Videolla: mielenkiintoinen idea iPhonen käyttöliittymän kehitykseen

6
Markus Lehtiniitty

Videolla: mielenkiintoinen idea iPhonen käyttöliittymän kehitykseen
Applen iPhone-käyttöjärjestelmän käyttöliittymää pidetään yhtenä helppokäyttöisimmistä, hauskimmista, tyylikkäimmistä sekä yksinkertaisesti parhaista käyttöliittymistä, joita puhelimista ja ylipäätään mobiililaitteista nykyään löytyy.

iPhonen sovellusvalikon idea perustuu sivusuunnassa vaihtuviin yhdeksään Koti-näkymään, joista jokaisella voi olla esillä 16 sovellusikonia. Lisäksi näytön alareunasta löytyy pysyvät paikat neljälle sovelluskuvakkeelle.

Vakiokunnossa tai rajatulla määrällä asennettuja sovelluksia iPhonen kotinäkymien idea toimii vielä melko hyvin, mutta asennettujen sovellusten määrän kasvaessa navigointi eri näkymien välillä käy hankalaksi, sillä pääasiallisesti niiden välillä liikutaan liukumalla järjestyksessä näkymästä toiseen. Toki ensimmäiseen näkymään pääsemiseen on oma oikotiensä Koti-näppäimen kautta, mutta esimerkiksi yhdeksännestä näkymästä viidenteen pääsy vaatii neljä "pyyhkäisyä".

Lukituksista muuretuille iPhoneille on nyt kuitenkin julkaistu uusi sovellus nimeltään Orbit, joka on saatavissa Cydia-sovelluskaupan kautta 1,99 dollarin hintaan. YouTubesta löytyy MobileExpose-niminen video, jolla sovelluksen mukanaan tuomaa toiminnallisuutta esitellään. Exposé-niminen ominaisuushan on tuttu Mac OS X -työpöytäkäyttöjärjestelmän puolelta. iPhonessa toiminnon tarkoitus on helpottaa siirtymistä eri Koti-näkymien välillä. Perusidealtaan vastaavan toiminnon (tai jonkin vielä paremman ratkaisun) soisi saapuvan joskus myös iPhonen käyttöjärjestelmän vakio-ominaisuudeksi.





Tsekkaa kaikki Videolla-juttumme!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (6)

Divisor
Divisor

2

Näyttää lataavan kyllä ärsyttävän hitaasti nuo valikot tuohon, tolleen luettelemalla yks kerrallaan... Muuten ihan ok idea.

Vastaa
Hajamieli
Hajamieli

3

Ei noin hidasta kukaan jaksaisi käyttää, vie vieläpä shelfistä ikonin verran tilaa, eikä tuollaisilla mikrokuvakkeilla teksteineen ole muutenkaan mitään virkaa.
Sen sijaan (sen varsinaisen) Exposén kaltainen systeemi voisi olla ihan toimiva ajossa olevien sovellusten välillä vaihtamiseen.

Vastaa
Superi79
Superi79

4

Tuo olisi käyttökelpoinen ilman tuota hidasta latausta ruutuun.

Varmaan tällainen jo Cydiasta löytyykin (en tiedä), mutta yksi ratkaisu ongelmaan voisi olla pyyhkäisy ylös ja alas. Näkymät toimisivat ihan normaalisti, mutta ylös ja alas voisi piilottaa pari suosikkikotinäkymää riippumatta siitä, missä kohtaa vaakalistassa mennään. Voisihan niitä olla enemmänkin, mutta sitten voi mennä aika sekaisin näkymissä. Ylä- ja alanäkymissäkin pitäisi olla eri tausta, jotta tietää sijainnin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sikki (vahvistamaton)

5

Uutisessahan nimenomaan sanotaan, että kyseessä on Cydia -sovelluskaupan kautta ostettava ohjelma. Varmasti Applen kautta saatava vastaava toimisi ilman ärsyttävää latausta, enkä epäile etteikö tuon Orbit -softan tulevissa versioissa sivuja ajettaisi muistiin sen sijaan että ne generoitaisi videossa näkyvällä tavalla joka kerta erikseen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.