Nokia kysyi: akkukesto puhelimen tärkein ominaisuus

22
Teemu Laitila

Nokia kysyi: akkukesto puhelimen tärkein ominaisuus
Matkaviestinvalmistaja Nokian tekemän kyselyn mukaan puhelimen tärkein ominaisuus ei ole älykkäät ominaisuudet tai loppuunsa hiottu design, vaan pitkä akkukesto. Kyselyssä kävi ilmi, että hieman alle 38% vastaajista tyytyisi vain perusominaisuuksilla varustettuun puhelimeen, kunhan siitä vain ei lopu akku liian usein. Kommenttiosiossa huomioitiin sinänsä osuvasti, että puhelimen mahdolliset hienot ominaisuudet ovat kohtalaisen hyödyttömiä akun ollessa tyhjä.

Suuri osa vastaajista oli kuitenkin parempia ominaisuuksia saadakseen valmiita tekemään kompromisseja akunkeston suhteen. 25% vastaajista piti nettiyhteyttä puhelimessaan tärkeimpänä ominaisuutena, ilmeisesti nettiin ja esimerkiksi sähköpostiin pääsy milloin tahansa alkaa olla kohtalaisen yleinen vaatimus. Multimediaominaisuudet nosti tärkeimmäksi 17% vastaajista ja mp3-soitin sekä kamera alkavatkin olla peruskauraa myös halvimmissa puhelinmalleissa. Vastaajista 13% oli valmis uhraamaan akkukestoa saadakseen mahdollisimman ison näytön.



Testissä paljastui myös, että koolla ei enää juuri ole väliä. Puhelimen pientä kokoa piti tärkeänä pienin joukko vastaajia.

Kysymys oli: Mikä on akkukestoa tärkeämpää?



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (22)

MaveZ
MaveZ

1

Entäs kello?

Myönnä pois, jos sinun tarvitsee tietää mitä kello on katsot sen kännykästäsi.

Toinen asia on "muokattavuus". Jos haluan Google haun pois Nokian kännykästäni, miksi sen pitää olla mahdotonta?

Yksinkertaisia asioita, mutta kuitenkin niin vaikeita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Oneriver (vahvistamaton)

2

Olisihan se mahtavaa jos nysisatanen kestäisi kaksi vuorokautta, ilman pelkoa akun loppumisesta. Nyt menen syömään pitsaa, laitoin siihen kebabii, ananasta, valkosipulia, sipulia, aurajuustoa ja jalapenoa. Kuulostaa aika hyvältä!

Ja Squi, hyvin on alkanu! Jatka samaa rataa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sanpyla (vahvistamaton)

3

Mulla on kans nälkä. Tein eilen tomaattista makaroonijauhelihaa. Niin ja vois ostaa N8, toivottavasti siinä on hyvä akku... parempi ku iphonessa

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sanpyla (vahvistamaton)

4

Mulla on kans nälkä. Tein eilen tomaattista makaroonijauhelihaa. Niin ja vois ostaa N8, toivottavasti siinä on hyvä akku... parempi ku iphonessa

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

5

Itsehän laitoin kanaa ja riisiä currykastikkeessa. Kyllä maittoi!

Väittäisin, että suurimmalla osalla vastanneista kuitenkin on akkusyöppö multimediapuhelin, vaikka kuinka vakuuttaisivatkin pidempiakkuisen puhelimen kelpaavankin. Akkukestosta on tullut multimediapuhelmissa varsin toissijainen ominaisuus.

Vastaa
JuhaW
JuhaW

6

@1. Kello taitaa olla jo niin peruskauraa puhelimissa, että se pidetään itsestään selvänä asiana. Siksi kai sitä ei tässä mainittu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Asentaja123 (vahvistamaton)

7

Täällä kinkkukiusausta päivälliseksi.
Vähävirtaisista puhelimista jotka kestää kuukauden latauksella on puhuttu jo niin kauan, että mielellään niitä näkisi kaupoissakin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

8

7@
>Vähävirtaisista puhelimista jotka kestää kuukauden latauksella on
>puhuttu jo niin kauan, että mielellään niitä näkisi kaupoissakin.

Siellä kaupoissa niitä on, jatkuvaa puhetta tosin kestävät työpäivän, moni kestää jopa GPSää yli työpäivän, mutta valmiusaika käytöllä yli viikon ajat ihan käytäntöä vaikka seassa vähän liikenettäkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oneriver (vahvistamaton)

9

Update: Oli halvatun paha pitsa, liikaa auraa ja valkosipalia. Luurin akku vielä 3/4 latingissa tällä päivää.

Vastaa
Anestic
Anestic

10

Paistia, marinoituja kasviksia ja valkosipuliperunoita:D Hyvvää oli.

Itselle kyllä riittää päivän akkukesto pääpuhelimessa mainiosti. Jos haluaa pitempää, toinen puhelin käyttöön. Ei voi odottaa kaikkea samaan pakettiin... Mp3-soittimissa toisto parikymmentä tuntia, gepseissä muutama tunti, kameroissa jokusatakuvaa, PDA:ssa vajaa kymmenen tuntia... Kun kaikki lyödään samaan läjään niin akku ei voi kestää viikkoja:D

Vastaa
joonas151
joonas151

11

Ketkähän ovat vastanneet tuohon kysymykseen?
Myönnettäkööt, että akkukesto on tärkeä asia, mutta ei todellakaan tärkein!

Vastaa
Bodomed
Bodomed

12

Lasangnea oli päivällä... :) Itse ainakin vaadin pitkää akun kestoa, sekä kohtuu hyvä mp3 ja Wi-Fi pitäis olla puhelimissa joita ostan. Sikspä se on melkein aina ollut joko E tai Express Music sarjaa. :)

Vastaa
jopsuli
jopsuli

13

Itselleni ainakin tuo akkukesto merkitsee paljon. Oli melkoinen järkytys tajuta ensimmäisen multimediapuhelimen hankittuani, että se pitää ladata joka päivä eikä kahdesti viikossa kuin vanha luuri.

Ideaalia olisi pystyä pitämään nettiyhteyttä auki yli vuorokausi, jolloin voisi lopettaa käytännössä maksamasta puheluista. Nyttemmin Skypen jaksaa avata vain tarpeeseen, kun se datasiirto on turhan akkusyöppöä aktiviteettia.

Vastaa
w4sd
w4sd

14

Tässä tietysti se, että mikä on pitkä akunkesto olisi pitänyt eritellä. Onko 2 päivää pitkään? viikko? tai vain yksi päivä?
Omasta mielestäni päivä ei ihan riitä, oma 5530 pysyy parisen päivää päällä satunnaisella musiikin kuuntelulla + nettiselailulla joka on oikein riittävästi. Jos akku ei kestä navigoinnissa matkan koko kestoa silloin ollaa metsässä, ei muuten niin väliä...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

15

14@
>Jos akku ei kestä navigoinnissa matkan koko kestoa silloin ollaa
>metsässä, ei muuten niin väliä...

Puhelinnavioigntia käytetään yleensä autossa, jossa taasen virtaa pisaa. Pitkää GPS kestoa tarvitaan muissa paikkatietoa hyödyntävissä sovelluksissa jotka ovat aktiivisa koko päivän.

Silloin on merkitystä GPSn virrankulutuksella.

Jos monipuolisna multimedia/mobiilitietokoneen virrankulutus on niin pieni että sillä latauksella pärjää vuorokauden ilman pihistelyä ja jos yö lataus unohtuu niin seuraavan päivän vielä pärjää pihistellen mutta normaalisti puhuen. Jos tämän lisäksi laitteessa on pitkät valmius ja puheajat niin paketti alkaa olemaan käyttö kunnossa.

Tuskin tulee aktiivikäyttäjille muutosta, päivä-vuorokausi pituisia toimintaikoja on ollut kohta 20 vuotta.

Akkujen kapasiteetti(wh) on ollut suurinpiirtein sama.

Vastaa
kdmh
kdmh

16

"Kello taitaa olla jo niin peruskauraa puhelimissa, että se pidetään itsestään selvänä asiana. Siksi kai sitä ei tässä mainittu"

Kello kyllä löytyy mutta sen katsomiseen vaaditaan Nokiassa näppäinlukon avaaminen.

Edelleen Nokia kulkee omaa latua puhelimien kehityksessä. Insinöörit tekevät insinööreille puhelimia. Eräs tuttuni on nokialla töissä ja hänellä noita testissä olevia puhelimia on useita kerrallaan. Mutta hän onkin insinööri eikä näkökulmaa siihen taviskäyttäjän tasolle voi odottaakaan.

Olisi nokialta hyvä veto antaa ns. normaali-ihmiselle joku uutuusmalli testikäyttöön ja katsoa oikeasti mitä ominaisuuksia tarvitaan tai osataan käyttää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

17

"Kello kyllä löytyy mutta sen katsomiseen vaaditaan Nokiassa näppäinlukon avaaminen"

No tuskin tarvitaan? Ei mun yhdessäkää edellisessä nokiassa ainakaan tarvinnu

Mistä oikeen vetäsit tuon kommentin?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

18

@17 Lisään vielä edelliseen, siis ainakaan lähivuosina tulleissa :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Chanandler (vahvistamaton)

20

@19
just joo. jos näyttö on pimeenä painat vaan punasta luuria tai valikkonäppäintä niin näyttö syttyy ja kello näkyy. tai jos on näytönsäästäjässä niin siinä on. ....siinä mitään lukkoa tarvi avata

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

21

@19 oho!, aikamoista jos tosiaan noin on, en ole noista kyllä yhtäkään omistanut. Mikähän on ollut tuossa ideana kuitenkin kyse todella alkeellisesta asiasta? Tosin nopealla googletuksella löysin, että noihin saa lock screen clock ohjelman.

Mitä niissä nokialaisissa nykyään sitten näkyy ennenku avaa näppäinlukon?!?!?!?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Vaihteeksivääräinfoa (vahvistamaton)

22

Kello näkyy kyllä ihan defaulttina ilman näppäinlukon avaamista. Näyttö tulee päälle kun painaa sitä nappia mistä voi vaihtaa ohjelmien välillä. Lyhyt painallus ja tulee ilman taustavaloa ja pitkään kun painaa niin tulee näkyviin kevyellä taustavalaisulla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.