Google jarruttelee Honeycombin lähdekoodin julkaisua

1
Teemu Laitila

Google jarruttelee Honeycombin lähdekoodin julkaisua
Google ei aio vielä julkaista tablet-laitteille tarkoitetun Android-version lähdekoodia, kertoo Businessweek. Yhtiöstä kerrotaan, että syynä viivästykseen on Honeycombin keskeneräisyys. Käyttöjärjestelmä on räätälöity pelkästään tablet-laitteita silmällä pitäen ja lähdekoodin julkaisu toisi sen välttämättä myös muihin laitteisiin.

Busnessweekin haastattelemaan Googlen Android-kehityksestä vastaavan johtajan Andy Rubinin mukaan Honeycombin käyttö älypuhelimessa johtaisi niin huonoon käyttökokemukseen, että yhtiö haluaa mieluummin korjata ongelmat rauhassa ennen lähdekoodin julkaisemista. Rubin ei kertonut tarkemmin, millä aikataululla Honeycombin lähdekoodi aiotaan julkistaa, mutta painotti Androidin olevan edelleen avoimen lähdekoodin kehitysprojekti.

Businessweekin mukaan Rubin selittää Honeycombin huonoa älypuhelinyhteensopivuutta tiukalla aikataululla. Googlella haluttiin mieluummin keskittyä tablet-version markkinoille tuontiin ilman paineita huolehtia samalla sen yhteensopivuudesta muiden laitteiden kanssa.



Lähdekoodin panttaaminen haittaa lähinnä pienempien valmistajien sekä koodin virittelystä kiinnostuneiden harrastajien elämää, sillä isoilla valmistajilla kuten Motorolalla, Samsungilla ja HTC:lla on ollut jo pitkään pääsy uusimpaan versioon ja siihen perustuvia tuotteita odotetaan markkinoille useita vielä kevään aikana.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -29%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 843 €

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -22%

Xiaomi Poco F6 Pro
559 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.