Windows Mobile 7 valmiusvaiheeseen keväällä?

5
Markus Lehtiniitty

Windows Mobile 7 valmiusvaiheeseen keväällä?
Microsoftin saatua juuri tuotua Windows Mobile 6.5:n markkinoille asti ensimmäisten sitä käyttävien Windows phone -puhelinten muodossa katseet ovat jo siirtyneet tulevaisuuteen. Siellä siintää Windows Mobile 7, josta odotetaan vihdoin merkittävämpää päivitystä Microsoftin mobiilikäyttöjärjestelmään.

Aiempien tietojen perusteella ensimmäisten Windows Mobile 7:llä varustettujen puhelinten markkinoilletulon on odotettu ajoittuvan jonnekin ensi vuoden loppupuolelle. Nyt julkisuuteen tulleet tiedot tukevat omalta osaltaan tätä aiempaa käsitystä.

Uusien tietojen mukaan Windows Mobile 7 etenisi RTM-vaiheeseen ("Ready To Manufacturing") keväällä 2010, mikä tarkoittaisi varsinaisten puhelinten mahdollista saapumista vuoden 2010 toisen puoliskon aikana. Uudet tiedot perustuvat Microsoftin Office-toimisto-ohjelmiin keskittyneen esityksen julkisuuteen tulleeseen Office Mobilea käsittelevään kalvoon, jolla sovellusten kerrotaan tulevan Windows Mobile 7:n mukana.



Julkisuuteen Microsoft Kitchen -sivuston kautta ilmestyneessä, elokuussa 2009 pidetyn esityksen, kalvossa esillä on myös pari kuvankaappausta mahdollisesta Windows Mobile 7:n Office Mobile -sovellusten käyttöliittymästä. Ne muistuttavat kuitenkin jo kesällä 2008 julkisuuteen vuotaneita kuvia ja onkin esitetty arvioita, että käyttöliittymän ulkoasu olisi tuon jälkeen vielä muuttunut eivätkä kyseiset kuvat tarjoaisi lopullista totuutta.

Windows Mobile 6.5:ssä Microsoft on jo hieman vienyt käyttöliittymää kohti paremmin sormikosketukseen sopivaa, mutta ei tarvittavasti - syvemmällä useimmissa valikoissa vaaditaan yhä käytännössä stylus-kynän käyttöä. Windows Mobile 7:ltä ainakin odotetaan täysin sormilla käytettäväksi soveltuvaa käyttöliittymää. Muista sen tuomista uudistuksista ei toistaiseksi ole kovinkaan tarkkaa tietoa, mutta teknisten ominaisuuksien osalta ainakin kapasitiivisten näyttöjen alustatason tuen pitäisi lukeutua uusiin asioihin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
ake (vahvistamaton)

1

Tämä on jo kuitenkin niin kauan ollut suunnittelussa ja työn alla, että uskoisin ettei tätä ainakaan keskeneräisenä tuoda. Jos sovelluskehitys tulee olemaan iPhonen tapaan helppoa niin voi olla ihan lupaavakin alusta.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

2

Mikset ake ole ollut ollenkaan tuota mieltä tahi yhtä positiivinen Nokian tulevista alustoista? :)

Mutta uutisesta sen verran, että eikö RTM ole Release To Manufacturing? Vai onko samalla lyhenteellä kaksi termiä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ake (vahvistamaton)

3

@2

Koska Symbianiin usko on mennyt jo, saa sitten nähdä mitä 2011 ja Symbian^4 tuo. Maemon taasen pelkään jäävän tietyn pienen kohderyhmän alustaksi. Pitää nyt katsoa mitä tuleva tuo, yritän kuitenkin olla optimistinen. :)

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

4

Hienoa ake. Näin kyllä arvelinkin. Ja ei sillä, ettäkö tääläkään kauheeta luottoa Symbianiin olis. Vaikka uskon kyllä, että se valta-asemansa säilyttääkin, koska massoille on ihan yks hailee mikä sielä luurin sisällä pyörii...

Vastaa
kitevesku
kitevesku

5

Office 2010 Mobile ja "seiska" eivät liity suoranaisesti toisiinsa, vaan Office Mobile on itsenäinen sovellus ja saatavilla muillekin käyttisversiolle.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.