Nokia toi Qt:n virallisesti Maemo 5:lle

5
Markus Lehtiniitty

Nokia toi Qt:n virallisesti Maemo 5:lle
Nokia julkisti tänään tuovansa Qt:n virallisesti Maemo 5 -käyttöjärjestelmälle, jota käytetään muun muassa uudessa N900-laitteessa (kuvassa).

Aiemmin Qt-tuki on ollut epävirallisesti kehittäjäyhteisön kautta. Nyt Nokia tuo saataville Technology Preview -ennakkoversion Qt:sta, joka perustuu tulevaan Qt 4.6:een, jonka odotetaan valmistuvan vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Maemo 5:lle tuotu Qt mahdollistaa kehittäjien käyttävän Qt:tä kehittäessään sovelluksia uudelle N900-laitteelle ja myös varmistaa sen, että sovellukset ovat jatkossa helposti siirrettävissä tulevalle Maemo 6 -versiolle sekä myös Symbian- ja Windows Mobile -käyttöjärjestelmille.

"Tämän julkistuksen sekä Qt:n tulevan saapumisen Symbian-käyttöjärjestelmällemme ansiosta tulemme näkemään Qt:sta muodostuvan johtava kehitysympäristö mobiilissa sovelluskehityksessä. Kehittäjät voivat käyttää Qt:tä luodakseen tehokkaita natiiveja sovelluksia ja Qt:n WebKit-integraation myötä se tarjoaa myös mahdollisuuden luoda verkkosovelluksia ja -palveluita", sanoi Nokialla sovelluspalveluista sekä kehitysympäristöistä vastaava johtaja Sebastian Nyström. "Qt:n tuki Maemo 5:lle, Maemo 6:lle, Symbianille sekä myös Windows Mobilelle tekee siitä järkevimmän vaihtoehdon kehittäjille, jotka tähtäävät sovellustensa tuomiseen useisiin laitteisiin sekä mahdollisimman laajalle käyttäjäkunnalle", jatkoi Nyström.



Nokian mukaan virallinen Maemo 5:n Qt-versio perustuu kehittäjäyhteisön "Qt for Maemo" -projektiin, joka syntyi useiden panostusten sekä parannusten kautta. Yhteisön projekti loi vahvan pohjan virallisen version rakentamiselle. Nokian mukaan muutos yhteisön luomasta viralliseksi versioksi oli tarpeellista, jotta voidaan varmistaa Qt:llä kehitettyjen sovellusten toiminta tulevien Qt-versioiden, tulevien Maemo-versioiden sekä Symbianin ja muiden Qt:n tukemien alustojen kanssa.

Lisätietoa Qt 4.6:sta löytyy Qt:n sivuilta osoitteesta qt.nokia.com. Lisäksi Nokia on kertonut, että Qt 4.6:sta tullaan julkaisemaan beetatestiversio ensi viikolla Qt Developer Days -konferenssissa.

Qt on on kokoelma alustojen rajat ylittäviä sovellus- ja käyttöliittymärajapintoja. Nokia aikoo jatkossa helpottaa sovelluskehitystään laitteilleen ottamalla Qt:n käyttöön, minkä myötä teoriassa saman sovelluksen pitäisi toimia niin Symbian- kuin Maemo-alustoilla. Täydellä voimalla Qt on tulossa mukaan Maemo 6:n ja Symbian^4:n myötä joskus ensi vuoden lopulla tai vuoden 2011 alussa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
Jule (vahvistamaton)

3

Ei olisi varmaan iso kynnys tukea vielä Android alustaa. Qt on Nokialta todella onnistunut ostos.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

4

> Ei olisi varmaan iso kynnys tukea vielä Android alustaa.

Tarkoitatko attä Android tukisi QT:tä, olisiko se sitten enään Android?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
xerox (vahvistamaton)

5

Osaisiko joku sanoa, millaisia ohjelmia (pelejä lähinnä) tälle N900 saattaa tulla? Voisiko olettaa, että lähestulkoon iPhonen verosia, vai jääkö ne jonnekin emulaattori-tasolle ja muihin väkerryksiin? Olisi kiva ottaa tehot oikeasti käyttöön...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.