Tällainen on Applen uusi iPhone 3G S, iPhone 3G:n hinta alas

3
Markus Lehtiniitty

Tällainen on Applen uusi iPhone 3G S, iPhone 3G:n hinta alas
Apple esitteli tänään odotetusti WWDC-kehittäjätapahtumassaan uuden iPhone 3G S:n. Kyseessä on iPhonen kolmannen sukupolven malli. iPhone 3G S tulee markkinoille kahtena versiona: iPhone 3G S 16GB ja iPhone 3G S 32GB. Versioita erottaa tallennusmuistin määrä, joka on joko 16 tai 32 gigatavua. iPhone 3G S tulee aiemman iPhone 3G:n mukaisesti markkinoille myös kahtena eri väriversiona, eli mustana ja valkoisena.

Saataville iPhone 3G S on tulossa kesällä 2009 - Yhdysvalloissa ja muutamilla muilla suurilla markkinoilla jo 19. kesäkuuta, mutta Suomeen uusi iPhone rantautuu vasta heinäkuussa. iPhone 3G S 16GB:n hinta Yhdysvalloissa kahden vuoden AT&T:n liittymäsopimuksen kanssa on 199 dollaria ja iPhone 3G S 32GB:n 299 dollaria. Hinnoittelusta Suomessa ei toistaiseksi ole vielä tietoa - operaattorikumppanina Suomessa jatkaa vanhaan malliin Sonera.

Uuden iPhone 3G S:n lisäksi Apple kertoi laskevansa vanhan iPhone 3G 8GB:n hintaa - uusi hinta on Yhdysvalloissa AT&T:n kahden vuoden kytkysopimuksella 99 dollaria entisen 199 dollarin sijaan. Halpis-iPhone on tästä lähtien saatavana väritykseltään vain mustana.



iPhone 3G S on vanhaa iPhone 3G:tä nopeampi tukemiensa verkkodatayhteyksiensä (7,2 megabitin HSDPA) ja prosessorinsa osalta. Nimen perään ilmestynyt S-kirjain tuleekin Applen mukaan sanasta "speed" eli nopeus. Apple havainnollistaa 3G S:n nopeusparannuksia muutamalla esimerkillä: viestit avautuvat 2,1-, SimCity-peli 2,4-, Excel-dokumentti 3,6- ja New York Timesin verkkosivu 2,9-kertaisella nopeudella edeltävään iPhone 3G:hen verrattuna. iPhone 3G S tukee myös OpenGL ES -rajapintaa, joka mahdollistaa aiempaa näyttävämmät grafiikat muun muassa peleissä. Näyttö on kuitenkin uudessakin iPhonessa pysynyt aiemman kaltaisena: koko 3,5 tuumaa ja tarkkuus 320x480 pikseliä.

Ulkoisesti iPhone 3G S on yhtenevä vanhan iPhone 3G:n kanssa. iPhone 3G S:n tuomiin tärkeimpiin uusiin ominaisuuksiin lukeutuvat aiempaa merkittävästi parempi kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera makro- ja hämäräkuvausominaisuuksilla, VGA-tarkkuuden videokuvaus 30 kuvan sekuntinopeudella, mahdollisuus videoiden muokkaamiseen, kattavat ääniohjausmahdollisuudet, sisäänrakennettu digitaalinen kompassi GPS-paikannuksen kumppaniksi sekä puhelimen sisällön salaus- (kryptaus) ja etätyhjennysominaisuudet.

Myös toiminta-aikoja on parannettu iPhone 3G:hen verrattuna: Applen mukaan iPhone 3G S:ssä GSM-puheaika on noussut 10 tunnista 12 tuntiin, musiikintoistoaika 24 tunnista 30 tuntiin, videontoistoaika 7 tunnista 10 tuntiin ja WLAN-toimintaika 6 tunnista 9 tuntiin. Puheaikaa 3G-verkoissa iPhone 3G S tarjoaa samat 5 tuntia kuin aiemman sukupolven mallikin.

Valitettavasti iPhone 3G S tukee yhä vain 850, 1900 ja 2100 megahertsin WCDMA-taajuuksia eli laajemmasta 900 megahertsin 3G-peitosta ei uudellakaan iPhonella pääse Suomessa nauttimaan.

Luonnollisesti iPhone 3G S:n sisältä löytyy uusi iPhone 3.0 -ohjelmistoversio, joka tulee päivityksenä saataville myös edellisen sukupolven laitteille 17. kesäkuuta - iPhoneille ilmaiseksi ja iPod toucheille maksullisena.


iPhone 3.0 -ohjelmisto tuo mukanaan muun muassa koko puhelimen sisällön käsittävän Spotlight-haun, pitkään kaivatun leikkaa ja liitä -ominaisuuden, multimediaviestituen, sanelinsovelluksen, parannetun iTunes Storen, tuen stereo-Bluetoothille sekä mahdollisuuden yhdistää tietokone internetiin iPhonen kautta (toistaiseksi ei ole tietoa, tuleeko Sonera tukemaan tätä). Myös Applen pitkään lupailema tietopäivityspalvelu ("push notification") on vihdoin tulossa 3.0-version myötä.

Kaikkiaan uusia ominaisuuksia 3.0-versio tuo mukanaan Applen mukaan yli sata kappaletta. iPhone 3.0:ssa on myös päivitetty merkittävästi mukana tulevaa Safari-internetselainta: se on aiempaa nopeampi, tukee HTML 5 -standardia ja äänen ja videon HTTP-suoratoistoa ("streaming").

Sovelluskehittäjille iPhone 3.0 tarjoaa yli 1000 uutta API-rajapintaa, jotka tuovat mukanaan mahdollisuuksia muun muassa uusien liiketoimintamallien hyödyntämiseen App Store -ohjelmistokaupassa, kameratoimintojen käyttämiseen osana sovelluksia sekä erilaisten lisälaitteiden tukemiseen sovelluksissa.

Lisäksi Apple lanseerasi uuden Find My iPhone -palvelun, jonka avulla voi etsiä kadonnutta, varastettua tai hävinnyttä iPhoneaan. Palvelu on kuitenkin saatavilla vain Applen MobileMe-palvelun yhteyteen.

App Store -ohjelmistokaupassa on Applen mukaan saatavilla jo yli 50 000 sovellusta ja peliä. Apple kertoi myös myyneensä tähän mennessä yhteensä 40 miljoonaa iPhone-käyttöjärjestelmää käyttävää laitetta eli iPhonea ja iPod touchia. Jo aiemmin Apple on kertonut App Storen saavuttaneen miljardin sovelluslatauksen rajapyykin. Toistaiseksi iPhonelle ei ole ollut saatavilla kattavaa navigointisovellusta - mutta nyt myös sellainen on tulossa.TomTom on tuomassa navigointisovelluksensa markkinoille lähiaikoina. TomTomin sovellus tarjoaa kattavat kartat ja ääniohjatun navigoinnin käännös käännökseltä. Lisäksi TomTom on tuomassa saataville myös autotelineen iPhonelle navigointikäyttöä helpottamaan. TomTomin lisäksi Applen WWDC-tapahtuman avaustilaisuudessa uusia sovelluksia ja pelejään esittelivät lukuisat muutkin kehittäjät, muun muassa gameloft, ngmoco:), zipcar, PASCO ja ScrollMotion.


Applen iPhone-sivusto

Kuvia uudesta iPhone 3G S:stä:







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (3)

TemeTee
TemeTee

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Anonymous User:

Vieläkö löytyy uusia iPhonen ostajia? Vanhoillahan on ilmeisesti vielä pakkokuuria jäljellä pitkästi...

Sonera kyllä tarjoaa mahdollisuutta purkaa sopimus... 100€ korvausta vastaan... Mutta jos on tehnyt niinkuin minä ja maksanut puhelimen kertamaksulla ja on se 1,99€ kuukausimaksu, niin mikäpä estää tekemästä uutta sopparia tästä uudesta kapulasta? Voihan tämän uuden ponin ostaa myös 1,99€ kk-maksulla, maksaa puhelimen kertamaksulla ja käyttää edellisen liittymän korttia. Vanhan puhelimenhan voi sitten vaikka myydä?

Vastaa
Tiimoo
Tiimoo

2

Ja nokiaa hakutaan että se ei pysty uudistumaan, varsinkaan muotoilussa? Nyt kyllä meni applen fanipojilla pahasti mettää kun ovat kehuneet kuinka ipfone uudistuu. Eihän tossa "uudessa" oo mitään UUTTA. Voi Voi... Tekniset ominaisuudet ovat sopivat minulle, mutta jossain aivan toisessa luurissa. Tosin kamera täytyy olla 8 mpix, kuvia tulee räpsittyä. Se SE Sation 12 megapixselin kamera on varmaan kyllä ihan huijausta. Lyön vetoa että Canon ixuxseni (7.1Mpix) ottaa parempia kuvia.

Vastaa
limsa_96
limsa_96

3

oli mullakin kompassi mun nokia 5140i puhelimes mutta sitte se hajos ja sitten ostin taas nokian ja siitä hajoaa kuaret... niin että uskonpa että jos ostaisi vielä nokian niin olisi taas ostanut romu puhelimen.. seuraava puhelin on joko applen suraava malli tai sitten HTC :)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.