Symbian^3 saa ensimmäiset päivityksensä ensi vuoden alussa

14
Teemu Laitila

Symbian^3 saa ensimmäiset päivityksensä ensi vuoden alussa
Nokia aikoo julkaista ensimmäiset Symbian^3-alustalle tarkoitetut päivitykset ensi vuoden alussa, kertoo Nokian älypuhelimista vastaava Jo Harlow CNet-sivustolle antamassaan kommentissa.

Tulossa on paljon odotetut ominaisuudet, kuten osan ruudusta näyttävä tekstinsyöttö, pystytasossa toimiva näppäimistö, kirjoittamista kosketusnäytöllä nopeuttava Swype-tekstinsyöttö sekä uusi versio paljon parjatusta selaimesta. Päivitys koskee siis jo markkinoilta löytyviä Symbian^3-malleja kuten N8 ja C7 ja myös kaikkia tulevia versioita.

Nokia ilmoitti jo aiemmin, että Symbian^4-nimellä suunnitellusta uudesta versiosta ollaan luopumassa ja sen sijaan uuteen versioon suunnitellut ominaisuudet tuodaan pikkuhiljaa myös nykyisiin S^3-laitteisiin. Harlow vahvisti asian ja lupasi päivityksiä laitteille koko niiden elinkaaren ajan.



"Erona vanhaan käytäntöön on se, että nyt julkaisemamme puhenlinsarjat tulevat saamaan päivityksiä ja parannuksia koko elinkaarensa ajan, kun aiemmin uusiin malleihin tuotiin yksi tai kaksi päivitystä. Me näemme sen mahdollisuutena tuoda laitteisiin jatkuvasti uutta sisältöä ja parannuksia käyttöliittymään", kertoo Harlow CNetin mukaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (14)

Ergopad
Ergopad

1

ISO päivitys tulee ensi vuoden alusta, mutta sitä ennen voi tulla pienempiä.

Tuo iso päivitys tulee pitämään sisällään yli 50 uutta ominaisuutta. :D

Vastaa
Mikaelson
Mikaelson

2

Ja Engadegtin haastattelemana Jo Harlow sanoi, että noita käyttöliittymäparannuksia tulee useampaan otteeseen alkuvuodesta. Pakko myöntää, että kiinnostus Symbiania kohtaan on nousussa omalla kohdallani. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Yeninen (vahvistamaton)

3

"Tulossa on paljon odotetut ominaisuudet, kuten osan ruudusta näyttävä tekstinsyöttö, vaakatasossa toimiva näppäimistö, kirjoittamista kosketusnäytöllä nopeuttava Swype-tekstinsyöttö sekä uusi versio paljon parjatusta selaimesta."

Nauroin. ;)

Vastaa
Mikaelson
Mikaelson

4

@3

Mikäs siinä nyt niin paljon nauratti? Selaimen päivitys ainakin on paljon kaivattu. Nythän selain pyörii uusimman webkitin päällä. Ja se kai on Qt:lla tehty. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Symbian4 (vahvistamaton)

7

Ominaisuuksia tulee lisää ja prosessoritehot vähenevät kapasiteetiltaan ja tehoja muistikapasiteetilta vähenevät!!. :(
N8 kaipaisi lisää kapasiteettia prossulta ja käyttömuistilta!.
Ei hyvä.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

8

@7

Voi elämä näitä "asiantuntijoita". N8 pienempi prosessoriteho on täysin tietoinen valinta. N8:ssa on parempi grafiikkapiiri kuin esim. Galaxy S:ssä. Symbian on kevyt käyttöjärjestelmä, joten ei tarvita mitään virtasyöppöä prossua joka imee akun puolessa päivässä. Jaksaahan se Full HD videotakin jauhaa HDMI:n kautta niin ei se mikään ihan kivi voi olla tehoiltaan.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

12

@10

Jos nyt pedantiksi heittäydytään, niin millä niitä videoita pyöritetään, jos ei prosessorilla...? Nauhurilla? ;)

Vastaa
akse
akse

13

@7
Eli kunhan joku julkasee sen 2ghz prossun sisältävän puhelimen niin kaikki luurit joissa on 1ghz on aivan paskaa koska tossa toisessa on 2ghz.. //sarcasm off.

Pelkkiä numeroitahan kannattaa tuijottaa. Totta on että esim n97 taisi olla muisti määrältään sekä tehoiltaan vähän alakanttiin, Symbian^3:et eivät.

Ja tuskin ne uudet ominaisuudet yleensä lsäävät prosessorikuormaa, yleensä niiden pitäisi toimia paremmin ja optimoidummin, joten rasittavat prosessoria vähemmän.

Vastaa
Ergopad
Ergopad

14

Tosiaanki, vai ei teho riitä N8:ssa. Se kuitenkin pyörittää HD videota HDMI:n kauttaa TV ruudulla, mutta läppäripä EI JAKSA pyörittää samaa pätkää.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.