Poliisi etsi luvattomia paikkatietoja Googlen toimistosta Etelä-Koreassa

4
Teemu Laitila

Poliisi etsi luvattomia paikkatietoja Googlen toimistosta Etelä-Koreassa
Älypuhelinten paikannustietojen luvattomasta tallennuksesta on kohistu monissa maissa viime viikkojen aikana ja kohun keskiössä olleet Apple sekä Google ovat saaneet myös viranomaiset kiinnostumaan toiminnastaan monissa maissa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Etelä-Korean poliisivoimat suorittivat tiistaina ratsian Googlen Soulin toimistoon, sillä yhtiön epäillään keränneen käyttäjien paikkatietoja ilman lupaa AdMob-palvelunsa avulla.

Jatkuva tietoisuus käyttäjän olinpaikasta on yhä tärkeämpi ominaisuus älypuhelinten monien toimintojen kannalta. Jatkuvaan paikkatietoisuuteen perustuu esimerkiksi karttapalveluiden mahdollisuus suositella käyttäjälle läheisiä ravintoloita tai kertoa lähimmän bensa-aseman sijainti. Käyttäjän olinpaikka kiinnostaa kuitenkin myös entistä tarkempaan kohdentamiseen pyrkiviä mainostajia.



Reutersin haastatteleman korealaisen asiantuntijan mukaan paikkatietoa käyttävien yhtiöiden tulisikin mahdollisten väärinkäytösten vaaran vuoksi kysyä käyttäjältä aina erikseen lupa paikkatietojen käyttämiseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (4)

Anonyymi käyttäjä
xsml (vahvistamaton)

1

Ei taida ravintoloiden ja bensa asemien löytämiseen tarvita jatkuvaa googlelle/applelle toimitettavaa paikkatietoa. Tai varsinkaan näiden tietojen tallentamista palvelimille. Eiköhän se riittäisi että käyttäjän puhelin toimittaa sen tiedon vain silloin kun käyttäjä haluaa löytää ko. palveluita lähistöltä.

Vastaa
himpo
himpo

2

Kävelet kadulla, saat viestin, "Miesten housut -20% halosella!" Huomaat seisovasi halosen edessä, mitä teet, soitatko polisiit googlen konttorille?

Vastaa
Lumikki
Lumikki

3

Porukka missaa asian pointin.

Ongelma ei ole että joku taho voi käyttää tietoja väärin. Ongelma on että ihmiset ovat tietämättömiä ja välinpitämättömiä asian suhteen. Eli siis tyyliin, "Mitä sillä on väliä miten se palvelu toimii, kunhan se vain toimii". Ihmiset eivät ajattele yksityisyyttään tai tietoturvaa, eli miten se asia oikein toimii, he ajattelevat että kiva palvelu jolla pystyy tekemään kivoja asioita. Ihmiset siis antavat kolmannen osapuolen hoitaa asioita heidän puolesta, myös silloin kun siihen ei ole mitään tarvetta.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

4

Aivan hillitön yllätys jotta etelä-koreassa xd ,maassa joka ei tunne edes sanaa sananvapaus niin mitä tämä voikaan olla heille.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.