Ilmaiset navigointisovellukset tappoivat Vodafonen oman palvelun

1
Kaarlo Räihä

Ilmaiset navigointisovellukset tappoivat Vodafonen oman palvelun
Kilpailu navigointipalveluiden markkinoilla on todella tiukkaa ja tämän sai huomata myös Vodafone-operaattori, joka ilmoitti viime viikolla lopettavansa oman navigointipalvelunsa.

Liikevaihdon osalta Vodafone on maailman suurin matkapuhelinoperaattori, mutta nähtävästi kuluttajat eivät halua luovuttaa Vodafonelle rahojaan, vaan Googlen ja Nokian tarjoamat ilmaiset navigointipalvelut ovat kuluttajien mielestä parempi ratkaisu. Tai ainakin tällä syyllä Vodafone perustelee toimintojen lakkauttamista.

Vodafone osti vuoden 2008 lopulla ruotsalaisen Wayfinder-yrityksen noin 25 miljoonalla eurolla, jonka tietotaidon pohjalle Vodafonen palvelu rakennettiin. Viime aikojen murros navigointisovellusten markkinoilla yllätti nähtävästi kuitenkin yrityksen ja sen työntekijät täysin, ja tämän takia työpaikka lähtee 95 ihmiseltä. Wayfinderin entiset työntekijät eivät ole tilanteesta kovin mielissään, ja uutispalvelu IDG:lle avautunut johtoportaaseen kuuluva henkilö sanoo Vodafonen hutiloineen koko homman.



Vodafonen nykyiset asiakkaat saavat jatkossa käyttöönsä muiden tahojen, kuten matkapuhelimenvalmistajien tekemiä navigointisovelluksia.

Vastaavia ilmoituksia lienee luvassa jatkossakin, joten omaan konkurssibingoon kannattaa laittaa mukaan muutama navigointisovelluksia tai -ratkaisuja tarjoava yritys.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (1)

Irekkeri
Irekkeri

1

Hoh. Yleensä Nokia on tippunut junasta, mutta nyt näköjään Googlen kanssa veturina. Tai ennemminkin Nokia veturina, kun ei Google mapsien tapaan vaadi jatkuvaa 3g-yhteyttä. Tekee ulkomailla navigoinnista huokeampaa ja miksei kotimaassakin jos on riittävän hölmö käyttämään datayhteyksiä ilman datapakettia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.