Nokia julkistaa kaksi N-sarjalaista 25. elokuuta

1
Markus Lehtiniitty

Nokia julkistaa kaksi N-sarjalaista 25. elokuuta
iGadget Life -sivusto kertoo sähköpostista, joka paljastaa Nokian julkistavan kaksi uutta Nseries-puhelinta 25. elokuuta. Sähköpostissa on kutsu ennakkotapahtumaan, jossa tulevia malleja esitellään viikkoa ennen virallista julkistusta.

Ennakkotilaisuus on 18. elokuuta ja virallisesti uutuudet julkistetaan viikkoa myöhemmin eli maanantaina 25. elokuuta.

Varmoja tietoja julkistettavista malleista ei toistaiseksi ole, mutta aiemmin julkisuuteen ovat vuotaneet kaksi N-sarjan julkaisematonta mallia N79 ja N85, joiden julkaisun voisi olettaa nyt olevan kyseessä. Olemme aiemmin kertoneet N79:stä ja N85:stä muun muassa täällä.

N79 on melko yksinkertainen patukkamallinen lisäys N-sarjaan. N79:n ominaisuudet eivät ole tarkemmin tiedossa, mutta mitään uusia herkkuja N79 ei ole tuomassa.



N85:stä puolestaan tiedämme jo lähes tulkoon kaiken. Kyseessä on kolmitaajuus-3G-puhelin, joka on varustettu muun muassa 5 megapikselin kameralla, GPS:llä sekä kahteen suuntaan liukuvalla kannella. Muotoilun osalta se noudattaa tuttua jo muun muassa N81:stä ja N96:sta tuttua linjaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.