Angry Birdsin Android-versio sammutti Rovion

8
Kaarlo Räihä

Angry Birdsin Android-versio sammutti Rovion
Suomalaisen peliteollisuuden hittituotteeksi on viime kuukausina noussut miljoonia kappaleita myynyt Angry Birds, jossa possuja ja rakenteita tulitetaan lintujen avulla. Tänään pelistä julkaistiin versio Android-laitteille, ja kovan kysynnän takia pelin kehittäneen Rovion palvelimet menivät täysin jumiin.

Rovion kotisivuilla pahoitellaan ruuhkan aiheuttamia ongelmia, ja sivuston luvataan palaavaan normaaliin päiväjärjestykseen lähiaikoina.

Angry Birdsin Android-versiota on odotettu pitkään, ja pelin suosiota lisäsi varmasti myös se seikka, että peli on ilmainen Android-alustalla. Vertailun vuoksi pelin iOS-versiosta saa pulittaa 0,79 euroa. Android-version osalta Rovio kerää rahaa pelin yhteydessä näytettävillä mainoksilla.

Hieman yllättäen Angry Birdsiä ei jaeta ensin Android Marketin kautta, vaan Rovio on päätynyt jakelemaan peliä alkuun GetJar-sovelluskaupan kautta. Uutisen kirjoitushetkellä latauksia on kertynyt lähes 95 000 kappaletta, joten peli tuntuu kelpaavan myös Android-laitteiden omistajille. Pelin pitäisi ilmaantua myös Android Marketin valikoimiin lähituntien aikana.



Alla Rovion pahoitteluviesti



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (8)

sorrii
sorrii

2

Joopajoo. Yritin tota pari viikkoa sitten jonkun jenkkisivun kautta ladattua: ei voida asentaa puhelimeesi ... taijotainsinnepäin. Salli vieraat sovellukset on valittuna.
Tänään sain ankaralla yrityksellä taas ladattua; vähän uudemman version, ja joka nimenomaan luvataan toimivan puhelimellani (HTC Magic - Android 1.6) Asennus ei onnistu puhelimeen ... ?!?!

Ei se sitten voi kovin hyvä peli ollakaan ....

Vastaa
djabu
djabu

3

Loistava peli :) Löysin kiertotien sen pelin lataamiseksi,kun oli servut ihan tukossa! Nyt saa naatiskella ;) On kuulemma jo marketissakin ladattavissa..

Vastaa
djabu
djabu

4

Loistava peli :) Löysin kiertotien sen pelin lataamiseksi,kun oli servut ihan tukossa! Nyt saa naatiskella ;) On kuulemma jo marketissakin ladattavissa..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tynny (vahvistamaton)

5

Onko tuo nyt sitten eri asia kuin Angry Birds beta, minkä itse vasta latasin Galaxy S:ään?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.