen uutiset vaikkei kiinnostaisikaan koska sitten voin sanoa aina lukeneeni kaikki uutiset. Kommentoin toisinaan siksi, että siten voin saada jonkun valittamaan siitä.

Vastaa
Hate029
Hate029

6

Onkohan mukana FM-radion lisäksi lähetin? Sille ominaisuudelle olisi todella käyttöä. Emännän pureviewistä tuo löytyy mutta omasta lumiasta mokoma puuttuu.

Vastaa
Voimaorja93
Voimaorja93

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hate029:

Onkohan mukana FM-radion lisäksi lähetin? Sille ominaisuudelle olisi todella käyttöä. Emännän pureviewistä tuo löytyy mutta omasta lumiasta mokoma puuttuu.

Korjatkaa jos sanon väärin, mutta eikös FM-lähetin ole rautapuolen homma? Itseäni harmittaa, kun kyseistä ominaisuutta ei juuri nykyään näe huippupuhelimissa. Ja eikö sitä muutenkin ole ollut ennen kuin lähinnä joissain tietyissä Nokian malleissa.

Vastaa
n8fin
n8fin

8

Nostaisin suurimpiin muutoksiin ehdottomasti Lumia 920:n kuvien laadun etenkin päiväkuvissa, parannus on huomattava, lisäksi Lumia 920 saa tämän Nokian oman uuden kamerasovelluksen (Nokia Pro Cam) joka on todella vakuuttava. Lumia 920:ssa otetaan käyttöön myös nämä laadukkaat HAAC -microfonit joka parantaa muun muassa videoiden äänenlaatua huomattavasti.

Hate029 @ FM-Radio tulee, mutta FM-Lähetintä ei.

Vastaa
Hate029
Hate029

9

On se kumma kun kaikkia ominaisuuksia ei samasta laitteesta saa irti. Ehkä tuo lähetin ei kuulu kaikkien toivelistalle. Kamera on kuitenkin hyvä ja paremmaksi vain muuttuu.

Vastaa
Taeco
Taeco

10

Kaippa puhelimia suunnitellaan teineille, joilla ei autoa vielä ole:D Tai sitten niin monella on autossaan jo 3,5mm liitäntä, ettei fm-lähettimelle ole yleistä tarvetta. Itse sitä kaipaisin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
6745685438 (vahvistamaton)

11

Onko päivityksen mukana tulossa tuki sille, että puhelimen saa 3g only tilaan, nykyisen max verkkotekniikka 3g (joka pitää sisällään myös 2g:n)? Joskus (harvemmin toki), kun tulee eteen tilanteita, jolloin 3g only tila olisi likipitäen pakollinen ominaisuus..

Vastaa
Calileon
Calileon

12

@7 Lumioissa käytetty Qualcommin piiri tukee radiossa vastaanottamista ja lähettämistä. Toivottavaa olisi että MS:n softaan saadaan tuki molemmille vaihtoehdoille, ei pelkästään vastaanotolle. Tällä hetkellä siis radio on softasta kiinni, koska luurien rauta sitä kyllä tukee.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.