Kommentti: Samsung on nyt varsin oudossa tilanteessa

Petteri Pyyny

Kommentti: Samsung on nyt varsin oudossa tilanteessa
Kännykkämaailma on muuttunut puolessa vuosikymmenessä valtavasti. Niin paljon, että hulluinkaan analyytikko ei olisi pystynyt nykyistä markkinoiden jakaumaa veikkaamaan vuonna 2006. Samaan aikaan myös ns. ekosysteemit ovat eläneet varsin reipasta tahtia.

Ensimmäinen, vakavastiotettava useamman valmistajan ekosysteemiksi tähdännyt käyttöjärjestelmä oli Symbian, mutta lopulta se päätyi Nokian omaksi käyttöjärjstelmäksi ja mutkien kautta käyttöjärjestelmien hautausmaalle. Nykyisistä, laajoilla resursseilla kehitettävistä mobiilikäyttöjärjestelmistä iOS on ja tulee aina olemaan Applen omaan käyttöön suunniteltu käyttöjärjstelmä.

Android on ollut avoimen lisensoinnin riemuvoitto ja todiste siitä, miten käyttöjärjestelmän ja laitevalmistuksen eriyttäminen myös mobiilipuolella on täysin mahdollista, nostaen Androidin lähes Windowsin desktop-maailmassa nauttimaan yksinvaltiaan asemaan. Tähän yhtälöön sopiikin erinomaisen huonosti Googlen kahden vuoden takainen päätös ostaa Motorolan mobiililiiketoiminta itselleen. Toki valtaosa analyytikoista näki kaupan lähinnä mahdollisuutena suojella Androidia patenttioikeudenkäynneiltä Motorolan valtavan patenttisalkun voimin, mutta viime aikoina Motorola on pyrkinyt nostamaan profiiliaan myös matkapuhelinvalmistajana, etenkin kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa. Googlen osakkeenomistajat tuskin haluavat pitää kokonaista matkapuhelinyksikköä pelkästään patenttien suojana, joten Google tullee todennäköisesti heittämään Motorolan taakse yhä enemmän kehitysresurssejaan lähivuosina.



Microsoftin tämänpäiväinen päätös ostaa Nokian matkapuhelinliiketoiminta tarkoittaa käytännössä kuoliniskua muiden valmistajien kiinnostukselle Windows Phone -alustaan. Jo nyt Nokia on ollut käytännössä sama asia, kuin Windows Phonen globaali markkinaosuus ja se, että Nokian puhelimet siirtyvät nyt Microsoftin omistukseen tuskin tulee ainakaan rohkaisemaan uusia valmistajia liittymään Windows Phone -leiriin.

Kiinnostavin kysymys näiden kolmen alustan omistajuussuhteista koskeekin Samsungia, maailman johtavaa matkapuhelinvalmistajaa. Yritys on sitoutunut Androidiin alustana, mutta on pyrkinyt häivyttämään Android-brändäystä markkinoinnistaan, mainonnastaan ja paketoinnistaan ja keskittynyt sen sijaan luomaan Galaxysta Android-laitteitaan kuvaavaa brändiä. Galaxy-savuverhon rakentaminenhan onkin sinänsä nerokas ratkaisu, etenkin kun siihen yhdistetään Samsungin oma TouchWiz-käyttöliittymä -- se on pitänyt Samsungilla kokoajan pienen takaportin auki käyttöjärjestelmän vaihdon suhteen. Jos Google muuttuisi tulevaisuudessa yhteistyökumppanista vakavasti otettavaksi kilpailijaksi, olisi Samsungin ennen pitkää päätettävä minkä käyttöjärjestelmän varaan se tulevaisuutensa rakentaa.

Nyt Samsungin vaihtoehdot vaihtoehtoisten käyttöjärjestelmien suhteen ovat kavenneet yhdellä. Puhelimia valmistavan Microsoftin kelkkaan hyppääminen kun ei muuttaisi Samsungin asemaa Motorola/Android-tilannetta paremmaksi, jos ko. liittoon ongelmia ilmestyisi. Samaan aikaan taas Samsungin ja Intelin yhteinen Tizen tuntuu polkevan paikoillaan ja ns. vaihtoehtoiset käyttöjärjestelmät ovat vielä parhaimmillaankin kovin keskeneräisiä ja kärsivät valtavasta sovelluspulasta. Suomalaisen Jollan Sailfish OS:kin antaa odottaa itseään, vaikka lupaakin tuoda Android-sovellukset osaksi käyttöjärjestelmäänsä ja paikata näin uuden käyttöjärjestelmän pahimman puutteen.

Matkapuhelinala on todistanut oikullisuutensa. Alla muistin virkistämiseksi Gartnerin arviot vuoden 2006 viimeisen neljänneksen markkinaosuuksista:





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.