HTC:n HD2:ssa pinkkiä tuottava kameraongelma

3
Markus Lehtiniitty

HTC:n HD2:ssa pinkkiä tuottava kameraongelma
HTC:n tuoreessa HD2-huippupuhelimessa on paljastunut ikävä kameraan liittyvä ongelma, jonka myötä kuvien keskellä muodostuu pinkki varjo. Kyse on HTC:n mukaan laajemmasta ongelmasta, mutta se on jo työskentelemässä ongelman korjaamiseksi. Aivan kaikkia HD2:sia vika ei myöskään kosketa.

Aluksi HTC:kin vahvisti kyseessä olevan fyysisen laitevian, mutta tämän jälkeen HTC onkin kertonut kyseessä olevan ohjelmisto-ongelman.

HTC on antanut asiaan liittyen seuraavan vastauksen: "Voimme vahvistaa, että tämä ongelma on määritelty ohjelmisto-ongelmaksi. Kehittäjät työskentelevät ongelman ratkaisevan korjauksen kanssa, ja se tullaan julkaisemaan niin pian kuin mahdollista. Toistaiseksi korjauksen julkaisulle ei ole tarkkaa aikataulua, joten kannattaa jatkaa tukisivujemme tarkkailua." Asiasta on kertonut Mobile TechWorld -sivusto.



Joko kyseessä on todellakin vain ohjelmisto-ongelma, tai sitten HTC on keksinyt tavan korjata, tai paremminkin kiertää, fyysinen vika ohjelmistokeinoin.

Lisää esimerkkikuvia ongelman aiheuttamista pinkeistä vivahteista löytyy muun muassa GSMArena-sivuston artikkelista.

HTC HD2:n automaattitarkenteinen kamera on tarkkuudeltaan viisi megapikseliä ja sen yhteydestä löytyy kaksois-LED-kuvausvalo. Lisäksi HD2:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat valtava 4,3 tuuman kapasitiviinen kosketusnäyttö sekä Qualcomm Snapdragon -alusta yhden gigahertsin suorittimella. Hintaa HD2:lla edullisimmillaan vajaat 650 euroa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
roka (vahvistamaton)

1

Edullisimmillaan hintaa on oikeasti about 610€ Briteistä tilattuna, ja myy moni kauppa Suomessakin sitä selvästi alle 650 euron.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke (vahvistamaton)

3

Väittäisin kyseessä olevan fyysinen vika, jota yritetään vain purkkapaikata ohjelmistopäivityksellä. Lisätään joku pinkin läiskän tunnistava filtteri, joka yrittää räpeltää pinkin alueen kuvasta pois.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.