Trend Micro: Android haavoittuvampi kuin iOS

10
Manu Pitkänen

Trend Micro: Android haavoittuvampi kuin iOS
Maailman suurimman yrityksille tietoturvaratkaisuita tarjoavan Trend Micron pääjohtaja Steve Chang kertoi tänään BusinessWeekin haastattelussa, että älypuhelimissa ja tablet-tietokoneissa paljon käytetty Android-käyttöjärjestelmä on tietoturvaltaansa paljon heikompi kuin Applen iPhone-puhelimissa ja iPad-tabletissa käyttämä iOS-käyttöjärjestelmä.

Chang perustelee näkemystäänsä sillä, että Googlen kehittämän Androidin lähdekoodi on avoin. Tällöin aukkojen arkkitehtuurin selvittäminen on paljon yksinkertaisempaa, jolloin aukkoa on helpompi hyödyntää kyseenalaisiin käyttötarkoituksiin. Applen iOS-käyttöjärjestelmää Chang ylistää sillä, että käyttöjärjestelmä on osoittautunut immuuniksi tietyntyyppisille haittaohjelmille. Tämä johtuu etupäässä iOS:ssä käytetyn sandbox-ratkaisujen ansiosta, joissa ohjelmat toimivat omilla "hiekkalaatikoillaan" erillään muusta järjestelmästä.



Trend Micro arvioi haittaohjelmien muodostuvan samanlaiseksi ongelmaksi älypuhelimissa kuin ne ovat tietokoneissa. Chang uskookin vakaasti, että Android-käyttäjät tulevat tarvitsemaan puhelimiinsa vastaisuudessa tietoturvaohjelmia. Trend Micro julkaisi viikko sitten Mobile Security for Android -ohjelman, joka estää haittaohjelmien asentumisen Android-puhelimiin.

Chang kuitenkin toteaa, että myös iOS:ään kohdistuu tietoturvauhkia. Hän mainitsee erityisesti social-engineering -hyökkäykset, joissa käyttäjää huijataan asentamaan haittaohjelma puhelimeen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
147 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
961 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Realme 10 – hinta laskenut -14%

Realme 10
229 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 266 €

Kommentit (10)

Michelola
Michelola

1

ei mulla ainakaan oo ikinä tullut yhtäkään virusta enkä ole huomannut yhtäkään bugia vielä...jotain hiomista tietty kaipais käytettävyydessä mutta muuten symbian on ihan loisto

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JA12 (vahvistamaton)

2

"Chang perustelee näkemystään sillä, että Googlen kehittämän Androidin lähdekoodi on avoin". Huoh. Laitetaampas ihan suomeksi "Chang perustelee näkemystään sillä, että Trend Micro julkaisi Mobile Security for Android -ohjelman".

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ei uutta!. :) (vahvistamaton)

3

hh.
Tuo on totta,mitä kerroit,Symbian on monessa asiassa kehityksessä jälkeen jäänyt,kun vertaa iOS -ja Androidiin!.
=/

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

4

Rekisteröitymispakko mitään? :D Tai sitten tämä hh on ovela rekisteröitynyt käyttäjät, joka ajaa tuota rekisteröitymistä tälläisellä iskulla. Joo, liikaa telkkua tullut katsottua :D

Mutta uutisesta: Tosiaan, kännyköiden virukset tulevat olemaan samanlainen uhka kuin koneiden, ja AV-firmat tulevat tod.näk tarjoamaan omia ratkaisujaan puhelinten suojaamiseen. F-Secure näin taitaa jo tehdäkkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mauserizz (vahvistamaton)

5

Kuinka tämmöinen juttu voidaan julkaista "uutisena"? Ei herranjumala, joku roti näihin mainoksiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
penapp (vahvistamaton)

6

Heh, Trend Micro mainostaa omaa tuotettaan Androidille ja tästä on tehty tietoturvauutinen :)

Tottakai Trend micro sanoo, että Android on vaarallinen, jotta saa softaansa myytyä. iOS:lle vastaavia ohjelmiahan ei taida voida edes tehdä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

7

6@
>iOS:lle vastaavia ohjelmiahan ei taida voida edes tehdä.


Totta että siihen ei voi edes tehdä 3. osapuolen tieturvaratkaisuja, mutta silti uutisessa ihmetetty se että otti kantaa iOSään ja vielä väittäen sitä turvalliseksi, vaikka yleisesti sitäkään ei kai ole pidetty kovinkaan turvallisena.

iOS riskiä lisää vielä yhteinäinen laitekanta.

Vastaa
bfr
bfr

9

En tiedä onko näin ala-arvoinen "uutinen" edes kommentoinnin arvoinen, mutta tuolla perusteella myös avoin linux on reikäisempi kuin suljettu windows. Avoimuus tarkoittaa sitä että bugit löydetään ja korjataan nopeasti yhteisvoimin. iOSillahan on käynyt samoin kuin windowsilla, reikiä on tiedossa iso läjä ja niitä tipautellaan aina joka korjauksen jälkeen yksi(->jailbreak). Samaa kissa-hiiri paskaa kuin ps3:lla on nyt menossa.

Vastaa
juhaboy
juhaboy

10

Tämä ei ole uutinen. Tämä on väite. Eli lobbaamista. Eli lähinnä harhaanjohtamista ja manipulointia. Sorry.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.