Legendaarisen Mobile-review-sivuston perustajan ja ylläpitäjän Eldar Murtazinin mukaan 5800 XpressMusicia tullaan neljännen neljänneksen aikana Venäjän markkinoilla myymään yli 100 000 kappaletta ja yhteensä Nokia toimittaa tänä vuonna Venäjälle 120 000 kappaletta 5800 XpressMusic -laitteita. Murtazin kertoo asiasta blogissaan (käännetty Google Kääntäjällä englanniksi).
Eldar Murtazinin mukaan 5800 XpressMusic -puhelimia on Venäjällä myyty jo lähes 60000 kappaletta alle kahdessa viikossa, mikä nostaa 5800 XpressMusicin kaikkien aikojen eniten myydyksi puhelimeksi Venäjällä kyseisessä ajassa.
Vuoden 2008 kolmannella vuosineljänneksellä Nokia myi koko Euroopan markkinoilla yhteensä 27,5 miljoonaa puhelinta. Tähänkin verrattuna 5800 XpressMusicin ennustettu yli 100 000 kappaleen myyntimäärä reilun kuukauden aikana vain Venäjän markkinoilla on suuri lukema. Lisäksi 5800 XpressMusic on toistaiseksi saatavilla myös Venäjällä vasta suurimmissa kaupungeissa.
5800 XpressMusic on saapumassa Suomessa kauppojen hyllyille aivan lähipäivinä. Myös Suomessa kysyntä ja kiinnostus 5800 XpressMusicia kohtaan vaikuttaa olevan melko suurta.
5800 XpressMusic on ensimmäinen kosketusnäytöllä varustettu S60-alustan laite. Sen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 tuuman kosketusnäyttö, 3,2 megapikselin kamera, musiikkisoitin, internetselain ja 3G-, HSDPA- ja WLAN-yhteydet.

Kommentit (2)
Siis Nokiahan on aloittanut sen toimitukset Suomeen ja ollut ennakkomyynnissä jo kauan. Kuitenkin jos Nokia aloitti toimitukset maanantaina, niin eikai se heti ehdi joka paikkaan Suomessa? Ja jos vielä tilaa netin kautta, pidä odottaa että tulee Nokialta tukkuun, tukusta myymälään, myymälästä postin kautta asiakkaalle. (Ei välttämättä ihan noin)
Vastaa
Nokialla taitaa olla käsissä toinen hitti lyhyen ajan sisällä, eikös E71 ole/oli aikamoinen hitti?
Siis jo, mutta tarkotin tolla viestillä että ei ole ihan alkuviikolla periaatteessa voinut tulla, jos kerran Nokia alkaa lastamaan tuotteita vasta silloin..
Helpostihan se selviää, esim. katsomalla Verkkokauppa.comin myymäläsaldot tai Tietoasemalta...
Tässä nyt tuli nekin tsekattua. Elikkä Tietoasemalla (halvempi kuin Verkkokauppa tässä tilanteessa) on yli 25 kappaletta, Salon myymälässä. Ja kun kerran Tietoasema on Salosta kotoisin, oletan ja olen käsittänyt niin että se web-myynninkin "päämaja" sijaitsee siellä. Elikkä kyllä niitä on.
Verkkokauppa.comilla tilanne on tälläinen:
Sinistä ja punasta päävarastossa yli 25 kpl
Punaista: Hki 4 | Pirk 20 | Oulu >25
Sininen: Hki 1 | Pirk 14 | Oulu >25
Tietoasemalta saa, jos tilaa minnepäin Suomen myymälöitä tahansa. Salosta saakin jo suoraan. Verkkokauppa.comin tilastot oli tuossa ;-)
EDIT: Typo