Apple julkisti jatkoa iPadille

50
Matti Robinson

Apple julkisti jatkoa iPadille
Apple on julkistanut iPad 2 -taulutietokoneen. Laite muistuttaa ensimmäistä iPadiä kovasti, mutta tuo mukanaan useita uusia ominaisuuksia. Samalla Apple on ohentanut laitetta merkittävästi -- uusi iPad 2 on 8,8 millimetrin paksuudellaan yli kolmanneksen ensimmäisen sukupolven laitetta ohuempi.

Apple iPad 2:n tärkeimmät uudistukset koskevat prosessoreita. Uuden iPadin tuplaytiminen A5-suoritin on yhtiön mukaan peräti kaksi kertaa aiempaa nopeampi. Tabletin kakkosversiosta löytyvät lisäksi monta kertaa aiempaa nopeampi grafiikkasuoritin, kaksi kameraa ja adapterin avulla myös HDMI-liitäntä. Yhtiön mukaan suorittimien virrankulutus on aikaisemman iPadin tasolla huolimatta suuresta nopeuserosta.

iPad 2 tulee myyntiin vielä tämän kuun aikana. Toimitukset aloitetaan 11. maaliskuuta, jolloin julkaistaan myös iOS:n uusi 4.3-versio. Taulutietokone saapuu sekä WiFi että WiFi + 3G -versioina, ja 16, 32 tai 64 gigan flash-muistilla varustettuna. Hinnat alkavat 499 dollarista ja päättyvät huippumallin 829 dollariin.



Laitteella on kokoa 241.2 x 185.7 x 8.8 mm ja painoa versiosta riippuen hieman yli 600 grammaa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (50)

Jarissimo
Jarissimo

1

Yllättävää, että tuo tulee suomeenkin jo 26 tätä kuuta.. Kyllä täytyy myöntää, että kyllähän tuo aika makialta vaikuttaa..

Ei millään tekisi mieli alistua Applen pompoteltavaksi, mutta kyllä se vain jokaisen tuotteen kohdalla houkuttaa. Pieniä juttuja, jotka tekevät tuosta paljon käytännöllisemmän.. Esim tuo magneetti kansi.. Miksi tuollaista ei ole ollut jo aiemmin kenelläkään..?

Eniten kyrsii sen Flashin kanssa pihtaaminen ja siksi ehkä jää mun eurot saamatta.

Jännä nähdä miten ohut on tuleva iPhone, oma veikkaus siinä 6-7mm luokkaa. Vertailivat niin messevästi nykyiseen iPhoneen, että pakkohan sen on tulla tuon ohi kesällä.

Piikittelivät muuten aika hienosti kilpailijoille.. "Onko vuosi 2011 kopioijien vuosi?"..:)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Galaxy 10.1 sittenki (vahvistamaton)

3

Amerikassa 826 dollaria...siis Suomessa hinta tulee olemaan...?.
Tulevan Samsung Galaxy Tab 10.1 mallin hinta tulee varmasti olemaan samoissa hinnoissa (ellei vähemmän) mutta näytön kokoa on vajaa 1,2tuumaa enemmän (10.1).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

4

Kyllähän teki Apple ikävät kilpailijoille, tässä kuussa myyntiin, aika kova takaisku kilpailijoille :)

Olin jo päässyt eroon tablet kuumeesta, mutta nyt se palasi kyllä takaisin. Apple teki sen taas, kyllä ovat saaneet tekniikkaa taas tungettua pieneen tilaan.

Kuten olen sanonut, että musiikkialan ihmisille iPhone ja iPad on loistavia niin nyt sitä puolta rummutettiin jo ihan Applenkin toimesta, toivat garagebandin iPadille ja esittelivät sen käyttöä keynotessa http://www.apple.com/ipad/from-the-app-store/garageband.html

Olin myyty siinä vaiheessa, kun esittelijä soitti koskettimia/rumpuja eri voimakkuuksilla painamalla näyttöä joko kevyesti tai kovaa!

@1 Eiköhän tämä vuosi tule olemaan iPad 2:en kuten Steve muutamaan kertaan tokaisi :)

Vastaa
hta
hta

5

Perheessä on useampi Applen tuote, puhelimia, kannettavia ja pöytäkone mutta silti tuo iPad ei houkuttele yhtään. Miksikö?

Itse haluan Ipadin jossa on fast user switch ominaisuus kuten se on Windowsissa tai OS X:ssä. Kyseinen laite olisi oikein kätevä sohvan kulmalla, mutta en tosiaankaan ajatellut ostaa kolmea iPadia. Koska käyttäjiä yhdelle laitteelle olisi useampia niin siinä pitää olla useampi käyttäjäprofiili omine sähköpostiasetuksineen jne. että se tulisi ostettua. Sitä odotellessa...

Tämän vuoksi Windows tabletit kiinnostavat, toivottavasti saavat vain pakattua paremman kokoisiksi ja painoisiksi ne lähitulevaisuudessa.

Vastaa
Anestic
Anestic

7

@4 No ei tuommonen laite ole kyllä mitenkään varteenotettava musiikin tekemiseen... Lähinnä leikkimiseen tuommoinen käy. Oikeat musiikkisoftat on kyllä reippaasti liian raskaita tuommoisille laitteille. Sopii toki musiikista kiinnostuneille ja alaa harkitseville. Mutta Garagebandia en ole äänipuolella käytettävän nähnyt ;) Macit on kyllä sinänsä hyvin suosittuja niissä piireissä ja mikäs siinä. Sellaiseen ihan oivia työkaluja.

Itse laitteesta kieltämättä alkaa olla ominaisuudet ihan ok tasolla, mutta samat applemaisuudet pitävät minut poissa sieltä leiristä.

Mutta moni muu ei. Tämä tulee varmasti myymään kuin Vaasan ruispalat. Tyylikäs ja kastissaan toimiva. Mutta järjettömän hintainen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

8

Engadgetin Joshua "This thing is insanely fast. We're not joking -- it's blazingly fast. Everything the iPad 2 does feels like it's on turbo" :D

Tässä huomataan taas se ero, että oikeesti otetaan se irti mitä raudasta saa. Jos verrataan vaikka galaxy S2 mikä on speksien perusteella myös todella tehokas niin eipä sen käyttö mitenkään erikoisen nopeaa ollut ja netissäkin monessa paikassa ihmeteltiin, että ei sitten tuon nopeampi ole liikkeissään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

9

@7 Musta tuntuu, että et nyt ole ihan tietoinen tuon laitteen potentiaalista? iOS 4.2 toi käyttikseen midituen. Nykyäänhän voi laittaa kitaran kiinni vaikka iPhoneen ja käyttää efektilaitteena iphonea, samoin kun iPhoneen/iPadiin saa kiinni koskettimet.

Tän viikon mikrobitissä oli myös tämmöinen esittelyssä: http://www.youtube.com/watch?v=-chKwUN2mZI&feature=player_embedded
Nuo koskettimet ymmärtääkseni toimii monien appstoresta löytyvien ohjelmien kanssa.

Ja ei en tarkoittanut, että sillä mitään valmiita biisejä välttämättä tehtäisiin vaan biisi-ideoita voi kehitellä ja duunailla kaikennnäköisiä juttuja talteen.

Kyllähän toi musapuoli tossa iPadissa menee todella huimaa vauhtia eteenpäin ja kun siinä on suurimpia musiikkialan ammattilaisia mukana vääntämässä noita softia ja laitteita niin koko ajan tulee uutta.

http://www.youtube.com/watch?v=PfchaChdZRI&feature=related Hyvinhän tuossa koko biisi nauhoteltiin, paitsi ei rumpuja :) hyvin pyöri ja hienosti saatiin ideat nauhalle, enpä ollut tuollaista itsekään ennen nähnyt, on se vaan aikamoinen.

vastaavia videoita löytyy satoja ellei tuhansia tuubista missä näkee mitä kaikkea iPadilla voi tehdä. Tulet yllättymään todella paljon :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

10

@7 http://www.youtube.com/watch?v=rLBHZo-fpRY&annotation_id=annotation_188539&feature=iv

tai miten olisi tämä? http://www.engadget.com/2010/12/27/gorillaz-ipad-album-now-available-as-are-the-apps-used-to-make/

"Recording music on iOS? Been there, done that. A major artist recording its latest album on an iPad? That's something new, and that's what Gorillaz has done for its latest release: The Fall"

http://www.nme.com/news/gorillaz/53816 "I've made it on an iPad – I hope I'll be making the first record on an iPad," he said. "I fell in love with my iPad as soon as I got it, so I've made a completely different kind of record."

Tuolla onkin klippi joka biisistä, on toi vähä enemmän kun leikkimistä :)

Tästä en ollut kyllä itsekään kuullu, mutta arvasin, että jotain vastaavaa googlettamalla varmasti löytyy.

Vastaa
vetola
vetola

12

Tarkoitus ostaa tabletti ASAP. Mutta tämä laite ei taida toimia myös puhelimena? Ei siis kelpaa. Miten on Motorola Xoomin ja Samsung Galaxy Tab 10.1:n tila, toimiiko ne myös normaalina puhelimena?

Enkä odota yhdenkään tabletin toimivan puhelimena suoraan, vaan "headsetin" kanssa. Tabletti korvaisi omassa käytössä puhelimen ja läppärin täysin, kun siinä vain olisi 2G puhelinominaisuudet.

Vastaa
Anestic
Anestic

13

Anteeksi. Puhuin äänialasta mutta en rajannut kunnolla. Tarkoitin siis ihan miksausta, masterointia tai muuta ammattimaista äänenkäsittelyä. Puhuttiin musiikkialasta, ei muusikoista erikseen. Ymmärsin tarkoituksen väärin.

Ja onhan sitä musiikkia tehty ties millä nintendolla:)

Varmaan midinä jotain heittää talteen, mutta maksaa tollanen hinta siitä kun sama hoituu miniläppärillä?? Ja tien päällä. Ilman lisävarusteita... Miniläppäri on yhtä varteenotettava musiikintekolaite, paitsi siinä "pyörii" myös raskaammat softat...

Mutta eipä tässä. Ei ole laitteesta kokemusta, alasta vähän vasemman käden. Sillä perusteella voin arvioida että ipadin kaltainen laite ei sovellu vakavaan äänityöhön sellaisena kuin itse sen näen.

ps. paitsi jos sen saisi linkattua esim. oikeassa koneessa olevaan softaan (protools, logic tai joku) ja toimimaan mikserin liukujen käskyttäjänä. Tuollaiselle olisi kysyntää...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

14

Ensinnä kommentti iPad 2:sta. Videoiden ja raporttien perusteella vaikuttaa hienolta päivitykseltä. Aika uskomatonta että akkukesto saadaan pidettyä samana vaikka laite ohenee, ja nopeutuu huomattavasti (ja keveneekin hieman).

Näyttösuojan design oli ehkä päivän parasta antia. Niinkin yksinkertaisessa lisälaitteessa oli monta pientä asiaa, jotka on tehty juuri oikein. Tähän ei tunnu pystyvän kuin Apple. Miksi ihmeessä?

Sitten kommentteja:

@11
Koska?

@3
Ameriikassa tismalleen samat hinnat kuin ensimmäisellä iPadilla, eli alkaen $499. Eurohinnat oletettavasti alkaen 499€.

Galaxy Tab 10:sta en sano mitään, mutta kilpaillakseen iPadin kanssa pitää sen olla huima parannus ensimmäiseen Galaxy Tabiin ja softatuki isoille näytöille vaikuttaa toistaiseksi vähän heikolta.

@1
Aika harvassa ovat Flashia osaavat sormitietokoneet. Xoomistakin se puuttuu ainakin aluksi, eikä akkukestosta Flashin kanssa ole mitään tietoa.

Lähes kaikki tuntemani henkilöt (huono otanta, tiedän) ovat ensitöikseen laittaneet Flashin pois päältä kaikista mobiililaitteistaan jotka sitä tukevat. Ovatko he vain yliherkkiä hidastelulle vai onko Steve Jobs sittenkin ollut oikeassa kaikki nämä vuodet?

Mihin ensisijaisesti tarvitset Flashia?

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

15

Yhtä asiaa ipad2 ei muuttanut: tabletit ovat edelleen käyttötarkoitusta etsiviä tenoleluja. Tämä pikkuongelma koskettaa jokaista tablettia.

Vastaa
Grina
Grina

16

Jotkut väittävät ipadia kalliiksi? Tuossahan on kaikki mitä puhelimissa on ja enemmän, mutta silti hinta on pienempi.

Ja jotka väittävät miniläppäreiden pyörittävän raskaampia sovelluksia tai yleensä yhtikäs mitään, eivät luultavasti ole koskaan käyttäneet miniläppäriä tai ipadia.

Vastaa
ypsilon
ypsilon

18

No luinpa huonosti. Sori. Menisi ostoon, jos olisi flash. Luulisi, että tuo jaksaisi sitä pyörittää, kun n900:lla ei suurempia ongelmia.

Vastaa
vetola
vetola

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Grina:

Jotkut väittävät ipadia kalliiksi? Tuossahan on kaikki mitä puhelimissa on ja enemmän, mutta silti hinta on pienempi.

iPadilla ei voi soittaa, kuten puhelimella voi. Selkeä puute muuten varsin mielenkiintoisessa laitteessa. Samsung Galaxy Tab 10.1 tulee varmaan ostettua, koska siinä ei ole tietoisesti kyseistä ominaisuutta rampautettu. Toivottavasti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

20

@13 "Varmaan midinä jotain heittää talteen, mutta maksaa tollanen hinta siitä kun sama hoituu miniläppärillä??"

En ole koskaan käyttänyt miniläppäriä musiikinteossa, mutta uskoisin, että latenssit ei riitä soittamaan reaaliajassa midikoskettimia, pitäisi hommata erillinen ulkoinen äänikortti jne. En tosin tiedä miten iPadissakaan riittää, mutta voisin kuvitella että hyvin, koska tuollaisia kehitellään.

ja juu ei tuolla padilla mitään musiikkia miksata ja masteroida, sehän nyt on selvä. Tarkoitin musiikin säveltämiseen on oiva uudenlainen keino ja luo ihan uudenlaisia tapoja luoda musaa ja muutenkin hyvä apuväline studiossa.

"ps. paitsi jos sen saisi linkattua esim. oikeassa koneessa olevaan softaan (protools, logic tai joku) ja toimimaan mikserin liukujen käskyttäjänä. Tuollaiselle olisi kysyntää..."

Kysyntää on ja siihen on vastattu aikaa sitten, oli melkein niitä ekoja musiikkijuttuihin liittyvää mitä padille tuli http://www.youtube.com/watch?v=-fndBzk6C5g&feature=player_detailpage#t=202s(video on puolivuotta vanha)

Tässä samaa protoolsilla http://www.youtube.com/watch?v=FDpNgedhugI&feature=player_detailpage#t=42s

Kyllä kannettavalla voi myös tehdä about tämän kaiken saman, että ei sen puoleen, miniläppärillä tuskin.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

21

Ai mihin käyttäisin Flashia?
No varmaankin pitäisin sen pois päältä kun sitä en tarvitse (Mainokset ei kiinnosta). Mutta jos esimerkiksi etsin netistä jotain yritystä ja ovatkin tehneet sivustonsa Flashilla, niin olisihan se kiva pistää sliderista päälle, jotta ei tarvitsisi arvata numeroa tai ajoohjeita.. DA...

Lisäksi jotkut iahn oikeatkin sovellukset on toteutettu Flahilla.

Flash sivujahan on suhteessa vähän, mutta niitäkin on tullut eteen. Lisäksi on olemassa todella paljon sivustoja jossa Flahia on käytetty johonkin tiettyyn osaan sivustossa, kuten karttaan, johonkin kampanjaan, lomakkeeseen, palveluiden esittelyyn..

Näistä en haluaisi jäädä paitsi jos niihin törmään.

Mikäli käyttö on linjalla Facebook, Youtube ja Google, niin nokian series 40 luurit kykenevät siihen selaukseen (Okei vähän liioiteltua, mutta käytännössä suosituimmat sivut saa kyllä auki millä tabletilla vaan..) Oikeaan selaukseen tarvitaan sitten kone, jota ei ole keinotekoisesti rajoitettu (Uudet Android tabletithan saavat tuen, kun se valmistuu)..

Apple teki kyllä tässä oikeasti peliliikkeen, kun laite tulee saataville kohta eikä kesällä tai syksyllä, kuten muilla. Siinä ajassa taipuu jo moni kuluttaja, sillä odottavan aika on todella pitkä, varsinkin nopeasti kehittyvällä alala.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

24

Kyllähän niitä käyttötarkoituksia löytää mille tahansa laitteelle, jos on tarpeeksi mielikuvitusta ja ylimääräistä aikaa. Se sitten että kuinka hyödyllisiä tai tarpeellisia nämä ihan oikeasti ovat niin onkin eri asia. Onhan toi ihan kiva hifistely lelu, mutta ei paljoa muuta. Musiikin tekeminen tuolla ei toistaiseksi onnistu kuin jobbsin märissä unissa ja appleboyn leikeissä.

Mutta kattellaan viel pari versiota niin eiköhän tämäkin sitten ala hieman fiksumpi laite olemaan jolle saattaisi oikeasti joku käyttötarkoitus olla.

Vastaa
salazaari
salazaari

25

Apple söi taas nopeiten hitaat :D

Kyllä se vain niin on että Apple tuo useimmiten puhelin sekä tabletti alalla uusimmat teknologiat ja ominaisuudet markkinoille, aikaansa edellä niin sanotusti mutta ei kuitenkaan paljoa. Applen huonopuoli on että myy laitteita liian kalliilla, mutta laadusta joutuu maksamaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

26

Nyt uutisoidaan, että samsungilla miettivät 10,1 tabin hinnan laskua. Taisi tulla aika tukalat paikat sampalle, kun näkivät uuden todella ohuen iPadin :)

Tuo ohuus tulee olemaan kyllä todella kova kilpailuvaltti, vaikka muuten oltaisiinkin kilpailijoiden kanssa samalla viivalla ja jossain asioissa jäljessäkin.

Loppupeleissä näitä tabeja kuitenkin on tarkoitus myydä ihan tavallisille käyttäjille jolloin pienet speksierot tai ominaisuus erot ei paljoa merkkaa, mutta sen sijaan iPadin ohkaisuus ja tyylikkyys saa aika nopeasti potentiaaliset ostajat ottamaan iPadin ylitse kilpailijoiden.

Nyt sitten vissiin odotellaan josko vaikka syksyllä? joku muu saisi taas oikeasti kilpailikykyistä tabia markkinoille? Taisi taas moni palata takaisin suunnittelupöydän ääreen.

Ei Apple kyllä anna kilpailijoille yhtään mahdollisuutta, ainoa kilpailijoiden pieni hetki olisi voinut olla jos Padi oltaisiin julkaistu vaikka vasta kesällä.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

27

Tuo julkaisujen nopeus varmasti sotkee kilpailijoita paljon. On todella hienoa nähdä, kuinka hienosti tekevät myyntiä.

Esittely ja lähes heti tuote hyllylle. Moni on varmasti suunnitellut esimerkiksi HTC:n tai Moton tablettia, mutta eihän ihmisillä riitä kärsivällisyys odottaa jos joku haluttava tuote on jo hyllyllä noudettavissa.

Minä odottelen kyllä vielä tablettia, kun kaikista nykyisissä puuttuu jotain olellista. Puhelimissakin meinasin odotella SE:n xperia prota, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntumaan, että desire z tulee, kun ei vaan tule Erkki myyntiin vaikka on julkaistu jo ajat sitten (pahinta tuossa on se ettei myyntiin tulo päivääkään ole tiedossa). Mitä ihmettä teen siis kauniilla kuvilla ja specsilistoilla jos tuotetta ei ole saatavilla..

Ihme kun eivät Barcelonassa julkaisseet jo 4 ytimisiä androideja, kun myyntiin tulo kaikissa julkaistuissa laitteissa on jossakin kaukana hortisontissa kuitenkin.

Vastaa
zacksa
zacksa

28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Mihin ensisijaisesti tarvitset Flashia?

Yle areena vaikka esimerkiksi.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

29

Aika yllättävää että Appleen yhdistetään termi "julkaisujen nopeus". Aiemminhan on itketty juuri siitä, että Applelta tulee yksi laite vuodessa ja on aina spekseissä jäljessä. Ja puolittain kritiikki on oikeassa, mutta unohtavat vaan että, siitä on myös etuja.

iPad 2 julkaistiin odotetusti noin vuosi ensimmäisen jälkeen. Kilpailijoiden ongelma ei ole iPadin nopea julkaisuvauhti vaan se, että ne ovat vasta nyt saavuttamassa iPad 1:n tason (Xoom, Tab 10 ja WebPad saattavat olla lähellä).

Ja eihän iPad ollut ensimäinen tabletti, muut olivat niitä Microsoftin johdolla tehneet jo 10 vuotta. Esimerkiksi viime vuoden CES:ssa oli kymmeniä tabletteja esillä ennen iPadin julkaisua. Ne sitten vaan tulivat ihan älyttömän myöhään markkinoille (Dell) tai menivät uudestaan piirrustuslaudalle koska eivät olleet kilpailukykyisiä joko hinnan tai toimivuuden suhteen (moni muu).

@26
Nimenomaan. Ei loppukäyttäjää kiinnosta pätkääkään onko laitteessa nopeampi prosessori tai enemmän muistia, jos iPadille saa paljon enemmän softaa ja se tuntuu sulavammalta.

Vastaa
Guarded
Guarded

30

@14

Eipä tuommoisella vehkeellä mitään tee, yhtä turha vekotin ku terskaläväri. Ja parempiakin vehkeitä saa jo markkinoilta, esim juuri tuo Galaxy Tab jos edes tuollaista vekotinta tarvitsee mihinkään.
Puhelin löytyy taskusta, ja jo sillä pystyy tekemään kaiken ja vähän päälle, mitä tuolla härpäkedildolla tekee. Ainut syy miksi kukaan ostaa tuommoisen, on että tykkää applen tuotteista ja kaikesta kiiltävästä ja haluaa leveillä ylikokoisella pikkuhousunsuojalla sporassa. Enpä tuolla laitteella ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän mitään mitä en pystyisi puhelimellani tekemään.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

31

Tarkoitin julkaisujen nopeudella, laitteidn esittelystä myyntiin tuloon kuluvaa aikaa.. En siis vuoden sykleistä.

Vuoden syklit ovat mielestäni juuri sopivat. Vaikka pidät kytkyä, niin voit vaihtaa aina laitteen uusimpaan tai sitten joka toisena vuonna, kätevää..

Lisäksi vuodessa kerkeää innovoida ja ennen kaikkea tehdä uuden laitteen valmiiksi, että se jopa lunastaa lupaukset (ainaskin pääpiirteittäin.

Eli siis tuo systeemi toimii, miksi sitä pitäisi muuttaa? Olisiko järkevää tuoda puolenvuoden välein uusia laitteita, joita ei ole hiottu toimivaksi, kuten lähes kaikki muut tekevät?

Se tuo myös arvostusta tuotteelle, kun siitä tietää, ettei se ole omalla sarallaan (Käytännössä Apple painii osittain omassa kategoriassaan, puutteidensa ja ansioidensa vuoksi) vanhaa tekniikkaa kuukauden kuluttua.. Näkeehän tuon jo vanhojen laitteiden jälleenmyyntiarvosta, katsokaa vaikka iPhone 3G ja jopa 2G hintoja..

Lisätiedoksi: En omista Applen tuotteita yhtään (kokeillut kylläkin), mutta aikoinani omistin 3G iPhonen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

32

@28 Areena on mobiilissa toiminut jo parisen vuotta ilman flashia, nyt tässä joku kuukausi sitten tuli oikeen iphonelle/padille räätälöity appi joka toimii kyllä hienosti. Toki tarjonta ei ole yhtä laaja kuin normi areenassa, mutta kyllä tuolla hyvin pärjää.

Vastaa
exlex
exlex

34

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zacksa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Mihin ensisijaisesti tarvitset Flashia?

Yle areena vaikka esimerkiksi.

Eiköhän toi Yleareenakin muutu hiljalleen silverlightiin, kuten kaikki muutkin ja sitäpaitsi iPadillie on saatavana Yleareenalta oma ohjlelma Appsi jolla Yleareena näkyy todella tyylikkäästi. Hienommin, kuin normaali www-sivut. Eli eitarvitse edelleenkään. Omassa läppärissäni on kokoajan flashit pois päältä, koska ne hidastaa sivuja, syövät akku sikana ja ovat ärsyttävi sekä kaatava selaimen aina välillä.

Omasta puolestani saisi heittää suohon koko Flashin.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti exlex:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zacksa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Mihin ensisijaisesti tarvitset Flashia?

Yle areena vaikka esimerkiksi.

Eiköhän toi Yleareenakin muutu hiljalleen silverlightiin, kuten kaikki muutkin ja sitäpaitsi iPadillie on saatavana Yleareenalta oma ohjlelma Appsi jolla Yleareena näkyy todella tyylikkäästi. Hienommin, kuin normaali www-sivut. Eli eitarvitse edelleenkään. Omassa läppärissäni on kokoajan flashit pois päältä, koska ne hidastaa sivuja, syövät akku sikana ja ovat ärsyttävi sekä kaatava selaimen aina välillä.

Omasta puolestani saisi heittää suohon koko Flashin.

Silverlight on kyllä kuolleempi kuin Flash, jopa Mikinkin mielestä (tai no niiden heittämät jutut sen tulevaisuudesta vaihtelee kokoajan, mutta eipä sen tulevista versioistakaan ole tullut mitään uutta) Hekin uskovat HTML5:een..:)

Kumma juttu kun Applen päätöstä puolustelevien mielessä ei käy kertaakaan se, että osa sisällöstä jää näkemättä, on se toteutettu kuinka huonosti tai surkeasti tahansa, silti se jää näkemättä. Joskus siellä paskakasassa on ihan oikeastikin jopa jotain ihan hyödyllisiäkin kikkareita.

On Applelta sikamaista rajoittaa käyttöä noin, mutta ymmärtäähän sen kun heillä softamyynti kärsisi, tai tuskin enää edes kärsisi, koska ovat niin merkittävän aseman softissa saaneet..

Lähinnä tuo tuntuu kiusanteolta ja kuluttajien alistamiselta, mutta eipä siinä, jokainen valitsee tuotteensa ihan kuin tykkää. Minä en enää ota puhelinta, jossa ei ole Flashiä enkä myöskään Tablettia, kerta vaihtoehtoja on/on tulossa pian.

En myöskään osta numeroa liian pieniä kenkiä, kun ne rajoittavat liikkumista ja ahdistavat.. Enkä aja autoa talvella kesärenkailla, vaikka Steve tuskin nastagumeja kaipailee..

Sääli kun muuten niin mainio laite/laitteet rampautetaan noin typerästi.

No laitanpa tähän vielä oman aiemman lainaukseni perään.

"Ai mihin käyttäisin Flashia?
No varmaankin pitäisin sen pois päältä kun sitä en tarvitse (Mainokset ei kiinnosta). Mutta jos esimerkiksi etsin netistä jotain yritystä ja ovatkin tehneet sivustonsa Flashilla, niin olisihan se kiva pistää sliderista päälle, jotta ei tarvitsisi arvata numeroa tai ajoohjeita.. DA...

Lisäksi jotkut iahn oikeatkin sovellukset on toteutettu Flahilla.

Flash sivujahan on suhteessa vähän, mutta niitäkin on tullut eteen. Lisäksi on olemassa todella paljon sivustoja jossa Flahia on käytetty johonkin tiettyyn osaan sivustossa, kuten karttaan, johonkin kampanjaan, lomakkeeseen, palveluiden esittelyyn..

Näistä en haluaisi jäädä paitsi jos niihin törmään.

Mikäli käyttö on linjalla Facebook, Youtube ja Google, niin nokian series 40 luurit kykenevät siihen selaukseen (Okei vähän liioiteltua, mutta käytännössä suosituimmat sivut saa kyllä auki millä tabletilla vaan..) Oikeaan selaukseen tarvitaan sitten kone, jota ei ole keinotekoisesti rajoitettu (Uudet Android tabletithan saavat tuen, kun se valmistuu).. "

Vastaa
Jonahan
Jonahan

36

@30
Värikästä kieltä, mutta aika vähän asiaa.. Markkinoilla oleva Galaxy Tab ei ole oikein millään mittarilla parempi kuin iPad. Lähes puolet pienempi näyttö ja puhelinkäyttis ovat suurimmat ongelmat. Galaxy Tab 10 korjaa nämä, muttei ole vielä markkinoilla.

Kaiken voi tehdä periaatteessa vaikka helmitaululla, mutta kyse ei olekaan siitä, mitä vaan miten. Isolla näytöllä on myös hyvät puolensa.

@35
Uutiset Silverlightin kuolemasta ovat erittäin ennenaikaisia. Se on WP7:n sovellusalusta ja uutta versiota nettikäyttöönkin on demottu ihan vähän aikaa sitten, tulee ulos myöhemmin tänä vuonna.

Flashin mukanaolo ja poissaolo tuovat molemmat hyviä että huonoja puolia mukanaan. Viimeisten vuosien aikana mukanaolo olisi ollut ensisijaisesti huono asia (tietoturva, hitaus, akkukesto, kosketusnäyttötuki). Jos Adobe saa vihdoin Flashinsa kuntoon, laitteiden tehot kasvavat ja asiakkaat sitä vaativat, niin homma voi muuttua. Kannattaa myös muistaa, että Flash ei ole webbistandardi, vaan yhden firman täysin kontrolloima tekniikka, toisin kuin esimerkiksi HTML5.

Ei Apple sitä ole softamyynnin takia, joka on rahallisesti sille toisarvoista, ole jättänyt lisäämättä iOS:iin vaan käyttökokemuksen. Flashin kanssa webbisivut olisivat tahmanneet ja akkukesto olisi kärsinyt. Ketä käyttäjät olisivat syyttäneet? Applea. Noin parisataa miljoonaa myytyä iOS-laitetta myöhemmin on aika helppo nähdä kuinka tärkeä se Flash-tuki on oikeasti ollut.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

37

Käyttökokemuksella ei oikeasti ole mitään tekemistä Flashin poisjätön kanssa.

Apple osdaa kuitenkin tehdä softaa ja heiltä varmasti onnistuisi tehdä asia myös niin, ettei flash näkyisi oletuksena, mutta esimerkiksi Flash sisällön tullessa eteen, voisi sen halutessaan ladata klikkaamalla Flash kuvaketta.

Suorituskyky siihen jo riittää tai ainaskin kilpailijoilla riittää.. iPad2:ssa on tehoja kuin pienessä kylässä, eli ei sekään ongelma.

Ongelma on varmasti se, että esimerkiksi lehdet voisivat jakaa omaa sisältöään iSysteemien ulkopuolella, joten Applella jäisi yksi tili tekemättä. Millä perusteella softamyynti on Applelle toisarvoista?

Flash ei ole varsinainen standardi, mutta se on käytännön standardi, koska sitä käytetään niin laajalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

38

@35 Jep kommenttisi flashista on hyviä, ainakin noin niinkun paperilla, mutta mites sitten käytännössä? Tässä vähän flash mallia galaxy tabilla http://www.youtube.com/watch?v=Nv_ATXchHHQ&feature=player_detailpage#t=57s Kyllähän tuosta kaikki näkee, että aivan toivotonta, videot pyörii noin 3 framea/sek ja muutenkin kaikki flash materiaali pistää koko tabin aivan tukkoon (katsokaa video loppuun asti).

Kyllähän flash tietokoneessa on hieno homma, kun se toimii eikä pistä konetta polvilleen, ainakaan jos löytyy enemmänkin vääntöä koneesta. Tabeissa/puhelimissa nyt ei vaan vielä toistaiseksi ole lähellekään niitä tehoja mitä flash vaatii, saas nähdä sitten miten nämä tuplaydin tabit rautakiihdytetyillä selaimilla tulee pärjäämään.

Tehtiin tuossa joku aika sitten kaverin kanssa testi, että molemmat katsoi areenasta samaa tallennetta, mulla pyöri iphonessa aikaa sitten video täysin sulavasti ja kun vihdoin kaveri sai omalla N900:lla videon pyörimään kaiken tahmaamisen jälkeen niin video pätki todella paljon ja oli katselukelvoton, kuten moni muukin flash video, jotkut pyörii hyvin jotkut ei.

Jos taas otetaan esimerkiksi html5 videot niin eipä ole tullut vastaan iphonella yhtäkään videota mikä pätkii, kaikki toimii juuri niinkuin olettaa. Mitä olen nähnyt html5 bannereita ja animaatioita sisältäviä webbisivuja luurillani, pyörivät myöskin todella hienosti.

No onneksi on markkinoilla tabeja joka lähtöön, on tabeja mihin saa flashin ja taas mihin ei. Siinä tekee sitten valinnan, että näkeekö sen flashin niin tärkeänä juttuna vai arvostaako enemmän sitä, että selain kokemus on sivulla kun sivulla sulava ja nopea.

En osaa sanoa miten suuri merkitys flash puutteella on tabissa, mutta puhelimessa se on ainakin ollut todella pieni omalla kohdalla. Toisaalta sitä miettii, että padi ilman flashia ei ikinä, että mitä järkeä siinä on? mutta sitä kun ajattelee mielessään samanlaista flash kokemusta, kun minkä saa tietokoneella (kaikki toimii hienosti) Sitten katsoo tuollaisia videoita minkä laitoin niin ymmärtää, että ehkä se ei olekkaan ihan niin tärkeä.

Sen valitusmäärän perusteella mitä flash puutteeseen tulee niin tuntuu, että suurin osa käyttäjistä tosiaan kuvittelee, että se flash kokemus olisi sitten automaattisesti sama kuin siellä kotikoneella/läppärillä, että kaikki toimii hienosti.

Jos näin olisi niin silloin flash löytyisi todennäköisesti myös iPhonesta/iPadista.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

39

En tosiaankaan usko, että kokemus on samanlainen.. Ja tosiaan pidän sitä androidissakin pois päältä, mutta otan käyttöön, kun tulee eteen jotain mihin sitä tarvitsen.

Videoiden katseluunhan koko tekniikka on typerä ja oikeasti käyttökelvoton tableteissa ja puhelimissa, mutta muuhun sisältöön se toimii.

HTML5 on erinomainen juttu ja se varmasti yleistyykin, mutta Flashsivuston haltijat eivät ole niitä muuttamassa HTML5:een (Ei edes mahdollista mitenkään järkevästi) eikä mihinkään muuhunkaan, niin kauan kun Flash toimii tietokoneella.

Tämä nyt on tämmöinen ikuisuuskysymys ja siitä ollaan joko puolesta tai vastaan, joillakin se vaikuttaa ostopäätökseen ja joillakin ei.

Minä toteutan myös Flash sisältöä ja siksi minulle on ensiarvoisen tärkeää, että itsellä näkyy flash myös matkalaitteissa, jotta voin esitellä niitä asiakkaille. Tämä ei tietenkään ole se normaalitilanne useimmille käyttäjille joten sitä en aluksi tuonut esille.. Se varmasti vaikuttaa omaan suhtautumiseeni, mutta pinttini sen käytöstä kyllä pätee ihan normaalaillekin kuluttajille, sillä Flash sisältöä (siis hyödyllistä) on tarjolla paljon ja jokapaikassa ei ole tarjolla esimerkiksi Mobiilisivustoa, joka korvaisi ongelman.

Osittain tuo on webkehittäjien ongelma, mutta kaikilla ei riitä resurssit tehdä erilaisia sisältöjä eri käyttäjille. Lisäksi Flash skaalautuu mobiililaitteisiin erittäin hyvin, joten sen vuoksi ei ole edes tarvetta. Flashilla toteutetut sivustot eivät myöskään ole yleensä raskaita (siis tavalliset sivustot), joten näitä mobiililaitteet toistavat kyllä ihan ongelmitta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

40

@Jarissimo

Toisaalta väität, että käyttökokemuksella ei ole mitään tekemistä Flashin poisjätön kanssa ja toisaalta taas, että väännät sitä itsekin päälle ja pois koska käyttökokemus on videoiden osalta heikko.

Flashille on nähdäkseni kolme pääasiallista käyttökohdetta: videot, mainokset ja pelit. Näistä ensimmäinen ei ole sinunkaan mielestäsi järkevä, eikä toimi hyvin. Toisen lisäarvosta voidaan keskustella. Viimeinen ei ole iOS:lle ongelma, koska pelejä löytyy natiivina vaikka kuinka. Väittäisin niiden pyörivän paremmin kuin Flashilla tehdyt pelit. Myöskään monien Flashpelien olettamia kontrolleja ei iOS laitteista löydy, ei ole hiirtä eikä näppistä, eli vain kosketusnäyttötietoiset pelit toimisivat.

Oletetaan, että iPhonessa olisi tullut Flash Player vuodesta 2007. iPhonen selaimen sulavasta vierityksestä ei olisi ollut toivoakaan, koska pluginin piirron synkronointi on hankalaa. Tämä on ollut nähtävissä monissa muissa Flashia tai Flash Litea tukevissa kännyköissä. Video olisi tökkinyt ja syönyt akkua, koska Flash ei tuolloin osannut rautakiihdytystä. Myös muuten kuin videolla tehty animaatio tuntuu joskus vievän ihan käsittämättömästi CPU:ta, varmaankin ohjelmoijan vika, mutta kaikenlaisia koodajia löytyy, joten monella sivustolla olevat Flash-mainokset olisivat hidastaneet sekä latausta että sivuston käyttöä, syöneet akkua ja tuoneet aika marginaalisen edun Applelle tai loppukäyttäjälle.

Lisäksi Flashin kaatumiset olisivat tuoneet alas koko selaimen (pelkkä käyttökokemus ei ole ongelma, vaan myös tietoturva) ja näitä bugeja Apple ei olisi voinut itse korjata. Tuolloiselle iOS raudalle olisi Desktop Safarin ja Chromen "plugarit omissa prosesseissaan"-kikkailu ollut aivan liian raskasta. Lisäksi olisi alistuttu status quoon, että Flash on olennainen osa nettiä seuraavatkin 15 vuotta ja vedetty matto html5:n yleistymiseltä.

Jos mobiilisivua tai edes minimaalista HTML-sivua (jolla siis jotain muutakin tietoa kuin "tämä sivusto vaati Flashin) ei tarjota Flashin vastineeksi on ongelma nimenomaan webkehittäjän. Se kertoo jonkinmoisesta jämähtämisestä viiden vuoden takaiseen maailmaan, jolloin nettiä ei käytetty mobiilisti kuin marginaalisesti ja Flash löytyi lähes kaikilta työpöydiltä (tosin toimi Mäkissä ja Linuxissa heikosti).

Käsittääkseni Adobe on demonnut kuinka Flash-työkalulla saa luotua HTML5 sisältöä. En tiedä onko tekniikka vielä julkaistussa versiossa, mutta kyllä se sieltä tulee.

Antaisitko pari esimerkkiä Flash-sivustosta joka ei ole raskas mobiililaitteella? Voisin mielenkiinnosta testata niitä N8:lla (Jossa, tosin taitaa olla vain Flash Lite).

Vastaa
Jonahan
Jonahan

41

@37

Kas, unohtui vastata kysymykseesi: "Millä perusteella softamyynti on Applelle toisarvoista?"

Suoraan softa- ja mediamyynnistä saatavat voitot ovat Applelle erittäin pieniä verrattuna rautamyynnistä saataviin tulohin. Toki hyvällä ohjelmistovalikoimalla saadaan myytyä enemmän laitteita, mutta iTunes Store sinällään ei ole Applelle mikään suuri rahasampo.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

42

Käyttökokemuksella ei tosiaan ole tekemistä, sillä se voisi aivan hyvin olla oletuksena pois päältä. Sen voisi tarvittaessa otta akäyttöön klikkaamalla "Flash kuvaketta" kyseisen sisällön kohdalla, mikäli sen haluaa nähdä. Näinollen käyttäjä voisi nauttia miellyttävästä surffailusta, mutta jonkin tärkeän Flash informaation sattuessa kohdalle, katsoa sen. Tässä ajatusmallissa myöskään tietoturva ei olisi se ratkaiseva tekijä, kuten ei myöskään selaimien kaatuilut, koska kayttäjä saisi itse kontrolloida mitä tekee.

Flashin käytöksi lasketaan helposti vain pelit, videot sekä mainokset, mutta tämähän ei ole koko totuus. Nämä asiat ovat juurikin pilanneet Flashin maineen loistavana ja "helppona" design/käyttökokemus työkaluna, johon siitä myöskin on.

Näitä voidaan toteuttaa myös esimerkiksi javascriptillä, mutta en näe se olevan sen turvallisempi tai kevyempi vaihtoehto.

Esimerkki ei raskaasta flash sivustosta on mikä tahansa sivusto joka on toteutettu jollakin muulla tavalla, mutta josta löytyy esimerkiksi sivuston ainoa navigaatio toteutettuna flashilla. Tämmöisessä tapauksessa sivustoa ei voi käyttää olenkaan iphonella, vaikka niin pienet flash toteutukset eivät varmasti kuormittaisi puhelinta liikaa.

Ikävä tosiasia on, että monikin yritys on jymähtänyt juurikin 5v takaiseen maailmaan ja sen korjaaminen ei ole valmista vielä viidenkään vuoden kuluttua.

Tämä keskustelu on muuten aivan Offtopic, mutta errittäin antava ja asiallinen.. ihem kyllä:)

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

43

@41
Mikäli iTunesin kautta tehtävät myynit eivät olisi Applelle merkityksellisiä, miksi he yrittävät sulkea kaiken myynnin mitä sen ulkopuolelta tehtäisiin. Esimerkkinä sovellukset jotka tarjoavat mahdollisuuden ostaa jotain, kuten lehtiä iTunesin ulkopuolelta? He haluavat juurikin sen 30% kaikesta sisällöstä mitä heidän laitteillaan käytetään. Nettisivuista eivät vielä ole oppineet laskuttamaan, mutta se saattaa olla se seuraava suuri innovaatio:)

Vastaa
exlex
exlex

44

Jarrissiomolle.

Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa koko flashi. Jos ei katso pornoa, ei tarvi flashiä. Ei ole ollut tarvetta flashille pitkiin aikoihin vaikka liikun netissä päivittäin.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

45

Ei Flashiä pornoon tarvitse. Pornosivustot osaavat päivittää tuotteensa nopeasti vastaamaan tämän päivän kysyntään. Eli parhaista sivustoista löytyy myös mobiilisivut, jotka toimivat oikein mainiosti.

No onneksi kaikille on varmasti joku vaihtoehto tai sitten voi olla ilman ja odotella tulevaa. Jos ei Flashia oteta huomioon niin mielestäni oikein hjuva päivitys. Niille jotka eivät Flashia halua/tarvitse niin varmasti paras tabletti tällä hetkellä. Eikä hinnoittelukaan ole mikään paha, harvinaista kyllä, jopa kilpailijoitaan paremmin hinnoiteltu.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

46

"Näitä voidaan toteuttaa myös esimerkiksi javascriptillä, mutta en näe se olevan sen turvallisempi tai kevyempi vaihtoehto"

Javascript on osa HTML5 standardia joten sen on lähes pakko olla mukana selaimessa. Kaikki selainkehittäjät ovat panostaneet viimeisen noin 5 vuoden aikana huomattavasti sen nopeuteen, ja javascriptin suoritusnopeus on kasvanut moninkertaiseksi (kaikissa selaimissa). Modernit selaimet myöskin omaavat hardiskiihdytystä animaatioon ja css effekteihin. Ja nämä on integroitu moottoriin suoraan, lisäosa on aina jonkun verran ongelmallisempi.

Bugien määrä on varsin suoraan verrannollinen koodin määrään. Selain Flashin (tai minkä tahansa muun redundantin lisäosan) kanssa on turvattomampi kuin selain ilman sitä. Flashin ongelmana on se, että on vain yksi toimittaja, Adobe voi itse päättää kiinnostaako sitä korjata jotain tietoturvabugia vaiko ei. Adoben track record ei ole ollut kauhean hyvä. Jos taasen Nokian, Applen, RIM:n, tai Androidin selaimessa on tietoturvabugi voi laitevalmistaja halutessaan korjata sen itse. (Ei vältätmättä päde Nokian tuleviin Windows-luureihin)

"Mikäli iTunesin kautta tehtävät myynit eivät olisi Applelle merkityksellisiä, miksi he yrittävät sulkea kaiken myynnin mitä sen ulkopuolelta tehtäisiin"

Niin uskomattomalta kuin se voi tuntuakin, pääasiallinen syy on käyttökokemus.

Ennen App Storea mobiilisoftamyynnin suurimmat ongelmat olivat softien löytäminen, luottamus, että softat tekevät mitä lupaavat ja maksuliikenne (sekä moninkirjava käytännön toteutus että luottamus vastapuoleen). App Store korjasi tämän siten, että kaikki softa löytyy yhdestä kaupasta, Apple kontrolloi kontenttia ja että Applella on asiakkaan luottokorttitiedot. Ostaminen on tehty erittäin helpoksi, tarvitaan vain tunnus ja salasana, asiakas luottaa kaupasta saatavaan materiaaliin ja asiaksas luottaa että hänen tietojaan ei vuodeta kolmansille osapuolille. Helppous ja luottamus tarkoittaa pidemmällä tähtäimellä myös suurempaa liikevaihtoa.

Kun kolmannen osapuolen ohjelma tarjoaa sisältöä myytäväksi ohi Applen myyntikanavan, tuo se yhden noista perusongelmista takaisin. Käyttäjä ohjataan jollekin satunnaiselle webbisivulle, joka on jokaisessa softassa hieman erilainen, jonne sitten kirjoitetaan luottokorttitiedot, tai pahimmassa tapauksessa joudutaan ensin rekisteröitymään, ja mietitään voiko tähän myyjään luottaa vaiko ei. Yöks.

iOS laitteisiin on kaksi tapaa jaella sovelluksia: HTML ja App Store. Ensimmäinen on täysin vapaa, Apple ei säätele, eikä ota korvausta, mutta ei toisaalta helpota näiden sovelluksien löytämistä, rahaliikennettä yms. iPhonessa toki tämäkin sovellustyyppi otetaan huomioon, HTML-sovelluksella voi olla ohjelmaikoni, se voi poistaa selaimen palkit, se voi käyttää lokaalia tallennustilaa ja sillä on pääsy kiihdytysanturiin, lokaatiodataan ja muutamiin muihin juttuihin. Toinen taas on suljettu tiukasti säännelty kauppapaikka, jonka kautta sovellukset on helppo löytää, ja koska käyttäjät luottavat siihen on ostopäätöksen tekeminen huomattavasti helpompaa.

Suoraan saatava rahallinen voitto App Storen ohi menevän myynnin kieltämisestä on *hyvin* pieni. App Store on toki Applelle erittäin tärkeä tuote, jolla lisätään raudan myyntiä ja pidemmällä aikavälillä sen myynnillä on kohtuullisen hyvä kasvupotentiaali. Täten markkinapaikan ghettoutuminen pyritään estämään.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

47

Myönnän että olet kyllä toisaalta osittain ihan oikeassa, mutta en ihan noin jaloon lopputulokseen kyllä pääse sitte millään..:)

No tämä tästä, mukava keskustelu kaikenpuolin.. tack..

Vastaa
Jonahan
Jonahan

48

Tottakai kyse on isoista rahoista pitkällä aikavälillä, kun Apple saa tällä lisättyä laitemyyntiään. Store, sen sisältö ja käyttökokemus on suuri kilpailuvaltti muita vastaan. 30% lehti- tai subscription markkinasta ole tällä hetkellä yhtään mitään Applelle verrattuna rautamyynnistä saatuihin tuloihin.

Vertailun vuoksi: Apple ilmoitti maksaneensa koko App Storen olemassaolon aikana, eli noin kahden ja puolen vuoden aikana kaksi miljardia dollaria app storen kehittäjille. Siitä voi laskea, että Apple on saanut 860 miljoonaa, eli noin 86 miljoonaa per neljännesvuosi (jaettuna tasaisesti, joka on vähän harhaanjohtavaa). Edellisessä neljänneksessä Applen iPhone- ja iPadliikevaihto oli yhteensä noin 15 mrd. Ollaan siis ihan eri suuruusluokassa.

[Molemmista luvuista pitäisi vähentää kulut, jotta niistä saataisiin kunnolla vertailukelposia, mutta en jaksanut googlata arvoita Applen katteista]


Kiitoksia itsellesikin keskustelusta.

Vastaa
mckonen
mckonen

49

Applen omistajat eivät tietysti pidä flashistä, kun ko. laitteet eivät sitä tue, joten ko. videot (esim iltalehti) jää näkemättä sitä kautta...
En omista applen laitteita olen kayttänyt niitä. Synkronoionti Itunesin kanssa on tuskaa (=ärsyttävin windowsohjelma ylivoimaisesti), koska ohjelma ei ole tarkoitettu alunperin windowsille. Esim. IPone on tarkoitettu tytöille ja tyhmille jenkeille, koska eivät osaa muuta kuin käyttää ikonipohjaista käyttöliittymää (tehty tutkimus..), tosin vastaavan ikonipohjaisen käyttiksen saa vaihtoehtoisesti myös uuteen symbian^3 puhelimiin, mutta itse pidän enemmän aloitusnäytöistä, joissa aktviisesti päivittyvät widget -ikonit (mutta nehän täytyy ensin asentaa ruutuun, joten eivät sovi IPhonen käyttäjille ;)).
Tablet -laitteeksi valitsisin pienemmän ruutuisen joka mahtuu taskuun muuten joutuu kantamaan laukkua sitä varten, tosin siinä pitäisi olla ~samat ominaisuudet kuin läppärissä, muuten on turha varsinkin jos omistaa älypuhelimen...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mckonen:

Applen omistajat eivät tietysti pidä flashistä, kun ko. laitteet eivät sitä tue, joten ko. videot (esim iltalehti) jää näkemättä sitä kautta...

Juuri kukaan muukaan tuntemani mobiililaitteen käyttäjä ei pidä Flashista, miksiköhän? Myös desktopilla suurin suuri osa tuntuu käyttävän Flash blockia. Ihan totta, Iltalehden videot jäävät mm. iPhonen käyttäjiltä näkemättä, kuten suurimmalta osalta muitakin mobiilikäyttäjiä.

Lainaus:


Esim. IPone on tarkoitettu tytöille ja tyhmille jenkeille, koska eivät osaa muuta kuin käyttää ikonipohjaista käyttöliittymää (tehty tutkimus..),

Viite tutkimukseen, kiitos.

Lainaus:


tosin vastaavan ikonipohjaisen käyttiksen saa vaihtoehtoisesti myös uuteen symbian^3 puhelimiin,

Käyttiksen, tai tarkoittanet varmaankin käyttiksen "kotiruutua" tai "ohjelmakäynnistintä", ikonipohjaisuus ei ole mitenkään ratkaiseva asia. Vaikka S^3 olisi tältä osin täysin kuten iPhone, ei S^3:n oikeista ongelmista olisi ratkaistu yhtään enempää, ehkä jopa päin vastoin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.