Ensimmäisen Googlen Android-puhelimen suosio yllätti

10
Markus Lehtiniitty

Ensimmäisen Googlen Android-puhelimen suosio yllätti
Ensimmäisen Googlen Android-käyttöjärjestelmään pohjautuvan puhelimen, T-Mobile G1:n, kysyntä on yllättänyt laitetta Yhdysvalloissa myyvän T-Mobile-operaattorin.

T-Mobile kolminkertaisti alkuperäisiin suunnitelmiinsa verrattuna puhelinmäärän, joka toimitetaan ensimmäisessä erässä 22. lokakuuta ennakkoon G1:n tilanneille. Nämä on kuitenkin jo myyty kaikki loppuun.

T-Mobile kuitenkin hyväksyy edelleen G1:stä ennakkotilauksia 21. lokakuuta asti, mutta näille asikkaille G1 luvataan toimittaa vasta 10. marraskuuta mennessä.

Aiemmin T-Mobilen on kerrottu aikovan myydä puoli miljoona G1:tä vielä tämän vuoden aikana. Ensi vuodeksi T-Mobilen on veikkailtu tilaavan noin 1,5-2 miljoonaa G1:tä.

T-Mobile G1 -laitteet valmistaa HTC ja G1 on ensimmäinen Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu laite. Sen ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa kosketusnäyttö, sivusta esiin liukuva kokonäppäimistö, kolmen megapikselin kamera, GPS-paikannus sekä tuki lukuisille Googlen palveluille.



Olemme kertoneet T-Mobile G1:stä aiemmin:
Ensimmäinen Googlen Android-puhelin virallisesti julki
Ensimmäiset viralliset kuvat ja tiedot Googlen puhelimesta


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -30%

Xiaomi Poco F5 – hinta laskenut -26%

Xiaomi Poco F5
349 € Summ
431 € Proshop
467 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 469 €

Sony Xperia 10 V – hinta laskenut -22%

Sony Xperia 10 V
349 € Elisa
449 € Power
751 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 449 €

OnePlus Nord CE4 – hinta laskenut -20%

OnePlus Nord CE4
309 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 384 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
Susi (vahvistamaton)

2

IHAN LELUN NÄKÖNEN !

ei näin..ei todellakaan näin ihan hemmetin ruma puhelin...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Einstein (vahvistamaton)

3

Hitto että ihmiset ovat tyhmiä. Tuskin sitä nyt sentään p***** pitää ostaa vaikka erillainen haluaakin olla.

Vastaa
Kasavuori
Kasavuori

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User:

IHAN LELUN NÄKÖNEN !

ei näin..ei todellakaan näin ihan hemmetin ruma puhelin...

"Kauneus on katsojan silmässä."

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User:

Hitto että ihmiset ovat tyhmiä. Tuskin sitä nyt sentään p***** pitää ostaa vaikka erillainen haluaakin olla.

Miten tähän ihmisten tyhmyys liittyy? Ovatko apulannan ostajat erillaisia? (maanviljelijät?)

No, tässä kuvia Androidista valkoisena.


Vastaa
Kasavuori
Kasavuori

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User :Einstein:

@4 Todistit juuri pointtini.

Siis, erilaisuus on tyhmyyttä, samanlaisuus on viisautta.

EI, näin se ei ole.

Kyse on kännykästä ja sen hankinnasta. Ei ihmisiä luokitella niiden mukaan.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Einstein (vahvistamaton)

7

@6 Ei, erillainen saa olla, mutta samalla ei tarvitse olla tyhmä. Double proof?

Vastaa
Kasavuori
Kasavuori

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User: Einstein:

@6 Ei, erillainen saa olla, mutta samalla ei tarvitse olla tyhmä. Double proof?

Siis, sallit ihmisten erilaisuuden, mutta et suvaitsisi heidän joukossaan olevan tyhmiä?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User: Einstein :

Hitto että ihmiset ovat tyhmiä. Tuskin sitä nyt sentään p***** pitää ostaa vaikka erillainen haluaakin olla.

Ja tähän ”viisauteesiko” olet päätynyt lukemalla uutisen, ”Ensimmäisen Googlen Android-puhelimen suosio yllätti”.

Kaltaisistasi järjen jättiläisistäkö ei tyhmyyttä löydy?

Sapienti sat




Älä ruoki trollia!

Trolli tarvitsee ruokintaa, älä salli sitä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Einstein (vahvistamaton)

9

@8 Oletko ala-asteelta vai mistä?

Miten tarvitsee ja sallita korreloivat keskenään?

Jep, suosio ja typerät päätökset taas korreloivat tyhmien ihmisten kanssa, eikö?

Vae victis

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.