Google Maps Navigation laajeni Britanniaan ja Irlantiin

3
Kaarlo Räihä

Google Maps Navigation laajeni Britanniaan ja Irlantiin
Viime vuonna Google julkaisi Android-laitteille Google Maps Navigation -ohjelman, jonka avulla Yhdysvalloissa oleilevat kuluttajat saivat laitteisiinsa ilmaisen navigointisovelluksen. Nyt Google on laajentanut ohjelman maatukea julkaisemalla sen virallisesti Britanniassa ja Irlannissa.

Google Maps Navigation toimii Androidin 1.6 ja uudemmilla versioilla. Ohjelma tarjoaa karttojen ja navigoinnin lisäksi mm. puheohjauksen, jolloin halutun matkakohteen voi kertoa laitteelle puhumalla. Toistaiseksi ohjelmisto ei kuitenkaan tue ennalta ladattavia karttoja, vaan kaikki ohjelman näyttämät karttatiedot ladataan laitteeseen internet-yhteyden ylitse käytön aikana. Googlen mobile map -osastoa johtavan Steve Leen mukaan ladattavat kartat saattavat ilmaantua ohjelmaan myöhemmin, mutta asia ei ainakaan ole tällä hetkellä prioriteettilistan kärjessä, koska Leen mukaan peruskäyttäjät eivät lataa karttoja laitteisiinsa ennen navigoinnin käyttämistä.



Google Maps Navigation osaa ladata koko reitin laitteeseen sen syöttämisen jälkeen, mutta esim. halutulta reitiltä poikkeaminen aiheuttaa uusia datakyselyitä, joten jatkuvasti käytössä oleva internet-yhteys on lähes pakollinen asia Google Maps Navigationin kanssa.

Britanniaa ja Irlantia varten luodussa versiossa lokalisointia on tehty mm. matkojen ilmoittamisen ja puheopastuksen osalta, joten saarivaltakunnassa matkat ovat maileja ja äänenä kuullaan peri-englantilainen puhuja.

Androidin lisäksi Google Maps Navigation -ohjelma rantautuu myöhemmin mm. iPhonelle, mutta Google ei kertonut vielä aikataulua tuleville julkaisuille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop
475 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentit (3)

Mikaelson
Mikaelson

1

Eiköhän tämä Suomeenkin tule jossain välissä. Kunhan vain ensin saavat lisenssit hoidettua siihen malliin, että ei niiden kanssa tule sitten sotkuja.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

2

@1

Nojaa, en usko Google Mapsin navigointituen laajenevan nopeasti.
Käyttökelpoinen navigointi vaatii melkosesti taustainformaatiota tuekseen, pelkkä karttapohja ei riitä.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

3

Nuo kartat nyt tulee varmasti jossakin vaiheessa ladattavaksi (tosin maksullisena?)

No tääläiset uutimet joka tapauksessa lisää vaan varmuutta oikeasta valinnasta juuri desireen tilanneelle.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.