Microsoftin Mango-päivitys onkin Windows Phone 7.5

2
Matti Robinson

Microsoftin Mango-päivitys onkin Windows Phone 7.5
Microsoftin matkapuhelinalusta Windows Phonelle odotetaan myöhemmin tänä vuonna päivitystä. Aiemmin vain Mango-koodinimellä tunnettu päivitys on muun muassa Nokian kiikarissa, sillä he aikovat julkaista ensimmäiset puhelimet vasta päivityksen jälkeen. Nyt Gizmodo-verkkosivusto on onnistunut nappaamaan kuvakaappauksen, joka varmistaa, että kyseessä on jo huhuttu alustaversio, Windows Phone 7.5.

Uuden Windows Phone -version tärkeimpänä uudistuksena on moniajo, jonka lisäksi alustalle saadaan parempi tuki kolmannen osapuolen sovelluksille. Uudistuksen myötä kotinäkymän tiiliin saadaan todennäköisesti näkymään päivittyvää tietoa myös Microsoftin ulkopuolisten kehittäjien sovelluksista. Muihin Windows Phone 7.5:n uusiin ominaisuuksiin kuuluvat ainakin HTML5-tuki ja Windows Marketplace -parannukset.



Päivityksen on tarkoitus saapua kehittäjille ensi kuun aikana. Julkaisun aikataulu ja laitejulkaisut ovat vielä hämärän peitossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (2)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

Kuulostaa hyvältä päivitykseltä. Alkaa se WP7:kin pikkuhiljaa valmistumaan. Toistaiseksi täysin raakile.

Mikä muuten on "tarkoitus moniajo"; typo, luinko hullusti vai mikä homma?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.