Google kommentoi Android-kurin kiristämistä

2
Teemu Laitila

Google kommentoi Android-kurin kiristämistä
Viime viikkoina nettiyhteisössä on pohdittu Googlen toimia, jotka näyttäisivät olevan suunnattu kiristämään yhtiön ohjausta Android-käyttöjärjestelmää hyödyntävistä valmistajista sekä operaattoreista. Googlen lisääntyvää kontrollia ruodittiin esimerkiksi Businessweekin artikkelissa, jonka mukaan Googlen toimien taustalla olisi halu yhtenäistää eri valmistajien Android-puhelinten käyttökokemusta.

Lisäpontta avoimuuden vähenemistä ennustaville tahoille on antanut myös Googlen päätös olla julkistamatta tableteille tarkoitetun Android 3.0 -version lähdekoodia "toistaiseksi". Lisäksi huhuja on kuultu Googlen ja prosessoreita suunnittelevan ARM:n yhteistyöstä, jonka tarkoituksena olisi standardoida tietty prosessorimalli käytettäväksi Andrdoid-tableteissa.

Huolimatta kaikista spekulaatioista Google ei ole tähän mennessä ottanut kantaa Androidin suunnasta käytävään keskusteluun. Nyt Googlen Android-kehitykesestä vastaava pomo Andy Rubin on kirjoittanut blogiviestin, jossa vakuutetaan yhtiön olevan edelleen sitoutunut avoimeen kehitykseen.



Rubinin mukaan aiemmat huhut valmistajien omien käyttöliittymien rajoittamisesta tai kieltämisestä kokonaan eivät pidä paikkaansa, eli HTC:n Sense ja Samsungin TouchWiz tullaan näkemään jatkossakin valmistajien puhelimissa. Rubinin mukaan yhtiö ei ole tehnyt muutoksia ehtoihin, joita Android-laitteiden on noudatettava saadakseen Googlen virallisen hyväksynnän eli käytännössä Googlen sovelluspaketit käyttöönsä. Rubin myös torppaa tiukasti huhut laitestandardin luomisesta.

Aiheesta kirjoittava TechCrunchin Jason Kincaid kuitenkin huomioi, että Rubin jättää mainitsematta Businessweekin artikkelissa esiin nostetun väitteen, jonka perusteella valmistajien on suostuttava Googlen tiukempiin ehtoihin voidakseen kehittää uusiin Android-versioihin perustuvia laitteita jo ennen koodin virallista julkaisua. Tällä ennakkotarkastusperiaatteella Google kykenee tehokkaasti ohjailemaan valmistajien toimia ja laiteratkaisuita, sillä varsinkaan isommille valmistajille virallisen julkaisun odottaminen ei ole realistinen vaihtoehto.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -29%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 843 €

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -22%

Xiaomi Poco F6 Pro
559 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (2)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

2

Onneksi kiristävät, mut harmi että avoimuutta rajoitetaan. Kumpi nyt sitten on tärkeämpi, avoin vai yhtenäinen alusta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.