HTC julkaisee vielä puolen tusinaa laitetta tänä vuonna

2
Manu Pitkänen

HTC julkaisee vielä puolen tusinaa laitetta tänä vuonna
Taiwanilainen älypuhelinvalmistaja HTC:n mukaan yhtiö aikoo julkaista tämän vuoden puolella kuudesta kahdeksaan uutta mobiililaitetta. Julkaisut perustuvat niin Androidiin kuin Windows Phoneen, mutta näistä ensimmäiseen perustuvat laitteet tulevat olemaan vallitsevassa asemassa.

Tämän tiedon perusteella HTC:ltä ei ole tulossa kovin montaa Mango-puhelinta ensi syksylle. Alemman hintaluokan HTC Ignite ja Prime on vastikään nähty hollantilaisen verkkokaupan sivuilla, joten niiden lisäksi on tulossa korkeintaan yksi tai kaksi muuta Windows-puhelinta. Puuttuvat mallit lienevät HTC Eternity ja Omega.

Android-julkaisujen osalta on vaikea sanoa vielä mitään, mutta kenties HTC Vigor ja Ruby ovat tulossa tänä vuonna. Lisäksi tulossa on 10-tuumainen Puccini-tabletti.



Pocketnow.comin uutisoinnin mukaan yhtiö on lisäksi varannut itselleen seuraavat tavaramerkit: HTC Cheetah, HTC Raider, HTC Skyrocket, HTC Titan ja HTC Velo. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämän nimisiä puhelimia olisi vielä tulossa. Esimerkiksi HTC Vigor -tavaramerkki varattiin jo kaksi vuotta sitten, mutta sen nimistä laitetta ei ole vielä julkaistu.

Päivitys. Lisätty maininnat Eternitystä ja Omegasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 827 €

Xiaomi Redmi 15C (4G) – hinta laskenut -20%

Xiaomi Redmi 15C (4G)
103 € Hobby Hall
129 € Proshop
159 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (2)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

Niin, eikös Nokiaa haukuttu jatkuvasti markkinoiden hukuttamisesta tuotteilla? Ilmeisesti HTC:lta on karannut mopo käsistä. Pitäähän tuotevalikoimassa olla valinnanvaraa, mutta rajansa kaikella.

Vastaa
Raattis
Raattis

2

Millonhan se Doubleshot tulee eurooppaan?

Olen odottanut sitä reilun vuoden, ja nyt kun se on jenkeissä julkaistu, ei sen qwerty-näppis ilmeisesti olekaan kauhean laadukas.

Oiskohan noiden tulevien joukossa joku QWERTY-luuri.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.