Garminin nüvifone-puhelimen käyttöliittymästä kuvankaappauksia

2
Markus Lehtiniitty

Garminin nüvifone-puhelimen käyttöliittymästä kuvankaappauksia
Garmin on julkaissut tulevan nüvifone-puhelimensa käyttöliittymästä runsaasti kuvankaappauksia verkkosivuillaan. nüvifone on Garminin ensimmäinen puhelin; aiemmin yhtiö on ollut tunnettu lähinnä erillisistä GPS-laitteistaan.

Kuvankaappausten perusteella nüvifonen käyttöliittymä on helposti käytettävissä sormin koskettamalla, sillä kuvakkeet ovat jopa poikkeuksellisenkin suurikokoisia. Kokonaisuutena käyttöliittymä vaikuttaa selkeältä sekä raikkaan tyylikkäältä.

nüvifonea ovat vaivanneet myöhästymiset, jotka ovat johtuneet laitteen sovittamisesta operaattoreiden vaatimuksiin. Tällä hetkellä nüvifonen arvioidaan saapuvan kauppoihin vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla eli viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. On kuitenkin mahdollista, että nüvifone tulee markkinoille jo aiemminkin vuoden 2009 alkupuoliskon aikana. Joka tapauksessa nüvifonen julkistamisen ja myyntiintulon välinen aika tulee kasvamaan yli vuoden mittaiseksi.

Garminin odotetaan kertovan ensi viikolla Yhdysvaltain Las Vegasissa alkavilla CES-messuilla lisätietoja nüvifonesta.



nüvifonen valmistuksesta vastaa alihankintana Asus. nüvifonen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,5 tuuman kosketusnäyttö, kamera, 3G-, HSDPA- ja WLAN-yhteydet sekä luonnollisesti laajat GPS-paikannus- ja navigointitoiminnot.


Alla laaja nüvifonen kuvankaappausten kuvagalleria:



Kotinäyttö



Selain



Kalenteri



Kamera



Navigointi



Google Local -haku



Tuleva puhelu



Viimeisimpien puhelujen listaus



Sähköposti


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (2)

Mehta
Mehta

2

Kyllä on hienompi kuin iPhone tai se Nokian vastaava. Kiinnostaa vain, että mihin se hinta asettuu

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.