Ensimmäinen myös puhelinominaisuuksilla varustettu Maemo-laite, N900, on saapumassa markkinoille kuukauden sisällä. N900:n sisältä löytyy Maemo 5 -käyttöjärjestelmä. Jo eilen kuitenkin puhetta riitti paljon jo myös tulevasta Maemo 6 -versiosta, joka aikataulun puolesta sijoittuu jonnekin lähelle vuosien 2010 ja 2011 vaihdetta.
Maemo 6:n myötä Maemo-alustasta tulee "valmis" ja sen käyttö Nokian laitteissa tullee laajenemaan nykyisestä. Näillä näkymin Maemo 5 saatetaan nähdä N900:n ohella vain yhdessä toisessa, joskus ensi kesänä tulossa olevassa laitteessa. Maemo 6:n myötä laitteita lienee odotettavissa useampiakin, vaikka yhä silloinkin Maemo tulee luultavasti löytymään vain Nokian malliston huippulaitteista.
Uusia Maemo 6:n mukanaan tuomia asioita ovat muun muassa kapasitiiviset kosketusnäytöt, monikosketus sekä eletoiminnot - kaikki erittäin odotettuja ominaisuuksia. Näiden lisäksi Maemo 6:n myötä Qt-rajapinnoista tulee pääasiallinen kehitysalusta Maemo 5:ssä ensisijalla olevien GTK-tekniikoiden sijaan. Eilen Nokia julkisti olevansa tuomassa Qt-tukea virallisesti myös Maemo 5:lle. Qt:n ohella Maemo 6:lle voi kevyempiä sovelluksia kehitää Nokia Web Runtimeen perustuen.
Merkittävää on myös, että Maemo 6:n pitäisi kauttaaltaan tukea niin näytön pysty- kuin vaakatilaa, kun Maemo 5:ssä ja N900:ssa ainoastaan puhelintoiminnot ovat käytettävissä näyttö pystyasennossa. Lisäksi Maemo 6:ssa viedään eteenpäin jo Maemo 5:ssä monipuolista työpöytää ja ilmeisesti myös tuodaan lisää kehittyneitä graafisia efektejä käyttöliittymään. Kokonaisuutena Nokian mukaan Maemo 6:n pitäisi tuoda "ikoninen käyttökokemus sekä integroidut internetpalvelut yhdessä esteettisessä paketissa".
Jotkut asiat pysyvät Maemo 6:ssa myös aiempaa vastaavina - sekin perustuu Maemo 5:n tavoin Texas Instrumentsin OMAP3-alustaan, sisältää tuen OpenGL ES -grafiikoille ja näytön tarkkuus pysyy jatkossakin WVGA:na (480x800 pikseliä).
Maemo 6:n ohella kerrottiin Maemo Summitissa eilen myös muutamia lähempään tulevaisuuteen liittyviä merkittäviä asiota. Ensinnäkin Maemo 5 -käyttöjärjestelmä tulee saamaan vielä loppuvuoden aikana päivityksen, joka tuo pystynäyttötilan selaimeen. Lisäksi myös Ovi Store -sovelluskauppa on tulossa mukaan myös Maemoon vielä tämän vuoden puolella. Ovi Storen kautta Maemolle tulee saataville maksullisiakin sovelluksia ilmaisten ohella. Ilmaisten sovellusten jakelu tapahtuu jatkossa ilmeisesti sekä Ovi Storen että maemo.orgin kirjastojen kautta. Maemo 6:n myötä alustaan on tulossa myös tuki Windows PlayReady DRM -kopiosuojauksille.



Kuvat: UMPCPortal-sivusto

Kommentit (10)
Uuh! täytyy varmaan päivittää ens vuonna puhelinta kun n95 8gb kytkysopimus loppuu.
Eli ainakin periaatteessa tekniikan suhteen tuo vaikuttaisi siltä, että Maemo6 olisi päivitettävissä myös N900:een (Omap, OpenGL ES, 800x480). Se mikä on Nokian kanta asiaan ensi vuonna onkin kokonaan toinen juttu, mutta toisaalta ainakin N900:n ennakkomyynti on sujunut sen verran hyvin, että luulisi Nokian tukevan päivityksiä myös seuraavaan versioon.
Muuten maailma on pullollaan vihaisia geekkejä. :)
OMAP3:kin löytyy tehokkaampina versioina. Myöskään päivitys OMAP4:seen ei olisi mahdoton päivitys.
Edelleen hyvällä linjalla jatkaa Nokia.
"Ensinnäkin Maemo 5 -käyttöjärjestelmä tulee saamaan vielä loppuvuoden aikana päivityksen, joka tuo pystynäyttötilan selaimeen."
Tämä on hyvä, vielä kun saatais viestisovellukselle vastaava ja siihen numeerinen virtuaalinäppis kaveriks pystyasentoon. Tätä Nokialta oon kysellyt. Selain on hyvä avaus tähän suuntaan. :)
@5
Mitäpä niitä gigahertsien prossuja käyttämään jos ei ole tarvis. Fiksumpaa insinöörityötähän se on, jos saadaan sama tulos pienemmillä tehoilla.
@9
Toki kehittyy, niin kehittyy teknologian käyttäminenkin. En toki missään nimessä tarkoittanut, että ei pitäisi pysyä kehityksen mukana. Ja usko pois, kyllä ne Nokiankin insinörtit varmasti tutkii, miettii ja kokeilee Snapdraagoneita ja muita.
En toki tiedä mitä eroja näillä OMAP ja Snapdragon härveleillä on keskenään, mutta kuluttajista sen eron tietää noin 3 prosenttia ja huomaa kenties vielä vähemmän. :) Noin massamarkkinoilla. Ja jos homma toimii OMAPillakin, kuten N900:nen ainakin toimii, niin ei mulla mitään sitäkään vastaan ole.
En ihan tajunnu pointtias tässä: "Kun Apple julkaisee uuden iPhonen ensi vuonna, Android tuo jossain vaiheessa (Eclair tai Flan) 3D-ohjelmat, Windows Mobile 7:n vaatiessa myös nykyisiä tehokkaampia komponenttejä, niin jos Maemo ei pysty vetoamaan tavallisiin kuluttajiin jää se pelkästään nörttien leluksi."
Eli siis pelkillä komponenteillako sitä vedotaan kuluttajiin, varsinkin TAVALLISIIN kuluttajiin?
@11
Omia sanojashan ne oli. ;)
iPhone on suosittu, koska se tuli kosketusnäytöllä tasan oikeeseen aikaan ja samalla tais tuoda uudenlaisia piirteitä käyttöliittymässään (tämä toki suurelta osin kosketuskäytön takia). App Store oli se toinen napakymppi Applelta.
Mutta en mä kyllä missään kohtaa ole mieltänyt iPhonea mitenkään raudaltaan tai komponenteiltaan ylivertasena tai edes parhaana. Joten en ihan vieläkään löytänyt sun pointtias. Ei kait se uutenakaan mikään tykki ollut? Ja eikös siinä ole nykysin sama prossu kuin N900:ssa? Aikooko Apple vaihtaa Snapdragoniin tai muuhun sitten, sitä en tiedä...
@15
Miksi olisi pitänyt laittaa? Saa sitä mielipiteensä perustella ihan kysymättäkin! Oletko xbax kokeillut N900:sta?
a) Aasia lienee Nokialle yksi tekijä, joka puoltaa resistiivistä kynäkäytön takia
b) Jos kynää haluaa käyttää silloin tällöin, ei siitä haittaakaan ole
c) Omilla sormilla N900:sen resistiivinen näyttö on oikein hyvä. Rinnakkain en ole vertaillut, mutta en kyllä sitä pidä ollenkaan huonompana kuin mitään muutakaan nyky ruutua.
@18
Älä nyt sinäkin heti hyppää takajaloilles jos vähän keskustellaan. ;)
Enkä pidä itseäni myöskään tyhmänä. Toki kaikesta en kaikkea voi tietää, sen myönnän.
Melko hankalaa lähteä spekuloimaan ihan vain Maemo 6:sen pohjalta. Vai onko sinulla varmaa tietoa, että esim. olisivat päättäneet Maemo 6:sen ruudun tekniikan jo esim. puolivuotta tai vuosi sitten? Jossain kohtaa N900:sen tekniikkakin on kuitenkin pitänyt lyödä lukkoon. Ja edelliset Maemot on ollut resistiivisiä.
Lisäks N900:sta myydään Maemo 5:lla, ei Maemo 6:lla, joka tulee ehkä joskus vuoden, puolentoista päästä. Aina ei vanhat laitteet pysty samaan kuin uudet. Ei voi mitään.
Mitä Aasiaan tulee niin olen ymmärtänyt, että tuo maailmankolkka on yksi syy sille, että Nokia on resistiivistä suosinut tähän mennessä. Joten miksi se ei sitä olisi jossain kohtaa N900:llekin. Ehkä se ei heti tuu Aasiassa myyntiin, mutta luulis jossain kohtaa tämänkin tapahtuvan.
Niin ja edelleen se monikosketus on mahdollinen resistiiviselläkin. Toki ei varmaankaan pelkällä softapäivityksellä vanhoilla ruuduilla... Mutta pakko sanoo tähän tyypillisen hienoon letkautukseesi: "...monikosketusta ja ties mitä muuta kapasitiivisellä voi vielä tehdä." Niin ku se olis lähtökohtasesti ainoa ja oikea. :) Mulle ihan sama kumpi näyttö koneessa on.
@20
Kappas, sitähän saa nykyisin ihan viisastakin keskustelua näillä kommentointipalstoilla. Kiitokset siitä sinulle xbax, vaikka alotitkin hivenen erilailla... ;)
Se nähdään sitten vuoden päästä, että onko resistiivinen ruutu "vanhentunutta tekniikkaa". En edelleenkää allekirjoita sitä, että auttamatta pitää olla kapasitiivinen. Ainoa mikä itelle tulee mieleen on se, että kapasitiivisen kanssa voidaan käyttää lasiruutua.
N900:ssa nyt kuitenkin on resistiivinen ruutu. Onko se sitten perua edeltäjistään vai mistä, mutta niiden pohjalta Maemo 5:nen kait on kehitetty. Jos asia olisi mustavalkoisesti kuten sinä sanot, niin kai se kapasitiivinen sitten olisi N900:ssa. Toki hintakysymys vaikuttanee myös.
Mutta en pidä pahana, että laitteessa on mukana stylus. Odotan itseltäni, että käytän sitä satunnaisesti esim. surfailussa. Ei sillä, että pelkkä surfailu kyllä sujuu ongelmitta peukalokäytölläkin.