Eastman Kodak haastoi Applen ja RIM:in oikeuteen

7
Kaarlo Räihä

Eastman Kodak haastoi Applen ja RIM:in oikeuteen
Kameroista ja niihin liittyvästä tekniikasta tunnettu Eastman Kodak haastoi tämän viikon torstaina Yhdysvalloissa sekä Applen että RIM:in (Research in Motion) oikeuteen, koska molemmat yritykset hyödyntävät iPhone- ja BlackBerry-matkapuhelimissa luvatta Kodakin kehittämää tekniikkaa.

Muiden isojen yritysten tavoin Kodak kanteli asiasta lisäksi kansainvälisen kaupan komissiolle eli ITC:lle (International Trade Commission). Kodakin tarkoituksena on tällä tavalla estää heidän tekniikkaa sisältävien tuotteiden tuominen myyntiin Yhdysvaltoihin.

Kodakin mukaan yritysten luvattomasti hyödyntämät patentit koskevat digitaalisia kuvia ja niiden käsittelyä, jota sekä iPhone- että BlackBerry-puhelimet tekevät. Kodakin tarkennuksen mukaan ongelmakohtana on kuvien esikatselu, johon liittyviä patentteja Apple ja RIM eivät ole lisensoineet.

Kodakin patenttiosastoa johtava Laura Quatela kertoi uutistoimisto AP:lle, että Kodak on yrittänyt neuvotella lisensoinnista jo vuosien ajan, mutta sopua ei ole löytynyt. Quatelan mukaan Kodak haluaa molemmilta yrityksiltä oikeudenmukaiset korvaukset, joiden suuruutta ei tosin ole kerrottu julki.



Kodak omistaa yli tuhat digitaaliseen kuvaukseen liittyvää patenttia, ja yritys ansaitsee vuodessa 250-350 miljoonaa dollaria näiden patenttien lisensoinnilla.

Kyseessä ei ole Kodakin ensimmäinen oikeusjuttu puhelinvalmistajia vastaan, vaan viime vuonna se voitti oikeustaistelun Samsungia vastaan, jonka seurauksena yritykset lopulta sopivat kiistansa. Samsungin jutussa kyseessä olivat lisäksi osittain samat patentit kuin Applen ja RIM:in kiistoissa, joten voittajavedossa Kodak on niskan päällä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop
475 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentit (7)

Nks123
Nks123

1

Neljä päivää vanha uutinen ilmestyi sopivasti mun edelliseen uutiseen asiasta kertovan kommentin jälkeen ;)

Vastaa
bacard
bacard

2

Apple sitten loukkaa kaikkien patentteja? Kyllä itse ovat viemässä kaikki oikeuteen jos vähänkin loukataan, mutta itse eivät maksa mistään. Omenavaras sanoisin minä.

"Kodakin tarkoituksena on tällä tavalla estää heidän tekniikkaa sisältävien tuotteiden tuominen myyntiin Yhdysvaltoihin."

Voi vaikka vähän kirpasta jos Kodak voittaa (hope so).

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

3

Tyhmää paskaa pilata hyvät tuotteet patenteilla jne. Eikö se olisi parempi että olisi hyviä tuotteita markkinoilla kuin se että kaikki on huonoja kun ei voi käyttää hyviä ominaisuuksia joita muut on patentoinut? Esim Apple yhdisti hyvät ominaisuudet jotka joku oli ensin keksinyt ja teki todella hyvän tuotteen. Enkä kyllä itse sitä pidä yhtään pahana asiana.

Vastaa
Nks123
Nks123

4

Ibanez90: Ja kenen ajattelit sitten käyttävän jatkossa niitä miljoonia tuotekehitykseen, jos kaikki muut saa käyttää tuotekehittelyn hedelmiä ilmaiseksi?

Vastaa
jartar
jartar

5

Perinteistä amerikkalaista rahastustoimintaa patenteilla. Englannin kielistä uutista lukiessa kun tuli selväksi että jos jossakin laitteessa on digikamera niin se loukkaa lähes 100% varmuudella Kodakin patentteja. Ihan sama kuinka paljon itse on kehittänyt tekniikkaa.

Tämän ongelman tuo Amerikkalainen naurettavuus patenteissa joissa on mahdollista tehdä yleispatentteja. Eli voi patentoida vaikka kuvan tallentamisen massamuistille tai kuvan esikatselun digikameralla. Yritäppä sitten siinä tehdä tuote joka ei olisi toisen tuotteiden "kopiointia".

Vastaa
Nks123
Nks123

6

@15: Tähän onkin olemassa nämä FRAND-patentit, joiden ehdot ovat varsin kohtuulliset. Ne ovat tarkoitettu juuri sellaisiin patentteihin, jotka ovat erittäin oleellisia kyseisen tekniikan käyttöön. Eräs järjestö, joka valvoo patentteja, määrittelee, onko patentti FRAND-ehtojen alainen, jottei juuri jostain oleellisesta tekniikasta voida nyhtää kiskurihintoja. Tämähän tässä Applen toiminnassa on juurikin niin naurettavaa, että Apple loukkaa pääasiassa FRAND-patentteja, joiden hinnat on määritellyt ulkopuolinen puolueeton taho ja hinnat ovat samat kaikille. En toki missään nimessä väitä, että nykyinen patenttisysteemi olisi paras mahdollinen tai miten hyvä juttu ovat FRAND-patentit. Siihen hommaan ei riitä tieto.

Mutta tuohon ongelmaan on kaksi ratkaisua nykyisten sopimusten valossa. Yleisin on ristiinlisensointi, jolloin yrityksen sopivat, että he eivät vaadi tietyistä patenteistaan korvausta, jos he saavat vastavuoroisesti käyttää korvauksetta toisen yrityksen patentteja. Näistä sovitaan aina yritysten välillä yksityiskohtaisesti. Toinen "ratkaisu" on FRAND. Eli koska lisensointihinnat ja -ehdot ovat kontrolloituja, niin voidaan ajatella, että 2 yhtä arvokasta patenttia kummallakin yrityksellä aiheuttaa plus miinus nolla -tilanteen. Toki ongelma onkin siinä, että mitäs jos toisella yrityksellä on kaikki patentit ja toisella ei mitään.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Mikko: "koko yhtiöhän sai alkunsa siitä että kopioivat Xeroxin keksintöjä."

Eikä saanut, Xerox episodi tapahtui *paljon* myöhemmin.


Nk123: "FRAND-patentteja, joiden hinnat on määritellyt ulkopuolinen puolueeton taho ja hinnat ovat samat kaikille"

Kuka hinnat on määritellyt ja mikä se hinta on? Ja jos näin todellakin on, miksi ihmeessä Nokia ja Apple yrittivät *neuvotella* lisensoinnista ennen haasteita?

Tulkintasi FRAND-ehtojen alaisista patenteista vaikuttaa hieman erikoiselta. Nokian julkisuudessa olleet FRAND-patentit ovat *Nokian toimesta* julistettu oleellisiksi tiettyihin standardeihin. *Nokia* on luovuttanut ne vapaasta tahdostaan FRAND-patenttipooliin ja täten niitä on voitu käyttää standardien pohjana.

Ei siinä mitään "erästä patentteja valvovaa järjestöä" ole tarvittu.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.