Nokian puhelimessa taas ongelmia Yhdysvalloissa - vedettiin pois myynnistä

4
Markus Lehtiniitty

Nokian puhelimessa taas ongelmia Yhdysvalloissa - vedettiin pois myynnistä
Yhdysvaltalainen AT&T-operaattori on vetänyt Nokian tuoreen AT&T:n kautta yksinoikeudella saatavilla olevan Mural-puhelimen pois markkinoilta siinä ilmenneiden ongelmien vuoksi.

Tietojen mukaan Mural olisi vedetty myynnistä pois puhelimen toiminnan 3G-verkossa estävän ohjelmistovirheen vuoksi. Tarkempaa tietoa asiasta ei kuitenkaan ole.

Myynnistä vetäminen tarkoittaa Muralin myynnin välitöntä lopettamista sekä jälleenmyyjille toimitettujen puhelinten palauttamista takaisin AT&T:lle. Ilmeisestikin korjaus on jo valmiina eikä kyse ole vaikeasta ongelmasta, sillä tietojen mukaan korjaus onnistuu ohjelmistopäivityksellä.

Tietoa Muralin myyntiinpaluusta ei kuitenkaan ole.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että parisen viikkoa sitten kerroimme AT&T:n joutuneen keskeyttämään Nokian 6650-mallin myynnin. Tuolloin syynä oli operaattorin verkkopäivityksen aiheuttamat dramaattisesti heikentyneet toiminta-ajat ja toiminnan luotettavuus.



Muralin osalta ongelmia saattaakin aiheuttaa samat verkkopäivitykset, jotka ajoivat myös 6650:n ongelmiin. Siltikin ongelmien ilmeneminen on erittäin yllättävää, ja varsin valitettavaa Nokian näkökulmasta juuri myyntiin saapuneen puhelimen kohdalla.

Asiasta on kertonut Boy Genius Report -sivusto. Nokia tai AT&T eivät tiettävästi ole kommentoineet asiaa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (4)

UFC44
UFC44

4

Oikein hyvä,että on tälläinen sivusto. Olen oikein tyytyväinen ! Sitävastoin olen erittäin pettynyt Nokia N97 puhelimeeni. E90 on sentään puhelinm . HELANDER44

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.