Nokian supersuositusta E71:stä uusia värivaihtoehtoja

1
Markus Lehtiniitty

Nokian supersuositusta E71:stä uusia värivaihtoehtoja
Nokian E71-mallista on tulossa markkinoille uusia värivaihtoehtoja. Uudet värivaihtoehdot tulevat olemaan musta ja punahopea, kun aiemmin E71 on ollut saatavilla vain harmaana ja valkoisena.

Uudet värit ovat ilmestyneet E71:n Euroopan tuotesivuille, josta myös juttumme kuvat ovat peräisin. Uudet värivaihtoehdot ovat jo aiemmin vuotaneet julkisuuteen, mutta nyt Nokia on tuonut ne virallisesti esille. Uusien värivaihtoehtojen lisäksi E71:een ei ole tässä yhteydessä tehty muita muutoksia.

Tietoa siitä, koska uudet väriversiot löytävät tiensä kauppojen hyllyille ja varastoihin asti, ei ole. E71:n hinta on tällä hetkellä yleisesti verkkokaupoissa noin 400 euron tuntumassa. Kyseessä on yksi Nokian tämän hetken suosituimpia malleja, ja sitä on myös kehuttu jopa Nokian kaikkien aikojen parhaimmaksi puhelimeksi. E71 on vieraillut myös meidän testattavanamme aikoinaan.



E71:n kantava ominaisuus on tietenkin sen QWERTY-täysnäppäimistö. Sen lisäksi puhelimen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,2 megapikselin kamera, GPS-paikannus sekä kattavat datayhteydet. E71 perustuu älypuhelinten S60-ohjelmistoalustalle ja kattavien ominaisuuksiensa ohella se on saanut kiitosta erityisesti tyylikkäästä muotoilustaan sekä loistavasta laatuvaikutelmastaan.

E71:llä on myös pikkuvelimalli E63, josta on karsittu muutamia ominaisuuksia verrattuna E71:een. Lisäksi kuorissa on käytetty huokeampia materiaaleja.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (1)

Thor1993
Thor1993

1

Ihan hienon näkönen toi musta.

Ja mitä puhelimeen tulee niin kaverilla toi on ja sitä on paljon kehunu et eiköhän se hyvä ole ja kaikkialta lukenu pelkkää hyvää, en ihmettele jos on huippusuosittu.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.