Nokia laajentaa paikannusosaamistaan ostamalla bit-siden

2
Markus Lehtiniitty

Nokia laajentaa paikannusosaamistaan ostamalla bit-siden
Nokia ilmoitti tänään päässeensä sopimukseen saksalaisen ohjelmisto- ja asiantuntijayhtiö bit-side GmbH:n ostamisesta.

Nokian mukaan bit-siden ostamalla se vahvistaa ja kiihdyttää Nokia Kartat -sovelluksensa (englanniksi Nokia Maps) kehitystä. Nokia kertoo tiedotteessaan tehneensä bit-siden kanssa yhteistyötä jo vuodesta 2007 ja, että bit-sidesta on tullut tänä aikana Nokian ohjelmistokehityksen strateginen kumppani.

Nokia ei paljasta 39 henkilöä työllistävästä bit-sidesta maksettavaa kauppahintaa. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä sopimuksen sisältämien kauppaehtojen täyttymistä ja kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tämän jälkeen bit-side tullaan integroimaan osaksi Nokian Services-liiketoimintaryhmää.

"Uskomme, että paikkatiedolla on keskeinen asema internetin jatkokehityksessä. Nokia kehittää erilaisia tapoia, joilla ihmiset voivat puhelimensa avulla tietää, missä he ovat, mitä heidän ympärillään on, missä heidän ystävänsä ovat, mitä he tekevät ja mitä heille kuuluu. Kutsumme tätä sosiaaliseksi paikkatiedoksi", sanoo karttapalveluista Nokialla vastaava johtaja Michael Halbherr Nokian tiedotteessa.



Nokia on panostanut suurista puhelinvalmistajista ylivoimaisesti voimakkaimmin GPS-paikannusta tukeviin puhelimiin sekä niihin liittyviin palveluihin. Nokia Kartat -sovelluksen 3.0-versio on jo beta-testivaiheessa, kuten myös Nokian karttapalvelut verkkoon tuova Maps on Ovi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 – hinta laskenut -47%

Google Pixel 9
399 € DNA
497 € Gigantti
759 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 759 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Moto G05 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G05
99 € Power
152 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Razr 60 Ultra – hinta laskenut -34%

Motorola Razr 60 Ultra
649 € Power
749 € DNA
793 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 985 €

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.