Sprint ostamassa T-Mobilen

Valtteri Ahonen

Sprint ostamassa T-Mobilen
Asiaa lähellä olevat nimettömäksi jääneet lähteet ovat kertoneet, että Sprintin ja T-Mobilen välinen kauppasopimus on hyvin lähellä toteutumista, kirjoittaa Bloomberg.

Sprint on Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin teleoperaattori ja T-Mobile puolestaan melko kansainvälinen toimija, jolla on toimintaa Yhdysvaltojen lisäksi 11 Euroopan maassa, muun muassa Saksassa ja Puolassa. T-Mobile on Yhdysvaltojen neljänneksi suurin alan toimija.

Kauppahinnaksi on arveltu noin 40 dollari per osake, eli noin 31 miljardia dollaria. T-Mobilen kassavarat ja velat huomioon ottaen yhtiön teoreettiseksi arvoksi tulee siis noin 40 miljardia dollaria. Sprintin on kerrottu tarjoavan noin puolta summasta rahana ja puolta osakkeina.


Kauppa ei ole aivan läpihuutojuttu, ja asiantuntijat ovat epäileväisiä sen toteutumisesta. Ei ole edes kovin varmaa, saisiko kauppa viranomaisten hyväksynnän. Toisaalta analyytikot ovat olleet myös sitä mieltä, että kauppa olisi järkevä ja parantaisi selvästi Sprintin asemaa markkinoilla Yhdysvaltojen kahta suurinta operaattoria, AT&T:tä ja Verizonia vastaan.



Muutama vuosi sitten oltiin lähellä tilannetta, että AT&T olisi ostanut T-Mobilen, mutta kauppa peruuntui.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.