Google julkisti Android 2.0:n - katso uudistukset tästä

7
Markus Lehtiniitty

Google julkisti Android 2.0:n - katso uudistukset tästä
Google on julkistanut vihdoin virallisesti ensimmmäiset tiedot Android 2.0:sta. Google kertoi uuden version tuomista uudistuksista ja kertoi Androidin sovelluskehitysympäristön nyt tukevan myös tuoreinta 2.0-versiota. Aiempiin versioihin nähden Google piti Android 2.0:n pitkään melko piilossa, mitä kommentoimmekin eilen, mutta nyt Google korjasi asian.

Android 2.0 on varsin merkittävä päivitys ja tuo mukanaan paljon sekä suurempia että pienempiä uudistuksia. Kattava lista uudistuksista löytyy tämän jutun lopusta. Uudistuksista kertomisen ohella Google ilmoitti, että tuorein versio Androidin sovelluskehitysympäristöstä sisältää nyt myös tuen Android 2.0:lle.



Android 2.0 tunnetaan myös Eclair-projektinimellä. Ensimmäisen Android 2.0:aa käyttävän puhelimen, Motorola Droidin Verizonille, julkistuksen pitäisi tapahtua vielä myöhemmin tänään. Tietoa Android 2.0:n saapumisesta päivityksenä myös aiempiin puhelimiin ei toistaiseksi ole.

Androidin päivitystahti on hurja. 1.6-päivitys on vielä hyvin tuore, eikä 1.5-versiostakaan aikaa niin kovin kauaa ole. Tähän nähden ei olekaan yllätys, että Googlen mukaan myös Android 2.0:lle tullaan julkistamaan pieni päivitys vielä loppuvuoden aikana. Toistaiseksi ei ole tietoa onko kyseessä mahdollisesti Flan-nimellä tunnettu projekti, vaiko sitä pienemmän luokan päivitys.

Kattava lista Android 2.0:n uudistuksista:
  • uusi käyttöliittymäteema
  • tuki useammille sähköposti- ja yhteystietotilien synkronoinnille
  • kehittäjille mahdollisuus tuoda lisää palveluja synkronoitavaksi
  • Microsoft Exchange -tuki
  • yhdistetty postilaatikko useille sähköpostitileille
  • Quick Contact -toiminto tuo esimerkiksi osoitekirjassa henkilön kuvaa painamalla esiin eri yhteydenottotavat sisältävän pikavalintapalkin
  • teksti- ja multimediaviestien hakutoiminto
  • parannettu näytöllä näkyvän näppäimistön rakenne
  • monikosketustekniikka pitää huolen, että nopeastikaan kirjoitettaessa merkkejä ei jää huomioimatta
  • parannettu, oppiva sanakirjatoiminto kirjoitettaessa
  • kamerasovellus: integroitu kuvausvalotuki, digitaalinen zoomi, kuvaustilat, valkotasapainon säätö, väritehosteet sekä makrotarkennus
  • selain: uudistettu käyttöliittymä, tuki kaksoisnapautukselle toimivalla lähennykselle ja loitonnukselle, HTML5-tuki
  • parannettu grafiikka-arkkitehtuuri, mahdollistaa paremman suorituskyvyn sekä rautapohjaisen grafiikkakiihdytyksen
  • Bluetooth 2.1 -tuki ja tuki uusille Bluetooth-profiileille OPP ja PBAP
  • useita uusia rajapintoja kehittäjille
Android 2.0:n uudistuksia esitetään myös alta löytyvällä Googlen virallisella esittelyvideolla.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentit (7)

msly
msly

3

@2.

Ei vielä kumpaakaan, mutta Flash Player 10.1 tulossa ensi vuoden puolella - niin kuin kaikille muillekin merkittävimmille älypuhelinkäyttöjärjestelmille Applen iPhone OS:ia lukuun ottamatta.

Vastaa
rkan
rkan

4

Androidi alkaa kokoajan kiinnostamaan vaan enemmän ja enemmän, mutta joku siinä iPhonessa vielä kiinnostaa vaan enemmän.

Vastaa
Tenitsi
Tenitsi

7

Ainoo mullistava uudistus olis flash 9/10-tuki, mut täytyy oottaa sit ens vuoden puolelle kun N900:ssakin on ihan turha näppis ja tekee siitä tiiliskiven.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.