Norjalaisille korealainen mobiilitelevisio

2
Matti Robinson

Norjalaisille korealainen mobiilitelevisio
Norjan yleisradioyhtiö NRK, TV2 ja ruotsalainen mediayhtiö MTG ovat valinneet mobiilitelevisioteknologiakseen korealaisen t-dmb:n ohi Nokian tukeman dvb-h-standardin. Yhtiöiden perustaman NMTV-yhteisyrityksen on tarkoitus aloittaa yhdeksän ilmaisen kanavan lähetys tänä talvena.

NMTV:n esityksen mukaan t-dmb on oikea valinta sen tavoittavuuden johdosta. Mobiilitelevision koelähetysten on tarkoitus tavoittaa 1,4 miljoonaa norjalaista Oslon seudulta, jossa asuu noin kolmannes maan väestöstä. EU-standardiksi maaliskuussa hyväksytty dvb-h, ei ole saanut aivan kaikkien muidenkaan tukea taakseen, sillä Iso-Britannia otti käyttöön viime keväänä Qualcommin MediaFLO-teknologian. Kaikki norjalaiset yritykset eivät kuitenkaan ole t-dmb:n kannalla. Norjalaislehti Kampanjen mukaan maan suurin teleoperaattori Telenor pitää t-dmb:n valintaa vääränä.



Nokialla ei olla kuitenkaan huolissaan. Dvb-h-standardin liikkeelle lähtö on tapahtunut hyvin, Nokian mobiilitelevisioliiketoiminnan kehitysjohtaja Jarl Eklund kertoi Digitodaylle. Hollannissa, Sveitsissä ja Itävallassa käytetään jo dvb-h:ta kaupalliseen mobiilitelevisioon ja t-dmb:n ainoa aluevaltaus on puolestaan Korea. Matkapuhelinvalmistajista ainoastaan korealaiset LG ja Samsung ovat julkaisseet t-dmb-yhteensopivia puhelimia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

LaLLi80
LaLLi80

1

MobiiliTV on hyvä idea, mutta eipä se kovaan suosioon nouse kun protokollat kilpailee markkinoista. Yhdelläkään ei ole valtaosaa maailman markkinoista ja siksi laitteiden kehitys on nihkeää ja laitteet kalliita.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.