Videolla: esittelyssä Nokian kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustettu X6-musiikkipuhelin

7
Markus Lehtiniitty

Videolla: esittelyssä Nokian kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustettu X6-musiikkipuhelin
Nokian syyskuun alussa julkistama X6-puhelinmalli on yhtiön ensimmäinen kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustettu kosketuspuhelin. Kapasitiivisia näyttöjä on yleisesti ottaen pidetty kokonaisuutena resistiivisiä parempina herkkyytensä vuoksi, vaikkakin myös resistiivisillä näytöillä on toki omat vahvat puolensa.

Jatkossa kehitys kuitenkin tulee vääjäämättä kulkemaan kapasitiivisia näyttöjä kohti ja Nokian polulla X6 on ensiaskel tähän suuntaan. Jatkoa seuraa muun muassa kapasitiivisella näytöllä varustettujen Maemo-laitteiden muodossa joskus ensi vuoden loppupuolella, kuten toissapäivänä kerroimme.

Kapasitiivisen näytön ohella Symbian S60 -alustalla varustetussa X6:ssa on, että se on ainakin toistaiseksi virallisesti saatavilla olevan tiedon mukaan tulossa markkinoille ainoastaan yhdessä Nokian Comes with Music -palvelun kanssa. Näin ollen X6:n mukana tulee aina myös rajattomat musiikkilataukset vuoden ajan tarjoava palvelu.



X6:ta odotetaan markkinoille Suomessa vielä loppuvuoden aikana ja sen hinta tulee liikkumaan jossain 600 euron hujakoilla - toistaiseksi ei vielä voi arvioida asettuvatko hinnat lopulta alle vai yli 600 euron.

Alta löytyvällä Symbian-Guru.com-sivuston videolla käydään reilun kolmen minuutin ajan X6:n joitakin päätoimintoja:



Tsekkaa kaikki Videolla-juttumme!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (7)

JuhaW
JuhaW

4

@6. Tiedän kyllä. Ei se sitä siltikään paljoa paremmaksi muuta. Ja useat teemat hidastavat puhelinta.

Vastaa
amtiainen
amtiainen

7

Ei voi muuta kuin todeta ettei tuo kapasitiivinen näyttö paljoa käytettävyyttä paranna. S60 on edelleen hidas ja tökkivä puhelin iPhoneen (ja miksei Androidiin) verrattuna. Puhelimella saattaisi olla 300-400 euron hinnalla vielä mahdollisuudet menestyä, mutta 600 euron hinta romuttaa myyntimenestyksen heti alkuun.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.