Googlen tuleva puhelinlaite onkin internetpuhelin?

Markus Lehtiniitty

Googlen tuleva puhelinlaite onkin internetpuhelin?
Googlelta on tulossa puhelinmainen laite, mutta se saattaa perustua vain internetpuheluihin. Kerroimme asiasta eilen TechCrunch-sivuston perustajan Michael Arringtonin tietoihin perustuen - nyt TechCrunch on kertonut puhelimesta uusia tietoja.

Jos Googlen tuleva laite perustuisi vain internetpuheluihin, niin tämä hälventäisi hieman epäilyjä laitteen ympäriltä, sillä tällöin se ei kilpailisi aivan niin suoraan Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävien muiden puhelinvalmistajien laitteiden kanssa.

TechCrunchin mukaan se on nyt yhdestä lähteestä kuullut Googlen tulevan laitteen perustuvan vain VoIP-internetpuheluihin. Kyseessä olisi siis vain puhelinverkossa dataa siirtävä laite, mutta loppujen lopuksi laitteen toiminnallisuus ei eroaisi kovinkaan paljon tavallisemmista puhelimista. Google tulisi mitä luultavimmin integroimaan mukaan Google Voice -palvelunsa, ja oikeastaan käyttäjälle laitteen perustuminen internetpuheluihin näkyisi vain tässä sekä luultavammin tavallista edullisemmissa puheluhinnoissa.



Aiempien tietojen mukaan Googlen odotetaan myyvän laitetta suoraan itse sekä jälleenmyyjien, mutta ei operaattoreiden kautta. On kuitenkin mahdollista, että esimerkiksi yhdysvaltalainen AT&T-operaattori toimittaisi laitteelle kuukausimaksullisen datapaketin. Lisäksi aiempien tietojen mukaan laitteen saattaisi valmistaa jokin korealaisvalmistaja ja se tulisi markkinoille alkuvuodesta 2010.

Googlen laajeneminen myös laitteisiin mobiilipuolella on erittäin mielenkiintoista, myös siinä valossa, että Googlen Android-kehityksestä vastaava johtaja Andy Rubin tyrmäsi marraskuun alussa huhut Googlen laajentumisesta myös rautapuolelle.

Jos Googlen tuleva puhelinlaite todellakin on tulossa ja perustuu internetpuheluihin ja Google Voice -palveluun, niin se ei välttämättä ole ainakaan toistaiseksi rantautumassa Yhdysvaltain markkinoiden ulkopuolelle. Google Voice on toistaiseksi hyvin rajoittunut saatavuudeltaan - se on saatavilla Yhdysvalloissa eikä sielläkään vielä kovin laajamittaisesti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -44%

Xiaomi Poco F7 Ultra
389 € Hobby Hall
677 € Proshop
719 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Realme Note 60 – hinta laskenut -30%

Realme Note 60
82 € Hobby Hall
99 € Proshop
109 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 115 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.