Nokialta Ovi Movies syyskuussa?

10
Matti Robinson

Nokialta Ovi Movies syyskuussa?
Nokia N8:sta vuotaneiden tietojen ohessa oli mielenkiintoinen palanen informaatiota Nokian tulevasta palvelustrategiasta. Unwiredview huomasi tiedoista vihjeitä on-demand elokuva- ja tv-sarjapavelusta, joka niputetaan mahdollisesti Ovi-brändin alle. Samalla löydön vahvisti ensimmäisenä Nokia N8:aa verkossa testannut Eldar Murtazin, joka tweettasi seuraavasti: "September 2010. OVI rent-a-movie or TV Show on demand. Limited markets (most in Europe), some operators only. Most movies are free of charge".

Palvelu julkaistaan mahdollisesti samalla kun Nokia N8 astuu markkinoille. Mielenkiintoista on, että huhuissa puhutaan pitkälti maksuttomasta, mainosrahoitteista palvelusta. Aluksi pääasiassa Euroopassa tiettyjen operaattoreiden toimin pyörivä palvelu tulee kattamaan vuotaneiden tietojen mukaan johtavien globaalien ja paikallisten tuottajien elokuvia ja televisio-ohjelmia.



Palvelua odotettiin julkistettavaksi jo viime vuoden Nokia Worldissä, jota ennen palvelun ikoni spotattiin Anssi Vanjoen esityksestä Web 2.0 -tapahtumassa.

Jäämme odottamaan Nokialta virallista sanaa, jonka siivittämänä palvelu saadaan ensimmäisten joukossa Suomeen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
MMikk (vahvistamaton)

2

Kuulostaa säälittävältä. Epäonnistunee kuten kaikki nykyiset Ovi palvelut. Eikö Nokia tajua, ettei aivan jokaisella intialaisella löydy varaa elokuviin?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Give_Me_A_Break (vahvistamaton)

3

@MMikk Ehkä sinun pitäisi lukea uutiset hieman tarkempaan, että haukkuisit Nokian edes oikeilla argumenteilla. Kysehän oli lähinnä mainosrahoitteisesta palvelusta, vai mitä?

Voit tietysti itse jatkaa sisällön ostamista omena-yhtiöltä entiseen malliin, eihän tämä siihen vaikuta millään lailla!

Vastaa
Abexi
Abexi

4

@2 Trollia tai ei, mutta tartun siihen...

Niin ja kun uutisen lukee, voi siitä huomata että Eldar Murtaz vihjaili, englanniksi tosin se tuossa luki, mutta kuitenkin "Most movies are free of charge".

Niin ehkä intialaisillakin voisi olla varaa, mutta tuskinpa Ovi Movies edes tulee Intiaan ihan ensimmäisten joukossa (most in Europe).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

5

>Nokia N8:sta vuotaneiden tietojen ohessa oli mielenkiintoinen
>palanen informaatiota Nokian tulevasta palvelustrategiasta

N8 julkistuksen yhteydessä kerrottiin enemmän "TV" kanava/sarja jne. tarjonanasta, mainiten esimerkkejäkin

Vastaa
Thor1993
Thor1993

6

Olishan se kieltämättä ihan kiva jos tollanen palvelu olis, kunhan se oikeesti toimii ja siellä olis sisältöä reilusti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

7

Melkein kiinnostavampi julkistus kuin N8. Jos sopparit ovat kunnossa ja toteutus hyvä niin tästä voi tulla iso juttu.

Nokialla rupee olemaan jo aika läjä palveluita. Vielä tarvitaan, että käyttäjät löytävät nämä isossa mittakaavassa. Mapsilla on jo ihan mukavasti käyttäjiä ja myös storen latausmäärät ovat hiljalleen kasvaneet.

Vastaa
Stonik
Stonik

8

Tämä kuulostaa kyllä erittäin hyvältä ja juuri sellaiselta palvelulta mitä ei ainakaan tässä vaiheessa muilta löydy. Palvelun leviäminen useampaan maahan on tietysti kiinni tuotantoyhtiöiden omista jakeluoikeuksista - ja Hollywood ei välttämättä ole se kaikkein helpoin neuvottelukumppani. Tekniikkahan on ollut olemassa jo pitkään.

Mitenkähän on dubbausten ja tekstitysten laita?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.