MSN Mobile Music Service riistää kuluttajia

9
Kaarlo Räihä

MSN Mobile Music Service riistää kuluttajia
Microsoft avasi Briteissä tällä viikolla uuden MSN Mobile Music Service -nimellä kulkevan palvelun, jonka kautta brittiläiset kuluttajat voivat ostaa matkapuhelimiinsa musiikkia. Uusia ja innovatiivisia ideoita palvelusta ei kuitenkaan löydy, vaan käytössä ovat tiukat DRM-suojaukset kaikkien kappaleiden kohdalla, jonka lisäksi ostettavissa olevat musiikkikappaleet ovat todella hintavia.

Pahimmat ongelmat palvelussa tulevat sen käyttämistä DRM-suojauksista, joiden takia matkapuhelimeen ladattuja musiikkikappaleita ei voi siirtää tietokoneelle tai toiseen matkapuhelimeen. Tämän takia uuden matkapuhelimen hankkivat kuluttajat joutuisivat ostamaan samat kappaleet uudelleen, jos he haluavat kuunnella aiemmin ostamiaan kappaleita myös uudella puhelimella. PC Pro -lehden haastattelussa Microsoftin edustaja kertoi, ettei heillä ole edes ohjelmia, joiden avulla kuluttajat voisivat siirtää DRM-suojatut kappaleet tietokoneelle tai toiseen matkapuhelimeen. DRM-suojausten takia kappaleet eivät toimi lainkaan esim. Applen iPhone-matkapuhelimissa.



Yksittäisten musiikkikappaleiden hinta palvelussa on vaatimattomat 1,50 puntaa eli noin 1,59 euroa. Musiikkikappaleiden ohella palvelusta voi tilata musiikkivideoita 2 punnan eli noin 2,12 euron hintaan ja soittoääniä 3 punnan eli noin 3,18 euron hintaan.

MSN Mobile Music Servicen tarjonnasta löytyy noin miljoona musiikkikappaletta, 25 000 soittoääntä ja 10 000 musiikkivideota.

Vaikka kuluttajalle on selvästi edullisempaa hankkia musiikkinsa puhelimeen esim. iTunesin tai Amazonin musiikkikaupan kautta, luotetaan Microsoftilla uskollisten MSN-asiakkaiden määrään. Microsoftin mukaan MSN Mobile -palvelua käyttää Briteissä kuukausittain noin miljoona ihmistä, joten mukaan mahtunee myös niitä henkilöitä, joita korkeat hinnat ja DRM-suojaukset eivät haittaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (9)

kixxor
kixxor

2

Kuulostaa kyllä niin perus microsoftilta että oksat pois!Siis ostetaan tuote jota ei voi siirtää minnekkään muualle kuin siihen laitteeseen johon se on tilattu.. ??
ei kyllä mene mun kaaliin...
entä jos esim. puhelin häviää johon on ostettu musiikkia ja soittoääniä vaikkapa 150€:n edestä, korvaako kukaan koska niitä ei ole voinut siirtää esim. tietokoneelle turvaan??en usko, ei varmasti korvaa!

ei hyvä luoja sentään tätä mikkisoftan aivopierua isolla A:lla..

Vastaa
xenico
xenico

3

Lainaus:

Kuulostaa kyllä niin perus microsoftilta että oksat pois!Siis ostetaan tuote jota ei voi siirtää minnekkään muualle kuin siihen laitteeseen johon se on tilattu.. ??
ei kyllä mene mun kaaliin...
entä jos esim. puhelin häviää johon on ostettu musiikkia ja soittoääniä vaikkapa 150€:n edestä, korvaako kukaan koska niitä ei ole voinut siirtää esim. tietokoneelle turvaan??en usko, ei varmasti korvaa!

ei hyvä luoja sentään tätä mikkisoftan aivopierua isolla A:lla..

Heh heh :D Näinhän se on. Entäs jos puhelin menee korjaukseen ja softa päivitetään siinä hötäkässä? Musiikit on kaikki mennyttä, kiva. Kyllä mikki$ofta tekee tässä vaan ittelleen hallaa, ja iTunes ja Amazon saa lisää asiaakaita...

Vastaa
Jasoni
Jasoni

5

Harmi vaan kun Microsoft tappaa kaikki hyvätkin ideansa loputtomalla rahanahneudella. Uskon, että tuokin palvelu tuottaisi tuplasti enemmän kun drm-suojaukset poistettaisiin ja biisit olisivat kopioitavissa muihinkin laitteisiin. Kappaleiden hintakin on aivan liian suolainen. Saisivat hieman löysätä pipoa päänsä ympärillä :(

Vastaa
markokaup
markokaup

7

Siis ei.. ei näin!

Miksi microsoftilla on mennyt jo pitkään "huonosti" softista palveluihin? En keksi mitään hyvää sitten Windows XP:n mitä tuo firma olisi suoltanut ulos tuutista?!

Tämäkin on tyyppiä: Otan kasan paskaa käteen jä hieron sitä asiakkaiden naamaan ja niiden pitäisi vielä maksaa siitä huvista.. doh!

Vastaa
haxorfox
haxorfox

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti markokaup:

En keksi mitään hyvää sitten Windows XP:n mitä tuo firma olisi suoltanut ulos tuutista?!


Windows 7 beta. :3

Vastaa
FrostRose
FrostRose

9

Kun ihmisellä ei ole verrokkeja asiasta (asiantuntemattomuus). Voidaan myös päätellä heidän käyttävän tälläisiä ratkaisuita. Jälkikäteen saattaa toki kaduttaa.

Jossain vaiheessa Suomessakin alettiin myymään "aitoja" soittoääniä. Eli noin 10 sekunnin rippejä biiseistä tms. Hintana oli sitten about saman verran mitä yksi biisi noin oikeasti maksaisi iTunesissa tms.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.