Testissä Nokia E75 - minikommunikaattori?

29
Markus Lehtiniitty

Testissä Nokia E75 - minikommunikaattori?
Nokia on rummuttanut tuoretta E75-puhelintaan melko voimakkaasti, jopa yllättävänkin vahvasti. E75:stä on puhuttu muun muassa minikommunikaattorina. E-sarjan järkevät ja konstailemattoman tyylikkäät älypuhelimet ovat nousseet viime aikoina yhä vahvemmin Nokian kalliimpien älypuhelinten selkärangaksi - eikä ihme, enemmän viihdepainotteiseksi mielletty N-sarja on ollut viime aikoina ikään kuin horroksessa. E-sarjahan oli alun perin suunnattu lähinnä yritys- ja hyötykäyttöön, mutta viime aikoina E-sarja on ottanut askeleita myös viihdeominaisuuksien määrässä N-sarjaa kohti.

E-sarjan malleista erityisesti QWERTY-täysnäppäimistöllä varustettu E71 on ollut erittäin suosittu, ja Nokia onkin kertonut tuovansa markkinoille aiempaa enemmän täysnäppäimistöllisiä puhelimia. E75 kuuluu tähän sarjaan. Mutta onko siitä E71:n tasoiseksi huippumalliksi?

Katso E75:n tekniset tiedot Puhelinvertailu-osiostamme!



E75:n vahvuudet ja heikkoudet lyhyesti

+vakuuttava rakenne (lukuun ottamatta etupuolen halvan näköistä muovia)
+vahvat hyötyominaisuudet (mukaan lukien sähköposti)
+paljon hyvää kompaktissa paketissa
-...mutta toisaalta pieni koko tuo rajoituksensa
-heikot toiminta-ajat
-heikohko kamera
-hinta/ominaisuussuhde
-ei paljoa uutta



Myyntipakkauksen sisällöstä

-E75-1-puhelin (RM-412)
-4 gigatavun microSD HC -muistikortti
-BL-4U-akku
-AC-8E-laturi
-CA-101-datakaapeli
-HS-43-kuulokkeet
-pikaopas
-käyttöohjekirjat
-Nokia Kartat -opas



E75:n myyntipakkaus sisältää kaiken tarpeellisen, mutta ei juurikaan mitään ylimääräistä. Toki neljän gigatavun muistikorttia voidaan pitää varsin mukanava. E75:n myyntipakkauksessa ei enää tule mukana ohjelmistolevyä tietokoneelle (ainakaan meidän pakkauksemme mukana ei tullut eikä levyä mainita myöskään Nokian sivuilla).



Muotoilusta ja rakenteesta



E75:n rakenne edustaa Nokialle melko tuoretta aluevaltausta, niin sanottua sivuliukurakennetta (side slide). E75:n mitat ovat 111,8 x 50 x 14,4 millimetriä ja painoa on kertynyt 139 grammaa. E75 ei siis ole aivan minimaalinen, mutta ominaisuuksiinsa nähden hyvin kompakti. Painoa on melko paljon, mutta se tuo laitteeseen lähinnä vain lisää laadunvaikutelmaa.



E75 tuntuu kädessä hyvältä - se ei nitise ja natise, vaan on erittäin jämäkkä. Puhelimen ulkopinnoissa on käytetty runsaasti metallia: etupuolta reunustaa kiiltävänkrominen metallireunus ja myös irroitettava takakansi on valmistettu ruostumattomasta teräksestä.






Etupuolen näppäimet ja näyttöosa on kuitenkin päällystetty halvan vaikutelman antavalla kiiltävänmustalla muovilla, joka kerää itseensä kaikki mahdolliset - ja mahdottomatkin - sormenjäljet. Harmi, että muuten niin tyylikäs puhelin on pilattu näin.





Näytön yläpuolelta löytyvät tuttuun tapaan toinen kamera videopuheluja varten sekä valoisuuden tunnistin. E75:n sivut ovat hyvin siistit. Pohjasta löytyy laturiliitin ja mikrofoni ja yläpäästä 3,5 mm:n standardi kuulokeliitin. Vasemmalta sivulta löytyvät puolestaan avautuvien luukkujen takaa microUSB-liitäntä sekä microSD-muistikorttipaikka. Luukut ovat hieman liian tiukasti kiinni, joten niiden avaaminen tuottaa aina välillä ongelmia. E75:n oikealta puolella sijaitsevat kameranäppäin, äänenvoimakkuusnäppäimet sekä äänikomentonäppäin.





E75:n takapuolelta löytyy kaiutin sekä kameran linssi, LED-kuvausvalo ja pieni peili omakuvien ottamista varten. Takakannen irroittaminen on helppoa. Yleensä helpon irroittaminen vastapainona on kannen nitinät, mutta E75:n tapauksessa näin ei ole.





Etupuolen näppäimistä ja näppäimistöstä



E75:n näytön alta löytyy numeronäppäinten ohella kahdeksan näppäintä: kaksi toimintonäppäintä, puhelun aloitus- ja lopetusnäppäimet sekä koti/valikkonäppäin, peruutusnäppäin, kalenterinäppäin ja sähköpostinäppäin. Puhelun lopetusnäppäin (punainen luuri) toimii myös virtanäppäimenä. Kalenterinäppäimen ja sähköpostinäppäimen toiminnot ovat käyttäjän muokattavissa. Kumpaankin näppäimeen voidaan yhdistää kaksi toimintoa - lyhyelle painallukselle ja pitkälle painallukselle.




Edellä mainittujen näppäinten käytettävyys jättää toivomisen varaa. Ne ovat niin pienikokoisia ja lähellä toisiaan, että virhepainalluksia syntyy usein. Myöskään nelisuuntaisen suuntaohjaimen käytettävyys ei täysin tyydytä. Sen sijaan varsinaiset numeronäppäimet toimivat käytössä tyydyttävästi - vaikkakin ulkonäön lisäksi myös tuntuvat erittäin heikkolaatuisilta.

QWERTY-näppäimistöstä

E75:n QWERTY-täysnäppäimistö paljastuu puhelimen vasemmasta sivusta liu'uttamalla. Näppäimistö koostuu neljästä näppäinrivistä. Numerot löytyvät apunäppäimen kautta ylimmältä riviltä.



E75:n QWERTY-näppäimistö on niin hyvä kuin se tässä koossa voi olla. Tuntuma on hyvä, näppäinasettelu onnistunut ja kirjoittaminen mukavaa. Pienen koon vuoksi harhapainalluksia kuitenkin esiintyy - varsinkin käytön alkuvaiheessa. Suurempisormisille QWERTY-näppäimistö voi tuottaa hankaluuksia, koska näppäimet ovat aivan kiinni toisissaan.

Näytöstä

E75:n näyttö on kooltaan 2,4 tuumaa, sen tarkkuus on 240x320 pikseliä ja se on toteutettu TFT-tekniikalla. Näyttö on sinällään loistava ja ajaa asiansa mainiosti - tosin vakioasetuksin kirkkautta näytössä on liian vähän. Luultavasti kirkkaudessa on säästetty, jotta heikkoja toiminta-aikoja saataisiin hilattua edes hieman paremmiksi.

Näytössä on oikeastaan vain yksi ongelma: se on todella pieni. On oikeastaan väärin sanoa näin sillä ei E75:n kuoriin olisi paljoakaan suurempaa näyttöä mahtunut. Mutta kaikille, jotka ovat jo totuttaneet itsensä kosketusnäyttöpuhelinten suuriin, yli kolmen tuuman näyttöihin, tuntuu E75 kuin paluulta kivikaudelle. Kokoa lukuun ottamatta E75:n näytössä ei ole valittamista. Esimerkiksi luettavuus säilyy tyydyttävänä ulkona auringonvalossakin

Testiversiomme näytössä oli yksi rikkinäinen pikseli - jollaiseen ei kuitenkaan niin kovin usein puhelinten kohdalla törmää.


Yhteyksistä

E75 tarjoaa oikeastaan tiedon lähettämistä 3G-verkoissa nopeuttavaa HSUPA:aa lukuun ottamatta kaiken, mitä verkkoyhteysrintamalta voi odottaa.

E75:n Suomessa myynnissä oleva E71-1-versio tukee neljää GSM-taajuutta (850/900/1800/1900 MHz) ja kahta WCDMA-taajuutta (900/2100 MHz). 900 MHz:n WCDMA-verkkojen tuki on erittäin tärkeä sillä suomalaiset operaattorit ovat laajentaneet 3G-verkkojaan suurten kaupunkien ulkopuolelle mittavasti 900 MHz:n taajuudella. Näin ollen 900 MHz:n WCDMA-verkkoa tukevalla puhelimella pääsee paljon kattavammalla alueella kiinni korkeampiin datasiirtonopeuksiin kuin pelkästään 2100 megahertsin taajuutta tukevilla yksitaajuus-3G-puhelimilla.

E75 tukee luonnollisesti GSM-verkoissa GPRS- ja EDGE-datasiirtoa ja 3G- eli WCDMA-verkoissa tiedon lataamista nopeuttavaa HSDPA:ta.



Lähiyhteyksienkin puolella E75 tarjoaa kaiken tarpeellisen: Bluetoothin A2DP-stereotuella, WLAN:in (802.11b/g) sekä myös USB 2.0 -tuen datakaapelille.

Prosessorista ja muistista

E75:n prosessori on Forum Nokian mukaan ARM 11 - perustainen ja toimii 369 megahertsin kellotaajuudella.

Sisäistä tallennusmuistia E75:ssä jää käyttäjälle vapaaksi reilut 60 megatavua. Lisäksi E75:ssä on microSD-muistikorttipaikka - mukana toimitetaan neljän gigatavun kortti. Nokia kertoo E75:n tukevan maksimissaan 16 gigatavun kortteja.

Käyttöliittymästa ja käytettävyydestä yleisesti

E75:ssä on S60-alustan 3rd Edition Feature Pack 2 -versio, joka on tuorein versio S60:sta ei-kosketusnäyttöpuhelimille. S60-alustan alla pyörii Symbian-käyttöjärjestelmän 9.3-versio.









Valittavana kolme erilaista aloitusnäyttövaihtoehtoa: tyhjä valmiustila, aktiivinen valmiustila sekä puhuva valmiustila. Aktiivinen valmiustila on hyvin samanlainen E75:ssä kuin aiemminkin muissa S60-puhelimissa. Sen sijaan puhuva vaihtoehto on uusi ja se on korvannut aiemmin erillisenä sovelluksena S60-puhelimista löytyneen Ääniapu-sovelluksen.



Mukana E75:ssä on myös aiemmista E-sarjalaisista tuttu Tilat-ominaisuus, joka mahdollistaa aloitusnäytön asetusten muuttamisen kätevästi kahden eri vaihtoehdon (esimerkiksi työ ja vapaa-aika) välillä. Tämä on mainio ominaisuus.








Valikotkin noudattelevat tuttua S60-kaavaa - mitäpä muuta voisi odottakaan. Valittavina on kaksi erilaista valikkotyyliä: ruudukko ja lista. E75:ssä puhelimen eri sovellukset on järjestetty tiukasti kansioihin. Yhteensä puhelimen valikkorakenne sisältää 7 kansiota ja 64 itsenäistä sovellusta. Sanomattakin on selvää, että tämä on liikaa ja tekee puhelimen sisältämien ominaisuuksien hahmottamisesta kokemattomammille käyttäjille hyvin vaikeaa. Esimerkiksi itselleni tuotti ensimmäisellä käyttökerralla vaikeuksia löytää Kello-sovellusta puhelimen valikoista. Asia ei saisi olla näin, vaan valikoiden tulisi olla niin yksinkertaisen intuitiivisia, että käyttäjä ei voi erehtyä. Onneksi Nokia on tainnut itsekin ymmärtää tämän ja ainakin 5800 XpressMusicin osalta S60 5th Edition oli paljon yksinkertaisempi. Valikoiden graafinen ilme on tyylikäs - kuvakkeiden tyyli on tuttu S60 5th Editionista.



















Teemoja E75:ssä tulee esiasennettuna mukana vain kaksi kappaletta (Silver Black Business ja Silver Black Personal), jotka ovat tarkoitettu Tilat-ominaisuuden käyttöön.



Käytännössä kaikki toiminnot ovat E75:ssä käytettävissä niin näyttö pysty- kuin vaakasuuntatilassa. E75:ssä on sisäänrakennettu kiihtyvyysanturi, mutta se on vakioasetuksissa kytketty pois päältä, joka onkin järkevää sillä näytön suuntaus kääntyy myös, kun täysnäppäimistö liu'utetaan esiin tai pois käytöstä. Liukuun liittyy muitakin asetuksia: on esimerkiksi mahdollista määritellä jokin tietty sovellus avautuvaksi, kun täysnäppäimistö liu'utetaan auki ja määritellä, mitä tapahtuu kun täysnäppäimistö suljetaan. Siirtymiin on myös mahdollista määritellä yksilölliset äänitehosteet.








Äänikomentojen osalta E75 tukee SIND-äänikomentoja, eli äänitunnisteita ei tarvitse nauhoittaa ennakkoon. Esimerkiksi kalenterin avaamiseksi painetaan ensin puhelimen sivussa olevaa ääninäppäintä, jonka jälkeen sanotaan "kalenteri" jolloin puhelimen pitäisi avata Kalenteri-sovellus. E75:ssä on paljon mahdollisuuksia äänikomentojen käyttämiseen tärkeimpien sovellusten yhteydessä.


E75 toimii yleisesti ottaen vakaasti ja nopeasti, mikä on ilahduttavaa.

Pieni huomio on vielä käytettävyydestä tehtävä: E75:ssä suuntaohjaimen ympärillä oleva huomiovalo on erittäin kätevä. Siitä näkee nopeasti, jos puheluita on jäänyt vastaamatta tai uusia viestejä on saapunut.



E75:n ohjelmisto on myös päivitettävissä Laitehallinan kautta FOTA-päivityksenä eli siis matkapuhelinverkon yli. Päivitys ei myöskään tuhoa puhelimeen tallennettuja tietoja.

Puheluista ja osoitekirjasta

Kuten odottaa sopiikin, E75 on mitä mainioin laite puhelinkäytössä.






Osoitekirja tarjoaa vahvat ominaisuudet. Mukana on myös aiemmin E-sarjassa esitellyt uudet pikatoiminnot (nimen kohdalla suuntaohjaimesta oikealle) yhteydenottoon. Erilaisia tietomahdollisuuksia, joita yhteystietoihin voi liittää, on käytännössä loputtomasti.





Myös aiemmin E-sarjassa esitelty yhteystietojen haku aloitusnäytöltä on mukana E75:ssä: aloitusnäyttötilassa voi hakea yhteystietoja osoitekirjasta alkamalla kirjoittaa henkilön nimeä.








E75 tarjoaa myös naputus- ja kääntötoiminnot. Puhelinta napauttamalla tai kääntämällä se alaspäin saa halutessaan mykistettyä tulevan puhelun tai asetettua herätyskellon torkkutilaan. Ainakin testiversiossamme soittoäänet eivät kuitenkaan puhelimen ollessa taskussa tai pöydällä soineet lainkaan tai lopettivat soimisen samantien, jos napautustoiminto puhelujen mykistämiseksi oli kytketty päälle.

Soittoäänissä on mahdollista ottaa käyttöön 3D-tehosteita.





E75 tukee myös internet-puheluja. Gizmo5 ja Vyke Mobile -palveluihin on valmiina puhelimen internetpuheluasetussovelluksessa linkit.

Viesteistä ja sähköpostista

Tekstiviestien, multimediaviestien ja ääniviestien, joita E75 myös tukee, osalta ei liene kovin suuri yllätys, että suurempia erikoisuuksia E75 ei tarjoa. Hyvää ei tarvitse muuttaa. Uudet tekstiviestit ja multimediaviestit luodaan samalla sovelluksella - viesti muuttuu multimediaviestiksi, jos siihen lisätään esimerkiksi kuva.





Sen sijaan sähköpostin osalta tilanne on erilainen. E75:ssä vanha S60-alustan perussähköpostisovellus on korvattu uudella Nokia Messaging -sovelluksella. Tämä Nokia Messaging -sovellus on integroitu tiukasti osaksi puhelinta: erillisiin postilaatikoihin pääsee suoraan käsiksi Viestit-sovelluksenkin kautta erillisen Sähköposti-sovelluksen lisäksi.

Uusi sähköpostisovellus on hyvä muutos. Sähköpostiviestejä voi järjestellä eri vaihtoehtojen mukaan ja niitä voi myös etsiä, ja kunkin kansion esittämisasetuksia voi muuttaa. Erittäin hienoa uudessa sähköpostisovelluksessa on sähköpostin helppo käyttöönotto. Sovelluksesta löytyy tuki monille suosituille sähköpostipalveluille (yhteensä yli 1000 eri palvelua), mukaan lukien Gmail ja Windows Live Hotmail. Näiden osalta sähköpostin asetuksia ei tarvitse syöttää: tarvitaan vain oma sähköpostiosoite ja salasana ja sovellus hakee muut asetukset automaattisesti. Muiden palveluiden osalta tarvittavat asetukset tulee syöttää vanhanaikaisesti.

Yrityskäyttöön liittyen tuki löytyy esimerkiksi Microsoftin Exchangelle ja Lotus Notesille. Yritysominaisuuksien osalta E75 tukee myös VPN:ää ja viestien enkryptausta.

Itse sähköpostin käyttäminenkin, lähettäminen ja vastaanottaminen, on jouhevaa. Sovelluksen voi antaa hakea postit automaattisesti palvelimelta tietyin määritellyin asetuksin tai sovelluksen voi aina välillä sulkea ja hakea postit manuaalisesti. Positiivista on sovelluksen tuki HTML-sähköposteille.

Vähän voisi kritisoida sitä, että erillisenä sovelluksena Nokia Messagingin käyttöliittymä eroaa puhelimen muusta yleisestä käyttöliittymäsuunnittelusta. Tämä pätee myös kaikkiin muihin Nokian palveluihin - ne tuntuvat hieman irrallisilta, ikään kuin päälle liimatuilta monissa puhelimissa.

Kokonaisuutena E75 on mainio väline sähköpostin kanssa työskentelyyn. Luonnollisesti QWERTY-täysnäppäimistön läsnäololla on tässä myös suuri merkitys.

Kalenterista






E75:ssä on aiemmista E-sarjan puhelimista tuttu "parannettu" kalenteri. Se tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet ja vaihtoehdot ajanhallintaan. Kuukausinäkymässä näkyy samaan aikaan näytöllä myös päivän merkintöjä ilman, että päivää täytyy erikseen "avata". Merkintätyyppejä on viisi erilaista: Kokous, Kokouskutsu, Muistiinpano, Merkkipäivä ja Tehtävä.






Hieman täytyy moittia kalenterin hieman tahmaista toimintaa efekteineen.

Toimisto-ohjelmista

E75:n mukana toimitetaan Quickoffice-toimisto-ohjelmistosovellus. E75:stä löytyvä versio tukee myös dokumenttien muokkaamista - niin Word-, Excel- kuin PowerPoint-tiedostojenkin osalta. Esiasennettu versiokaan ei kuitenkaan ole aivan kaikkea kattava sillä se ei tue Office 2007 -tiedostoja. Niitä tukevasta päivityksestä joutuu maksamaan erikseen.





Toimisto-ohjelmat ajavat asiansa. Lähinnä E75:n kanssa on kuitenkin pitäydyttävä muokkaamisessa luomisen sijaan, mutta tuskinpa kukaan E75:llä romaania lähtisikään kirjoittamaan muutenkaan...

Mukana tulee myös Adobe Reader PDF-dokumenttien lukemiseen ja sekä pakkaussovellus pakattujen tiedostojen purkamiseksi.

Sanakirjasta

E75:n mukana tulee mainio Sanakirja-sovellus. Vakiona sovelluksessa on asennettu vain englannin kieli, mutta tarvittavia lisäkieliä (mukaan lukien suomi) on helposti ladattavissa maksutta.








Sanakirjan sisältämä sanasto suomen ja englannin kielen välillä vaikuttaa olevan melko kattava. Kaiken kaikkiaan Sanakirja-sovellus edustaa mainiota viime aikojen lisäystä Nokian älypuhelinten mukana tulevaan sovellusvalikoimaan.

Kartoista, paikannuksesta ja navigoinnnista

E75:ssä on esiasennettuna 2.0-versio Nokian Kartat-sovelluksesta (Nokia Maps). Myyntipakkauksen sisältöön kuuluu myös ääniohjattu navigointi yhden vuoden ajaksi.








Kartat-sovelluksesta ei ole juurikaan uutta sanottavaa. Se ajaa asiansa. Nokia on ollut kartoissa ja navigoinnissa muita puhelinvalmistajia edellä ja on myös edelleen. Kartat-sovelluksesta on myös tulossa uusi 3.0-versio, johon voi tällä hetkellä tutustua Nokia Beta Labsin kautta.

Kartat-sovelluksen lisäksi mukana tulevat tutut GPS-sovellukset Maamerkit ja GPS-tiedot. Nämä tulisi mielestäni jatkossa integroida osaksi Kartat-sovellusta.

Kamerasta, kuvista ja Galleriasta



E75:n kameran kuvanlaatua voisi ehkä parhaiten kuvata sanalla mukiinmenevä. Kamera ei missään nimessä häikäise tuottamallaan kuvanlaadulla, mutta kuvaamiseen erityisesti onkin olemassa omat puhelimensa. Kamera on kuitenkin yksi osa-alue, jolla E75 ei ole aivan omimmillaan.





E75:n kameran tarkkuus on 3,2 megapikseliä ja se on automaattitarkenteinen. Kameraa komppaa LED-kuvausvalo. Kameran käynnistämisessä ja kuvan ottamisessa käytettävä kameranäppäin on melko epämukava. Se ei tarjoa sellaista luotettavaa tuntumaa, jota siltä voisi odottaa. Vahinkopainallusten välttämiseksi kameran käynnistysaika kameranäppäintä painamalla on myös säädetty todella pitkäksi, mikä oikeastaan vesittää koko idean - kameran käynnistää nopeammin muuta tietä kuin kameranäppäintä painamalla.





Kameran käyttöliittymä perustuu totutusti vasemmassa reunassa näyttöä sijaitsevaan pikavalintapalkkiin, joka on muokattavissa. Monimutkaisempiin säätöihin pääsee käsiksi valikkonäppäinten kautta. Erilaisia kuvaussäätöjä voi E75:ssä tehdä monipuolisesti, aina valkotasapainosta kirkkauden ja kontrastin kautta ISO-asetuksiin. E75:n kamerassa on myös itselaukaisin- ja sarjakuvaustoiminnot. Mahdollista on myös tallentaa paikkatieto kuviin, mutta vakiona tämä asetus on kytketty pois päältä.









E75 tukee luonnollisesti myös videokuvausta. E75:llä voi kuvata videoita VGA-tarkkuudella (640x480 pikseliä) 30 kuvan sekuntinopeudella.

Galleriasovellus on tuttu aiemmista S60-puhelimista. Se on erittäin toimiva ja ajaa asiansa. Kuvien selaaminen tapahtuu jouhevasti ilman hidasteluja. Kuvien jakaminen onnistuu Online-jako-sovelluksen kautta, jonka kautta kuvia pääsee jakamaan esimerkiksi Nokian omaan Ovi Shareen, Flickriin tai Voxiin.










Muutamia E75:n kameralla otettuja esimerkkikuvia





















Musiikista ja videoista

On ilahduttavaa, että nykyään myös E-sarjan niin sanotuista hyötypuhelimista löytyy tasokas musiikkisoitin. Aivan ensimmäisten E-sarjan laitteidenhan kanssa näin ei vielä ollut.






E75:n musiikkisoitin ei tarjoa sijaa moitteille. E75 tukee monia musiikkiformaatteja (MP3, AAC, eAAC, eAAC+, WMA). Tavalliseen tapaan puhelimen sisältämää musiikkivalikoimaa voi selata artistin, albumin, genren tai säveltäjän perusteella. Soittimesta löytyy taajuuskorjain sekä erilaisia visuaalisaatiovaihtoehtoja.






Äänenlaadullisesti ei nykypuhelimissa enää (ainakaan maallikon korvin) eroja ole.

Mukana toimitettavat kuulokkeet ovat vähemmän yllättäen musiikin kuunteluun varsin keskinkertaiset. E75:ssä on kuitenkin 3,5 millimetrin standardi kuulokeliitäntä, joka mahdollistaa käytännössä minkä tahansa kuulokkeiden liittämisen. E75 tukee myös Bluetoothin A2DP-stereoprofiilia, joka mahdollistaa langattomien kuulokkeiden käytön. Musiikkia voi luonnollisesti kuunnella myös ilman kuulokkeita kaiuttimen kautta. E75:n kaiuttimen äänenvoimakkuus kuitenkin jää aika heikoksi verrattuna moniin muihin uudehkoihin puhelinmalleihin verrattuna.











Nokia lupailee E75:n musiikintoistoajan olevan 25 tuntia.

E75:stä löytyy myös linkki Nokian omaan Musiikkikauppaan sekä erillinen sovellus podcasting-äänileikkeiden hallintaan.






Videoiden katseluun E75 tarjoaa RealPlayer-sovelluksen. Videoita voi katsella joko pysty- tai vaakanäytöllä. RealPlayer ei sisällä tukea DivX- tai XviD-videoille, joiden kohdalla joudutaan turvautumaan kolmannen osapuolen lisäsovelluksiin.

FM-radiosta ja Internet Radio -sovelluksesta

E75:n radiosovelluksen takaa paljastuu kaksi eri vaihtoehtoa: FM-radio ja Internet Radio.

FM-radio tukee myös RDS-järjestelmää. Mitään muuta erikoista se ei tarjoa - radio-ominaisuudetkin ovat olleet hyvin pitkään S60-alustassa muuttumattomia. Tosin FM-radion osalta mahdollisuudetkin ovat melko rajoittuneet.








Internet Radio -sovellus sen sijaan on piristävä: valikoimaa piisaa ja nykyisellä kiinteiden datapakettien aikakaudella käytöstäkään ei aiheudu ylimääräisiä kustannuksia. Ja verrattuna FM-radioon positiivsta on, että kuuntelemiseen ei tarvita kuulokkeiden kytkemistä puhelimeen.

Selaimesta





Myöskään selainpuolella E75 tarjoaa uutuuksia. E75:n selain on vanha tuttu, mainio S60:n perusinternetselain. E75:n kohdalla kuitenkin testimme aikana törmäsimme varsin useasti vakausongelmiin - selain kaatui poikkeuksellisen usein.





Pienikokoinen näyttö asettaa selailulle omat rajoituksensa. Käytännössä vakiosivukoko (100 %) on useimmilla sivuilla melko käyttökelvoton - sivuja on huomattavasti mukavampi käyttää joko 50 %:n tai 75 %:n sivukoolla.





E75 tukee myös Flash Litea ja tämän myötä esimerkiksi Flash-videot - esimerkiksi siis YouTube - toimivat selaimessa vastaavasti kuin tietokoneella selattaessa.





Varsinkin mobiilikäytössä myös RSS-syötteet ovat tavallista tärkeämpiä. Näidenkin käyttöön selain tarjoaa hyvät mahdollisuudet.





Mielenkiintoista on huomata selaimessa valmiina olevat kirjanmerkit - WWF:n sivuja sekä Facebook, MySpace Nokian omien sivujen ohella.

N-Gagesta ja Ovi Filesista

E75:ssä on mukana N-Gage-sovellus ja E75 siis tukee N-Gage-pelejä. N-Gage-tuki on siis laajenemassa Nokian mallistossa viihdekäyttöön painottuvien N-sarjan puhelinten ulkopuolelle. Toisaalta koko N-Gage-konsepti on kokenut pienoisen lässähdyksen viime aikoina. Jatkossa uusi Ovi Store -sisältökauppa tullee olemaan tärkeämpi jakelukanava myös pelien osalta Nokialle kuin N-Gage. Voisi jopa siis jo sanoa, että Nokia epäonnistuu N-Gagellaan toistamiseen.

E75:n mukana tulee myös vuoden käyttöoikeus Ovi Files / Files on Ovi -tiedostosäilytyspalveluun, mutta sen toiminnasta ei tässä yhteydessä sen enempää. Tulemme aikanaan tutustumaan tarkasti Nokian eri Ovi-palveluihin omien artikkeleiden muodossa.

Muista sovelluksista ja toiminnoista

E75 tarjoaa vanhat tutut Laskin-, Muunnin-, Kello- ja Äänitys-sovellukset. E75:n yhteydessä näihin ei ole tehty muutoksia.

Laskin tarjoaa siis vain peruslaskutoimitukset - yhteenlasku, vähennyslasku, kertolasku, jakolasku, prosenttilasku ja neliöjuuri. Laskin on säilynyt samanlaisena koko S60:n historian ajan. E75:ssä on siis samanlainen laskin kuin vuoden 2002 ensimmäisessä S60-puhelimessa 7650:ssa. Laskin kaipaisi ehdottomasti päivittämistä.








Muunnin sen sijaan on monipuolisempi ja tarjoaa valuuttamuunnoksista pinta-alojen kautta lämpötiloihin paljon eri muunnosmahdollisuuksia.

Kello-sovellus (herätyskello) tarjoaa myös tutut kattavat ominaisuudet - muun muassa mahdollisuuden asettaa useita eri herätyksiä ja muuttaa torkkuasetuksia.

Äänitys mahdollistaa äänileikkeiden tallentamisen vanhaan malliin.

E75:stä löytyy niin Aktiiviset muistiinpanot -sovellus kuin myös vanha tuttu Muistikirja. Mielestäni nämä pitäisi yhdistää yhdeksi Muistiinpanot-sovellukseksi. Nykyisessä kahdessa sovelluksessa on yksi liikaa. Aktiiviset muistiinpanot erottautuu lähinnä sillä, että niihin voi liittää mukaan esimerkiksi kuvia ja äänitiedostoja.



E75:n mukana tulee myös tuttu Haku-sovellus, joka mahdollistaa joko hakujen tekemisen verkon hakukoneissa tai tiedon etsimisen puhelimen muistista. Nokian tulisi panostaa Haku-sovellukseensa jatkossa entistä enemmän ja nostaa se vielä paremmin esille osaksi puhelimen käyttöliittymää. Myös Haku-sovelluksen nopeudessa olisi parantamisen varaa.

Mukana tulevalla Salaus-sovelluksella voi salata puhelimen sisäisen tallennusmuistin sekä muistikortin tiedot.






Intranet-sovelluksessa pääsee yhdistämään puhelimen yrityksen intranetiin.






Tiedostonhallinta-sovellukseen on tuotu uutena ominaisuutena mahdollisuus etälevyasemiin.

E75:ssä on vielä esiasennettuna vanha, surkea Lataa-sovellus, mutta jatkossa uusi Ovi Store -sisältökauppa tulee valtamaan Lataa-sovelluksen paikan.








Toiminta-ajoista

Toiminta-ajat ovat E75:n ehdoton heikkous. Heikot toiminta-ajat johtuvat yksinkertaisesti melko pienikapasiteettisesta akusta. E75:n BL-4U-akusta löytyy kapasiteettia vain 1000 milliampeerituntia, kun esimerkiksi E71:n akku tarjoaa 1500 milliampeerituntia.

Käytännössä E75:n joutuu lataamaan vähintään joka yö. Raskaammalla käytöllä akku voi jopa loppua kesken päivän. Nokia itse lupaa E75:n puheajaksi GSM-verkossa 5 tuntia 20 minuuttia ja 3G-verkossa 4 tuntia 20 minuuttia sekä valmiusajaksi GSM-verkossa 280 tuntia ja 3G-verkossa 270 tuntia.



Loppuyhteenveto - hyvä vai huono?

Loppujen lopuksi E75:stä jäi ainakin itselleni melko karvas maku. Varsinaisesti tämä ei ole E75:n vika - E75 itsessään on ihan hyvä tuote. Mutta aika saattaa olla jo ajanut ohi näin pienistä näytöistä ja sekavista käyttöliittymistä. E75:kin tarjoaa hyvin vähän mitään varsinaisesti uutta, virkistävää toiminnallisuutta.

Ohjelmistopuolella E75 ei tarjoa oikeastaan mitään uutta vaan sen S60-käyttöliittymä perustuu pohjalle, joka on ollut lähes tässä muodossaan olemassa jo vuosia. Tässä jutussa on moneen kertaan todettu useimpien ominaisuuksien olevan yhteneviä vanhempien mallien kanssa. Tämä onkin E75:n ongelma. Se tarjoaa yksinkertaisesti liian vähän mitään kiinnostavaa.

Varsinaisesti heikoimmat kohdat E75:n ominaisuuksissa ovat kamera ja toiminta-ajat.

E75 ei myöskään mielestäni ansaitse nimitystä minikommunikaattoriksi, jollaiseksi Nokia E75:tä yrittää asemoida. Kommunikaattorit ovat aiemmin eronneet muista puhelimista täysnäppäimistönsä ja suuren laajakuvanäyttönsä ansiosta. E75 täyttää näistä ehdoista vain toisen. Ehkä E75:ää pitäisi kutsua puoliminikommunikaattoriksi...

Lyhyesti: 450-500 euron hintaluokassa, johon E75 tällä hetkellä kuuluu, E75 tarjoaa tällä hetkellä mielestäni liian vähän vastinetta rahalle.



Jos E75:stä jäi jotakin kysyttävää tai testijutustamme löytyy joitain virheitä, niin rohkeasti vain osallistumaan keskusteluun kommenteissa!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (29)

Anonyymi käyttäjä
Marko Ernvall (vahvistamaton)

2

Niin - aivan unohtui: kiitos hyvästä artikkelista!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Hyvä

3

Hyvin ja antaumuksella tehty testi. Johtopäätelmät ja perusteet täysin kohdallaan. Ilo lukea.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jotai on nii pahasti kesken... (vahvistamaton)

4

muuten hyvä puhelin, mut en nytkyl nää pointtia tolle tupla näppikselle. Itselleni riittää mainiosti yksi näppis e71 puhelimessa. tosin saisi olla isompi niinkuin, e75:ssa, mutta silloin mielestäni näyttökin olisi voinut olla isompi jos kanteen olisi jätetty typistetty pikanäppäimistö perus numeronäppiksen sijasta. Puhumattakaan vaikka kosketusnäyttö haaveesta fyysisen qwertyn kaverina.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Makko (vahvistamaton)

5

JOsta sitten päästäänkin jo N97:n alueelle. Tosin pienempi kosketusnäytöllinen täydellä näppiksellä olisi aika kova sana.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
30146264 (vahvistamaton)

6

Hyvin tehty testi, minä en ymmärrä noita nokian muoviroskajuttuja. Satuin muuten huomaamaan että eräässä lauseessa taitaa olla yksi "verrattuna" liikaa ;)

"E75:n kaiuttimen äänenvoimakkuus kuitenkin jää aika heikoksi verrattuna moniin muihin uudehkoihin puhelinmalleihin verrattuna."

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
MKAntero (vahvistamaton)

7

Itse puhelinta reilun kuukauden käyttäneenä olen välillä siihen todella tyytyväinen (silloin kun se toimii) ja toisaalta se prakaa niin kauheesti. Innolla odotan softapäivitystä, jonka pitäisi tulla ihan piakkoin ja korjaa aika paljon bugeja. Sanoivat, että jopa akun kestävyyttä saadaan korjattua. Itsellä akku kestää vajaan päivän ja töissä pakko pitää laturin päässä välillä. Yön on aina latusessa.

Moni herjaa E75:sen etukannen näppistä, mutta itse tykkään et ajaa asiansa ihan nätisti. Suurimmaksi osaksi tulee aina käytettyä qwerty:ä, koska puhelimen käyttäminen silloin aivan loistavaa.

Ilo on lukea muiden mielipiteitä ja arvosteluja puhelimesta. Tämä oli loistava sellainen. Tattista.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Teemu (vahvistamaton)

8

Itse kaipailisin "mahdotonta", eli kosketusnäytöllä, tavallisella JA qwerty näppiksellä varustettua luuria :) Kosketusnäyttö helpottaa nettiselailua yms, qwerty taas sähköpostien yms. kirjoittamista ja sitä tavallista näppistä kaipailee autolla ajaessa tekstiviestiä kirjottaessa ;) Nyt käytössä E71 ja vaikka näppis onkin pieni ja mulla isot sormet, mutta kyllä se on näppärä silti käyttää, siis muulloin, kuin autolla ajaissa xD Kokeilin E75:sta kaupassa, näppis oli muuten jees, mutta näppäimet saisivat olla hieman koholla E71:n tapaan, jolloin ei tule niin helposti virhepainalluksia... Ainiin, lisätään nyt vielä "mahdottoman" puhelimen listaan vielä iso näyttö, mutta pieni koko, varsinkaan paksuutta ei saisi olla liikaa. Ja kamerassa tulisi olla oikea xenon salama!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Phiidöör (vahvistamaton)

9

Ihan hyvä artikkeli.

Mutta...

"Kommunikaattorit ovat aiemmin eronneet muista puhelimista täysnäppäimistönsä ja suuren laajakuvanäyttönsä ansiosta. E75 täyttää näistä ehdoista vain toisen."

...eli sitä voi siis kutsua minikommunikaattoriksi, eikö?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Raker (vahvistamaton)

10

Pienempi kosketusnäyttöpuhelin kokonaisella QWERTY:llä = HTC touch PRO. Hakkaa noksut kyllä ihan 100-0 lähes joka osa-alueella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Köpä (vahvistamaton)

11

Kiitos mukavasta ja laajasta artikkelista, näitä on aina kiva lukea.
Näiden testien kautta on mukava päästä tutustumaan uusiin puhelimiin, kun itsellä ei ole varaa vaihtaa joka vuosi uudempaan malliin. Ja kun vaihdon aika tulee, niin tietää minkä ostaa. Nykyään omistan Nokian E51.

Oletteko muuten tekemässä Nokian uudesta N97 puhelimesta testiä, monia varmasti kiinnostaisi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Egon Kuusk (vahvistamaton)

13

miten saan puhelimessa e75 sesta puhelimen muistin pois ja muistikortti käytöön ku koitta otta blotuutin kautta vastan ni valitta et ei oo tila vaikka on yli 3 g vapata :D ja on tila varmasti

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Egon Kuusk (vahvistamaton)

14

miten saan puhelimessa e75 sesta puhelimen muistin pois ja muistikortti käytöön ku koitta otta blotuutin kautta vastan ni valitta et ei oo tila vaikka on yli 3 g vapata :D ja on tila varmasti

Vastaa
Tiimoo
Tiimoo

15

Muuta viestiasetuksissa muistin käyttö muistikortille!
Ja viestiasetuksethan löytyvät viestit -->asetukset.

Vastaa
D00mer
D00mer

16

Egon; se valittaa sen takia, kun jostainsystä symbian bluetootilla lähetetyt tiedostot suoraan kännyn omaan muisiin(ainakin v1 ja v2)

Vastaa
thimppa79
thimppa79

19

ONGELMA E75!!!

muuten ok luurissa pari probleemaa...
1. sms viestin merkkiääntä ei kuulu sitten kirveelläkään, ei niin paha mutta häiritsee...
2. valikko->viestit->avaa-> näyttö menee n.1sek ajaksi mustaksi, yläreunassa lukee viestit mutta palaa sitten takaisin valikkoon, aika kiusallinen kun ei siten pääse muuttamaan viestiasetuksia tai selaamaann viestejä helposti. onnistuu kyllä etsi toiminnon kautta...

ja on ladattu uusin ohjelmaversio
muilla vastaavaa???

Vastaa
Xaboom
Xaboom

20

Ei ainakaan omassa ole ollut millään ohjelmaversiolla (nyt uusin). Kuulostais kyllä ellä puhelimessasi jotain vikaa. Oletko asentanut jotain ohjelmaa joka voisi vaikuttaa viestien toimintaan?

Vastaa
thimppa79
thimppa79

21

ei ole asennettu mitään ylimääräisiä ohjelmia kyseinen ominaisuus on ollut päällä heti ensimmäsestä käyttöpäivästä lähtien... täytyy vissiin viedä huoltoon...

Vastaa
jmb_
jmb_

22

Jos tämä kerran on huono (niinkuin monet afterdawnissa väittää) mitä puhelinta suosittelette jossa tollanen "slide qwerty" on ?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
plootu (vahvistamaton)

23

No jo on navigaattori.
Vanhan 6110 navigaattori oli mielesssä, kun lähdin kruisailemaan syrjäteitä kamerani kanssa, aikomuksena löytää uusia kuvausmestoja.
Ei kun navi päälle. Kotvan aikaa kone yski, kunnes löysi tarvittavan määrän satelliitteja. Vähän outo kuva kyllä oli. Nyt ei menty kartan mukaan eteenpäin, vaan piti oikein tulkita kuvaa. Kotvan ajaellessani kuva meni yllättäeen mustaksi, eli näyttö pimeäksi???!! Jaaha, piti oikein etsiä säädöistä haluaako navigoida kartan mukaan, vai pelkän mustan näytön mukaan. Ongelmia tuli ja tulee koko ajan. Voiko navigaattorista enää vaikeampikäyttöistä tehdä?? Olen turvautunut vanhaan 6110 naviini ajellessani. Se ainakin näyttää livenä, mihin päin seuraava mutka kaartaa, onko se miten jyrkkä etc. E 75 navigaattorista ei ota erkkikään tolkkua. Onneksi en asu ruuhkasuomessa, vaan hieman loitommalla.
Voi olla etten osaa käyttää kyseistä mööpeliä, mutta hiton vaikeselkoiselta se vaikuttaa. 6110 navigaattori ei ole kytköksissä mihinkään puhelinvalmistajaan ja esim puheopastus toimii ilmaiseksi ihan rajattomasti

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tero (vahvistamaton)

24

Tekstiviestin merkkiääni oli kateissa myös omastani, samoin sähköpostiviestin myös. aikani ihmeteltyä aihetta, päätin kokeilla nokialle säännöllisesti vaadittua buuttia ja avot, kyllä ne äänetkin sitten alkoivat toimimaan, eli perusbuuttihan tapahtuu käyttämällä akku pois, sammuttaminen ei aja samaa asiaa jostakin syystä.

Vastaa
anttiviis
anttiviis

25

Voisitteko kertoa ko jääny kalvaan mieltä että miten kummassa tässä puhelimessa saa Ä-kirjaimen tehtyä tuolla qwerty-näppäimistöllä? Onko se vain niin, että A-nappia hetki pohjassa? Ja onko tämä ominaisuus huonontava osa puhelimen qwerty-näppäimistöä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Akihoo (vahvistamaton)

29

-No kyllähän kamera on tarkka ja nopeasti fokusoiva,turhaa marinaa,parempi kuin ex-Sampassani (5mp).
Ja tunnokasta kameranäppäintä ei ole tullut itselleni vielä vastaan,että näin..:)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.