AfterDawn tuo Tom's Hardwaren Suomeen

27
Petteri Pyyny

AfterDawn tuo Tom's Hardwaren Suomeen
AfterDawn Oy on solminut ranskalaisen Bestofmedia Groupin kanssa monivuotisen lisenssisopimuksen Tom's Hardware-teknologiajulkaisun tuomisesta Pohjoismaihin. Tom's Hardware on vuonna 1996 perustettu PC-tekniikkaan keskittyvä verkkojulkaisu, jota julkaistaan 11 eri kielellä ja joka tavoittaa yli 30 miljoonaa lukijaa joka kuukausi.

AfterDawn on uutisoinut kattavasti eri teknologian osa-alueista jo 11 vuoden ajan, mutta PC-tekniikkaan emme ole laajentaneet. Päätös on ollut tietoinen, koska ajatuksenamme on ollut, että jos jotain niinkin laajaa tekniikan osa-aluetta kuin PC-puolta halutaan käsitellä, pitäisi käytössä olla valtavat resurssit mm. tuotetestaukseen. Kun Bestofmedia otti yhteyttä meihin aiemmin tänä vuonna ja kyseli kiinnostustamme alkaa tuottamaan Tom's Hardwaren sisältöä Pohjoismaihin, olimme erittäin kiinnostuneita -- yhteistyön avulla saamme käyttöömme kenties yhden maailman laajimmista PC-teknologian testaus- ja artikkelisisällöstä. Bestofmedialla on käytössään kymmenien toimittajien ammattitaito ja useita laajoja testilaboratorioita ja pääsy tällaisiin resursseihin ei olisi ollut mitenkään mahdollista oman toimintamme piirissä.



Yhteistyön tulemme aloittamaan alkusyksystä 2010, jolloin avaamme suomenkielisen Tom's Hardware -sivuston osoitteessa hardware.fi. Loppuvuodesta 2010 tulemme laajentamaan tarjontaa myös muihin Pohjoismaihin; Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan.

Teknisesti tulemme käyttämään AfterDawnin omaa julkaisujärjestelmää ja keskustelualueita, joten kaikki AfterDawnin käyttäjät voivat osallistua keskusteluihin, uutiskommentoihin, jne omilla AfterDawn-tunnuksillaan myös Tom's Hardwaren Pohjoismaisilla sivuilla. Uutis- ja artikkelisisällön saamme Tom's Hardwaren "emoyhtiöltä", johon lisäämme luonnollisesti myös omaa uutistoimitustamme mukaan.

Vaikka verkkobrändien lisensointi onkin aika lailla uusi konsepti Suomessa (printtipuolellahan tämä on arkipäivää), uskomme että Tom's Hardware täydentää AfterDawnin tuottamaa teknologiatarjontaa erittäin hyvin -- tämän jälkeen katamme niin kotiteatterit, älypuhelimet, ohjelmalataukset kuin PC-tekniikankin.

Kommentit ja ajatukset ovat tervetulleita, kuten aina :-)

Virallinen lehdistötiedotteemme yhteystietoineen löytyy täältä:

https://dawn.fi/general/lehdisto/toms_hardware_aloittaa_suomessa_20100616.cfm

P.S. Tulemme kertomaan Tom's Hardwaren suomenkielisen version kehityksestä viikottain Tom's Hardwaren Facebook-sivuilla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (27)

dRD
dRD

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti klanh:

Jaahas, Muro saa oikein kunnon haastajan. Onnea teille, mutta Sampsa voittoon :).

No ei, pikemminkin ehkä täydentämään toisiamme. Erilaisia laajempia testauksia ja mielipiteitä uusista komponenteista ei Suomessa ole kuitenkaan liikaa tarjolla nytkään. Eli ei, tarkoitus ei ole kehittää tästä mitään hölmöä vastakkainasettelua vaan pikemminkin kasvattaa yhdessä olemassaolevien sivustojen kanssa Suomen teknologiajournalismin tarjontaa.

Vastaa
Bluekkis
Bluekkis

4

Njahas... Onkohan THG muuttunut jo netraaliksi arvostelijaksi? Edelleenkin kirkkaasti muistan THG:n epätoivoiset yritykset mustamaalata Athlon64:sta ja saada P4:n näyttämään paremmalta kuin mitä se oli. Legendaarisin ehkä webbikameroilla höystetty kesto testi missä P4 kaatu useaan otteeseen ja silti loppusanoissa laitettiin P4 paremmaksi. Ollut THG boikotissa siitä ajoista asti ja on varmaan jatkossakin.

Vastaa
dRD
dRD

5

Bluekkis: THG vaihtoi omistajaa tuossa 2007, jonka jälkeen AFAIK toimituslinjakin on muuttunut jonkin verran (ja globaalimmaksi, nykyisin joka maalla on oma uutistoimituksensa, jotka sitten vaihtavat sisältöä keskenään ja tuon lisäksi 3 globaalia testauslabraa, josta testit tulevat).

Vastaa
remix
remix

6

Tuleeko hardware.fi:n kaikki sisältö olemaan suomenkielistä? Minkälaisista määristä artikkeleita oikein puhutaan?

Vastaa
dRD
dRD

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti remix:

Tuleeko hardware.fi:n kaikki sisältö olemaan suomenkielistä?

Tulee olemaan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti remix:

Minkälaisista määristä artikkeleita oikein puhutaan?

Tarkoitus on kääntää kaikki tärkeimmät THG:n testiartikkelit ja chartit suomeksi ennen sivuston avaamista ja tuon jälkeen kääntää vähintään 1-2 laajempaa (tässä tapauksessa useiden sivujen mittaista) testiartikkelia suomeksi joka viikko. Lisäksi uutisia tullaan kääntämään ja toimittamaan myös itse tuollaista 20-30/vko tahtia. Sivuston suosio tietysti ratkaisee täysin, lisätäänkö tuota sisällön määrää merkittävästi tuon alun jälkeen vai miten toimitaan.

Vastaa
mjk
mjk

8

Kuten edellä on todettu THG-sivusto menee aika suureltaosin mainostajiensa ja tukioidensa ehdoilla...no aika näyttää.

Vastaa
Bodomed
Bodomed

10

oikein hyvä veto oli tämä Afredwan.ilta :) Sitten vielä guru3D:n kanssa yhteistyöhön. Niin on aivan loistava kokonaisuus tämä sivusto!

Vastaa
00820
00820

11

Hyvä hyvä, saamepahan lisää kilpailua suomen -> laatu paranee.

Mutta tämä uutinen on kirjoitettu kummasti futuuriin: "tulemme tekemään sitä ja tätä." Siitä voisi kielioppinatsi tai äidinkielen opettaja älähtää ;)

Vastaa
Artsigon
Artsigon

13

Hyvä juttu vaan että tulee näitä sivustoja enemmän. Saa enemmän tietoa osisto jos joskus ostelee uusia osia koneeseen tms. tarvitse tuomita sitä osaa yhden sivuston takia. Yleensä kyllä on ihan varma mitä ostaa. Hinta/laatusuhde kohillaan niin kyllä menee ostoon varmasti. :)

Mielenkiinnolla odottamaan millaista settiä tulossa. :)

Toivottavasti teidän yritys menestyy!

Vastaa
kerbo
kerbo

18

Lainaus:

no, onnea englannintaidottomille...


Lainaus:

Yhteistyön tulemme aloittamaan alkusyksystä 2010, jolloin avaamme suomenkielisen Tom's Hardware -sivuston osoitteessa hardware.fi.


Vastaa
Croft
Croft

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Uutisia lisää vaan. Ei jaksa surffailla montaa sivua läpi jos yhdestä löytyisi kaikki.

-Totta, olisi kiva jos kaikki mielenkiintoiset uutiset, tässä tapauksessa PC-uutiset, tulisivat yhdestä paikkaa. :P

Tuleeko Tom's Hardware Suomesta ulkonäöltään Tom's Hardwaren kopio vai AfterDawnin kopio vai..? Toivottavasti ainakin selkeä. :)

Vastaa
Michelola
Michelola

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerbo:

Lainaus:

no, onnea englannintaidottomille...


Lainaus:

Yhteistyön tulemme aloittamaan alkusyksystä 2010, jolloin avaamme suomenkielisen Tom's Hardware -sivuston osoitteessa hardware.fi.

öö?

Vastaa
kerbo
kerbo

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerbo:

Lainaus:

no, onnea englannintaidottomille...


Lainaus:

Yhteistyön tulemme aloittamaan alkusyksystä 2010, jolloin avaamme suomenkielisen Tom's Hardware -sivuston osoitteessa hardware.fi.

öö?

Heh, tajusin kommenttisi väärin. My bad!

Vastaa
Croft
Croft

23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerbo:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Michelola:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kerbo:

Lainaus:

no, onnea englannintaidottomille...


Lainaus:

Yhteistyön tulemme aloittamaan alkusyksystä 2010, jolloin avaamme suomenkielisen Tom's Hardware -sivuston osoitteessa hardware.fi.

öö?

Heh, tajusin kommenttisi väärin. My bad!

-Sama, ajattelin että siinä toivotettiin onnea meille. =D

Vastaa
kdmh
kdmh

25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 00820:

Hyvä hyvä, saamepahan lisää kilpailua suomen -> laatu paranee.

Mutta tämä uutinen on kirjoitettu kummasti futuuriin: "tulemme tekemään sitä ja tätä." Siitä voisi kielioppinatsi tai äidinkielen opettaja älähtää ;)

Aika ironista itseltäsi. Äidinkielenopettaja kirjoitetaan yhteen. Lisäksi piste tulee lainausmerkkien JÄLKEEN!

Käy nyt se ala-aste ensin ennenkuin vit**let muiden kieliopista.

Vastaa
Michelola
Michelola

26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kdmh:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 00820:

Hyvä hyvä, saamepahan lisää kilpailua suomen -> laatu paranee.

Mutta tämä uutinen on kirjoitettu kummasti futuuriin: "tulemme tekemään sitä ja tätä." Siitä voisi kielioppinatsi tai äidinkielen opettaja älähtää ;)

Aika ironista itseltäsi. Äidinkielenopettaja kirjoitetaan yhteen. Lisäksi piste tulee lainausmerkkien JÄLKEEN!

Käy nyt se ala-aste ensin ennenkuin vit**let muiden kieliopista.

Ennenkuin kirjoitetaan ennen kuin. Ja piste tulee lainausmerkkien sisään silloin, kun se kuuluu lainattavaan lauseeseen, kuten tässä tapauksessa. Lisäksi äidinkielenopettaja kirjoitetaan kylläkin äidinkielen opettaja.

Vastaa
00820
00820

27

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kdmh:


Käy nyt se ala-aste ensin ennenkuin vit**let muiden kieliopista.

Jos et ymmärtänyt, niin koitin kirjoittaa humoristiseen sävyyn, ilman että tulisi tällaisia vihan purkauksia.

Lisäksi omassa kirjoituksessasi on sitä ironiaa vaikka muille jakaan

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.