Megapikselikisa jatkuu HTC:n tulevassa Windows Phone 7 -mallissa

6
Teemu Laitila

Megapikselikisa jatkuu HTC:n tulevassa Windows Phone 7 -mallissa
HTC:n huhutaan suunnittelevan 16 megapikselin kuvakennolla varustetun Windows Phone 7 -puhelimen julkaisua. Tiedot perustuvat Pocketnow-sivuston löytämään virallisesti julkaisemattomaan HTC:n mainosvideoon. HTC ei ole aiemmin yrittänyt profiloitua erityisesti kameroihin panostavana valmistajana ja 16 megapikselin kenno tuplaisi yhtiön nykyisten Windows Phone -mallien suurimman pikselimäärän.

HTC:n ryhtyminen megapikselikilpailuun tulee kuitenkin jo hieman myöhässä, sillä käyttäjien tietojen parantuessa pelkkää megapikselilukemaa ei automaattisesti enää pidetä laadun takeena. Monet valmistat ovatkin siirtymässä korostamaan kameran muita ominaisuuksia, kuten Sony Ericcson on tehnyt tulevan Xperia Arc -mallinsa kohdalla.



Mielenkiintoista kyllä alla olevalla videolla esiintyvä puhelin on lähes 1:1 kopio HTC:n aiemmasta Androidiin perustuvasta Desire S -mallista lukuun ottamatta Windows Phone -puhelimille ominaisia kapasitiivisia näppäimiä ruudun alla. Pocketnow-sivuston epäilyksen mukaan kyseessä on vain videota varten muokattu placeholder-malli ennen virallisen laitteen valmistumista.

Laitteesta ei ole tähän mennessä muita tietoja kuin kameran tarkkuus ja dual-led-salama.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus 13 – hinta laskenut -44%

OnePlus 13
450 € Gigantti
799 € Power
849 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Oppo Find X9 Pro – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Samsung Galaxy S25 Ultra – hinta laskenut -19%

Kommentit (6)

Tnoi
Tnoi

2

Omnom, herkullista kopiopastaa. Saatasko vielä nimeks vaikka "HTC amazing" ja joku vaatimaton mainos slogan esim. multimedia supercameraphone?

[trolol]Näyttää muuten aika rakeisilta nuo kuvat tuossa videolla. Toisaalta en ihmetele yhtään kun eihän se dual-ledi oikein tollasessa hämärässä yökerhossa riitä. =D[/trolol]

@eebet

Kyllä se oot vaan sinä. Toihan on samanlainen muovisämpylä mitä htc on julkaissut kautta aikojen. Ei mitään uutta siis. Eikä se kovin saman näköinen ole kuin nuo nokian konseptit. Ainakin takakpuoli noissa noksuissa on ihan erilainen.

Vastaa
JussiFX
JussiFX

5

Eipä kyllä näyttänyt edes mainoksessa kovin "professional images". Luulisi että ihmiset ovat jo nyt havahtuneet ettei megapikselien määrä ole kaikki kaikessa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.