Nokia ottaa blogissaan kantaa N97:n linssiongelmaan

12
Markus Lehtiniitty

Nokia ottaa blogissaan kantaa N97:n linssiongelmaan
Nokia on toistaiseksi näkyvimmällä tavalla ottanut kantaa N97:n kanssa ilmenneisiin kameran linssin naarmuuntumisongelmiin nostamalla asian esille Nokia Conversations -blogissaan.

Kuten aiemmin olemme kertoneet joissakin tapauksissa N97:n kameran linssinsuojus on asennettu liian lähelle kameran linssiä, joka ajan myötä väliin kertyvän lian kanssa voi johtaa linssin naarmuuntumiseen. Kirkkaassa päivänvalossa otettujen kuvien osalta tällä ei ole merkittävää vaikutusta kuvanlaatuun, mutta hämärämmässä kuvausvalo ikään kuin vuotaa kuviin tuoden mukanaan ikävän valkoisen varjon kuviin (esimerkkikuva jutun lopussa).

Nokia Conversations -blogin merkinnään mukaan blogin kirjoittajat nostivat ongelman esille N97:stä vastaavien ihmisten kanssa. Blogin mukaan tapaukset vaikuttaisivat olevan melko harvinaisia huolimatta toimitettujen N97:n suuresta määrästä.



Blogi antaa myös yksinkertaiset toimintaohjeet, jos oman N97:n linssi on naarmuuntunut: ensimmäiseksi kehotetaan pehmeällä kankaalla puhdistamaan linssi ja jollei tämä auta, niin seuraava askel on ottaa yhteys lähimpään Nokian huoltopisteeseen, missä voidaan arvioida vaatiiko vika linssin tai linssinsuojuksen korvaamista uudella takuun piikkiin.

Jo aiemminkin Nokia on ottanut asiaan virallisesti kantaa, mutta asian esiin nosto myös Conversations-blogissa on positiivista siinä mielessä, että Nokia ei yritä peitellä asiaa. Ilmeisesti ongelma on jo uusimmissa laitteissa valmiiksi huomiotu ja linssin naarmuntumisongelmat koskevat vain ensimmäisten valmistuseriin kuuluvia laitteita.

N97:ssä on kameran linssinsuojukseen liittyvän vian ohella ilmennyt myös muita, enemmän ohjelmistopuoleen kytkeytyviä ongelmia. Merkittävimmät näistä liittyvät GPS-paikannukseen sekä Kartat-sovelluksen toimintaan.

Alta löytyy esimerkkikuva N97:n linssivian synnyttämästä ongelmasta hämäräkuvauksen suhteen:



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (12)

Spike_B
Spike_B

1

Nokia sentään tunnustaa olemassa olevan ongelman tuotteessaan, vaikkakin painostuksen ja pikän ajan kuluttua. Mutta Apple fanipojille tiedoksi: eräänkin henkilön iPod Touch _räjähti_, ja Apple ei meinannnut edes palauttaa rahoja kyseisetä laitteesta. Sitten kun pitkän kädenväännön jälkeen suostuivat palauttamaan rahat, niin olisi pitänyt allekirjoittaa sopimus, jossa kiellettiin ikinä mainitsemasta tapahtuneesta. Jotta näin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oppa (vahvistamaton)

2

@1. Mistä voit tietää, ettei tämän "henkilön" omat toimet ole aiheuttaneet tuotteen räjähdystä? On niitä Nokioitakin räjähdellyt, so what, big deal?

Vastaa
Quiote
Quiote

3

@2 Asiasta oli juttua vasta äskettäin ja kyllä se oli aivan selvä Applen yritys peitellä asiaa. Osalliset halusivat vain uuden Touchin ja olisivat jättäneet asian siihen, mutta nostivat asian esille kun heitä vaadittiin vaitioloa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
artsa (vahvistamaton)

5

Ihtellä alkaa pikkuhiljaa käämi palaan kyseisen luurin kans. Muisti kokoajan ihan täynnä vaikka C:ltä on poistanu kohta kaiken. Mikään ei auta. Luurilla pystyy käymään parilla nettisivulla jonka jälkeen muisti taas täynnä... %¤&%¤KEle mikä vehje.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
fdsahz (vahvistamaton)

6

montako kymmentä huonoa vehjettä meinaatte vielä hommata ennenkuin merkkki vaihtuu pojat?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oppa (vahvistamaton)

8

@7 No miksi laitteen ostaisit, jos oma mielipide siitä on jo valmiiksi sellainen, että se on huono? ;)

Vastaa
EmDzei
EmDzei

9

Ikävää näissä tuotevioissa on se, että ne korjataan takuuseen, mutta asiakas jätetään nuolemaan näppejään takuuajan jälkeen. Applen tapauksessa tietenkin linssinsuojauksen korjaus evääntyisi kosteusmittarin vuoksi. =)

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

10

Eiköhän Nokiakin ole pariin otteeseen jo näitä akun räjähdyksiä peitellyt. Ei se niin harvinaista ole. Nokia vaan on onnistunut pitämään ne pois julkisuudesta.

@4 Mikäköhän tossa iPodissa sitten räjähti? Varmaan 1000 kertaa eri sivuilla sanottu että siitä räjähti akku. Ei noissa oikein muuta räjähdysmahdollisuutta edes ole.

Vastaa
tkkaisla
tkkaisla

11

Olen käyttänyt iphone jo 10 kuukauden aikana kolmekertaa huollossa (kerran oma moka ku ei tajunnu kuulokeliitintä putsata) ja aina ne on sen takuun piikkiin korjannu, ainoat mukinat on tullu kerran naismyyjältä kun valitin että näytön tiiviste on paskana nii alko selittää et varmaa oma moka ku arveli et oon jossain raksal töissä, sit mainitsin et oon päivät tietokoneen ääressä, nii suostu pistää korjauksee. Ja takuunpiikkiin sen silloin sainkin korjattua. Tosin puhelin on hyvä ja en haluais vaihtaa takas nokiaa, mutta onha siinäki pakko olla jotain vikaa ku kerran kolme kertaa on joutunu korjauksessa käyttää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Can´ttouchthis (vahvistamaton)

12

@1 MIkä hitto siinä on, että kun Nokia sanoo että linssi naarmuuntuu. Niin pitää heti olla haukkumassa Applea? Onko se applen vika, että juntit on laittanut linssinsuojuksen huonosti. No shit sherlock! iTouchin akku posahti big deal! Oliko keskustelussa jonkun tyypin iTouch? Jos ei ole muuta kuin Applen kaukkumista niin menkää pois. Alkaa potuttamaan tämä ISÄNMAA-puhelimet-kunniaan-tai-alan-haukkua-Applea.Ja on se Nokiankin akut posahellu.Tässä taas tätä nokiafanien ongelmansiirtoa.
Taitaa nakertaa, kun iLuuri vie kaikki testit?

Noniin saipas vähän purkaa.
-> to teh topik.

kanttis aina tehtailla, kaikki osat liikutella vaikka 100 kertaa! Mutta niinhän ne materiaalit alkaa kulua. Tuotantovirhe.
Mutta life is life. Näin ne jutut kulkee, ja ikään ei ole täydellinen.

PS. Vaikka itse omistan sekä iPhonen että iTouchin. niin silti pidän n97 räpläilystä. Ja mielenkiinnolla odotan, että n900 tulee suomeen, niin pääsee hipeltämään.
ottakaa nokiaintoilijat mallia. Onko teillä iPhone? Suurimmalla osalla ei! Hommatkaa, ja ällistykää. Mutta tavallinen suomalainenhan tietää kaiken ennalta, vai mitä?
"Apple on huono, koska mulla on nokia. Ja tiedän sen vaikkeen olekkaan koskenut iPhoneen/olekkaan testannut sitä kuin kaupassa 2 min."
Tulipa pitkä!

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.