Motorola Droid 3 on varustettu viisirivisellä QWERTY-näppäimistöllä

11
Kaarlo Räihä

Motorola Droid 3 on varustettu viisirivisellä QWERTY-näppäimistöllä
Motorola on tiettävästi julkaisemassa Droid-puhelinsarjaan uusia tuotteita tänä kesänä, ja nettiin vuotaneiden ennakkotietojen mukaan luvassa olisi ainakin Droid 3.

Eilen nettiin vuotaneen kuvan perusteella Droid 3 muistuttaa ulkoasunsa puolesta nykyistä Droid 2 -mallia. Erojakin kuitenkin löytyy, ja yksi merkittävä ero on esiinliukuvan QWERTY-näppäimistön muuttuminen viisiriviseksi. Muutoksen myötä numerot ovat omalla rivillään, eikä niiden syöttämistä tarvitse enää tehdä Alt-näppäimen avulla, kuten Droid 2:ssa.

Muita uudistuksia puhelimessa Droid 2 -malliin verrattuna ovat ainakin HDMI-ulostulo, näytön kasvanut koko (3,7 -> 4 tuumaa) ja resoluutio (854x480 -> 960x540) sekä etupuolelle ilmaantunut kamera. Ohjelmistopuolella tarjolla on Android Gingerbread.



Euroopassa puhelin tulee todennäköisesti myyntiin Milestone 3 -nimellä.

Alla kuva Droid 3:sta



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (11)

Kuveerty
Kuveerty

1

Tuo kun olisi samanlaisella kulmalla kuin E7 tai N97 niin ois kyllä harkinnan arvoinen. Ja kai Gingerbreadi tarjoaa jo mukavampaa käyttökokemusta kuin aiemmat androidit. Petyin pahasti Desire Z:taan kyllä.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

2

Minustakin tuo kulma olisi parempi vaihtoehto, eli jos ajatellaan vaikka videopuheluita niin mites tuota käytät ilman käsiä?

Ostin Z:n paripäivää sitten ja kyllä se minut vakuutti. Motorolalla ei käsittääkseni ole ainaskaan aiemmin ollut ääkkösiä fyysisinä nappeina, joten jos se ei muutu, niin tuskin myy täällä kauheasti. Se jos mikä tekee kirjoittamisesta hidasta ja tuskallista (Esim N97).

Muuten tyuo 5 riviä on hyvä idea ja minua ei haittaisi vaikka ne olisivat ahtaasti tuolla ylhäällä, koska niitä kuitenkin tarvitsee kohtuullisen vähän.

Vastaa
ep_
ep_

3

Niin helpommin nuo numerot tuolta yläriviltä näpyttelee kun että on koko ajan näppäilemässä jotain FN-nappiyhistelmiä.

Mikä siinä Desire Z:assa on muka vikana? Ite aattelin hankkia sellasen ihan pian.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

4

Taas tuollanen lituska-qwertyluuri. Kuten toisessa ketjussa sanoin, niin itse pidän kyllä enemmän siitä, että näyttö on kallistettu näppikseen nähden. Jotenkin tuollainen liutukansiratkasu ei tunnu yhtä luonnolliselta. Toki tuolasella rakenteella on se etu, että mekanismi jättänee hiukan enemmän tilaa näppäimistölle, mutta silti pidän kallistetusta näytöstä enempi.

Vastaa
eebet
eebet

5

Komppaan tässä kyllä täysin miksuh:a tuon näytön kallistuksen suhteen.
Mikä tuo näppäimistön vasemmalla puolella oleva "leuka" on? Antenni?

Vastaa
Teemui
Teemui

7

Pieni kallistus jees, mutta ainakin pikaisen testin perusteella E7 näyttö kallistuu aivan liikaa, ainakin Desire Z:n suoruuteen tottuneelle. Ja niistä Z:n huonoista puolista: Painaa vitusti ja liukukannen saranat ovat vitsi. Tai ei ne saranat, vaan niiden jäykkyydestä vastaava jousi. Omani kävi huollossa, tuli samanlaisena, ellei huonompana takaisin, vaikka osia oli listan mukaan vaihdettu.

Vastaa
djtob
djtob

8

Ja läppärin näyttö on kallistettu liikaa? Pidetäänkö läppärin näyttöä ihan pöydän kanteen kiinni ja kirjoitellaan? Samaa mieltä, että saisi olla E7:n tavoin kallistettuna.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

9

Saattoi olla maanantaikappale mutta tökki huomattavasti enemmän kuin muut kalliimman luokan Androidit mitä olen kokeillut(HD,GalaxyS) kavereilla/kaupassa tuo Desire Z mitä kokeilin.
Ja tosiaan kuten tuossa mainittiin yläpuolella niin ne saranat on järkyttävää laatua + ei toi liukukansi ole käyttömukavuudeltaan lähelläkään kallistettua vastaan.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

11

Kirjoittaessa minusta ei ole väliä onko näyttö kallistettu, mutta videopuheluita ja skypeä ajatellen sillä on merkitystä.
Desiren sarana on todella kestävä, eli siinä ei ole vikaa. Raranan jousi on liian hentoinen ja siksi tämä on aika rempulan oloinen. Paino ei haittaa vaan on mielestäni etu, jämäkkä laite ja tietää kun on käsissä..

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.