Samsung suunnittelee estävänsä iPhone 5:n myynnin Koreassa

21
Teemu Laitila

Samsung suunnittelee estävänsä iPhone 5:n myynnin Koreassa
Samsungin ja Applen patenttisodalle ei ole näkyvissä loppua. Samsungin nimettömänä pysyttelevä johtohenkilö paljasti Korea Times -lehdelle, että yhtiöllä on jo valmiina aggressiivinen strategia, jonka avulla pyritään estämään Applen tulevan iPhone 5 -puhelimen myynti Koreassa.

Korea Timesille puhunut johtaja kertoo Samsungin aikovan haastaa Applen oikeuteen langattomiin tekniikoihin liittyien patenttien perusteella. Nimettömän johtajan mukaan Samsung on luottavainen tavoitteidensa saavuttamisen suhteen eikä aio perääntyä.

"Ellei Apple jätä langattomia yhteyksiä kokonaan pois tulevasta puhelimestaan, se ei kykene myymään i-tuotteita ilman, että se loukkaa Samsungin patentteja", johtaja kertoo.

Vaikka Applen ja Samsungin oikeustaistelut ovat käynnissä jo useissa eri maissa, Samsung ei ole tähän mennessä ryhtynyt suoraan hyökkäykseen Applea vastaan. Taustalla on Samsungin ja Applen tiivis yhteistyö esimerkiksi siruvalmistuksessa. Applen iPhone-puhelinten hyvä menekki on tehnyt yhtiöstä Samsungin komponenttituotannon isoimman asiakkaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentit (21)

OJ_Ghost
OJ_Ghost

1

Menee mielenkiintoiseksi kyllä. Vielä kun tosiaan ottaa huomioon Samsungin muun kuin puhelintuotannon, jotka taas hyötyvät muun muassa Applen menestyksestä...

Vastaa
niiiin
niiiin

3

pelleilyksihän tämä jo menee.. ei enää taistella myynneillä vaan aletaan estää toisten myyntiä kotimaissa ja muuta.. pitäs vaan olla kaikki laitteet myynnissä joka maassa ja sitte katotaan mikä myy eniten.

Vastaa
ep_
ep_

5

Jus näin. Apple saa kerrankin tuntuvan näpäytyksen. Vaikka Samsung menettäisi suurimman asiakkaansa, niin se menettäisi sen joka tapauksessa kun eikös aiemmmin uutistoitu että Apple kävi neuvotteluja TSMC:n kanssa (ilmeisesti liittyen siruvalmistukseen). Muistanko väärin? Ja olisi hyvä jos saisi järkättyä myyntikiellon jonnekkin muualle.

Applelle olisi ihan oikein kun on käyttänyt noita patentteja niin agressiivisesti toisia vastaan. Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

Jopas nyt on taas ihmeellisiä tunnereaktioita täällä. Kun Apple haastaa on se "hyi kauheata, miten kehtaavat", mutta kun Nokia, Motorola tai Samsung haastavat Applen on se hienoa ja lähes toivottavaa. :)

Apple, kuten kaikki muutkin ei-amatöörit, tekee osien toimittamisesta niin pitävät sopimukset, että ei ole mitään järkeä rikkoa olemassaolevaa sopimusta. Tuleviin sopimuksiin tietenkin tällä voi olla vaikutusta.

Mutta itse asiasta, on varsin mielenkiintoista nähdä mitä patentteja Samsungilla on, jos mikä tahansa langattomia yhteyksiä käyttävä laite niitä kerran rikkoo. Myöskin miksi Samsung sallii muiden tällaisten olon markkinalla on kiinnostavaa kuulla. Oikeuskäsittelyn nopeus on myöskin kiinnostavaa nähdä Koreassa, monessa muussa noin nopeisiin liikkeisiin ei ehkä pystyttäisi.

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

8

Hei c'mon luulettekste et noiden sirujen toimittamisen voi lopettaa kilpailijoille ihan noin vain? oikeesti? Jos niin tekisi niin tulisi sellaiset sanktiot että! Ja noi samsungin patentit on samanlaisia kuin nokialla eli niistä saa rojalteja jos menee oikeudessa läpi ei myyntikielto! Nimim. rauhoittukaa:)

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

9

@6 mitä luulet onko sun veikkauksella mitään väliä?:)
@8&7 sinäkin olet niin kiihkossa, että näppäilet mitä sattuu.
Mikä ihmisiä nykyään vaivaa?
Jos Apple haastaa jonkun se on paska firma ja tuomaritkin on väärässä:)
Kun joku haastaa Applen niin se on hienoa oikein.
Mikä ihmisiä nykyään vaivaa?
Ja hittovie ilman iPadia laitteesi olisivat seuraavanlaisia. http://osxdaily.com/wp-content/uploads/...-after-ipad.jpg
Ja sama pätee myös puhelimiin!

Vastaa
Smanci
Smanci

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sirkuttaja:

@6 mitä luulet onko sun veikkauksella mitään väliä?:)
@8&7 sinäkin olet niin kiihkossa, että näppäilet mitä sattuu.
Mikä ihmisiä nykyään vaivaa?
Jos Apple haastaa jonkun se on paska firma ja tuomaritkin on väärässä:)
Kun joku haastaa Applen niin se on hienoa oikein.
Mikä ihmisiä nykyään vaivaa?
Ja hittovie ilman iPadia laitteesi olisivat seuraavanlaisia. http://osxdaily.com/wp-content/uploads/...-after-ipad.jpg
Ja sama pätee myös puhelimiin!

Kukahan se tässä nyt kiihkoilee ;)

Vastaa
Routalempi
Routalempi

13

Itse olen sekakäyttäjä :D Mutta ymmärrän tuon Apple kritiikin siinä mielessä, että "suuren yleisön" silmissä Aplen touhut on menneet yli kun on haastettu leikkuulaudan valmistajia (ok, ilmeisesti syystä kun jokuhan oli mennyt vastaavan aitona iPadina ostamaan :D), ja manipuloitu Galaxy tab mittasuhteita vastaamaan iPadia kun oikeuteen valitettu jne. Pointti kuitenkin, että nuo patentit on koskeneet juurikin designpuolta niin ulkoisesti kuin käyttöliittymältä ym.ja nämäkin osin todisteita manipuloiden.. Vaikka tilanne lopulta korjattaisiinkin, on ensivaikutelmaa saatu luotua jo manipuloiduin kuvin ym.

Samsungin tuleva patenttisyytös taas tullee tosiaan perustumaan teknisiin ratkaisuihin jotka varsin helppo todeta joko paikkaansa pitäviksi tai perättömiksi. Näin siis yleistettynä voisi luulla. Ymmärrän siis tabvallaan miksi reaktio on ollut sellaista kuin on ollut..

Mitä näihin patenttisotiin muutoin tulee, niin kuluttajan silmissähän tämä näyttää menevän melko pelleilyksi yleisesti otettuna koko juttu, valmistajista riippumatta. Toki patentteja saa ja pitääkin puollustaa, mutta nousee tosiaan esille tämä softapatenttien tarpeellisuus ym. ja tämä ei ole tarkoitettu piikiksi Applen suuntaan, vaan yleisesti.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

14

@18
Ymmärtääkseni muotoilua ei pysty patentoimaan eli Apple vs. Samppa muotoilukiista ei ollut patenttiriita.
Muodon/muotoilun pystyy kyllä suojaamaan, mutta ei patentoimaan...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

@20 Mitä kuvitteellista sopimusvelvoitetta Apple ei tuossa tapauksessa täyttäisi? Kaiken järjen mukaan komponenttitoimitussopimukset kattavat pääasiassa ajan, hinnan, laadun ja komponenttien määrän. Ei sitä saako komponenttien ostaja lopputuotteen kauppoihin vaiko ei.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

17

@21
Tämän kokoluokan sopimuksissa voi olla ihan minkälaisia pykäliä vaan. Jos toinen osapuoli on sopimukseen vaatinut, että sovituilla markkina-alueilla pitää ko. lopputuotetta olla saatavilla ja toinen on tämän hyväksynyt, niin sit se on vain niin.

Sopimuksessa voi hyvin olla pykälä myös Applea varten, että eivät sitoudu ostamaan määrättömästi komponentteja vaan esim. miljoona kappaletta + optiot tämän ylittävälle tuotannolle.

Eli tuskin tuollaisia sopimuksia tehdään vain, että ostatte nyt x kpl komponentteja vuoden aikana ja piste. Luulisi sielä olevan pykäliä vähän joka suuntaan joita kummankin osapuolen pitää pyrkiä täyttämään.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

18

@23

Tottakai, siellä *voi* olla vaikka pykälä Scarlett Johanssonin alastonkuvista, mutta se on yhtä todennäköistä kuin että *komponenttivalmistaja* vaatisi *lopputuotteen* saatavuudesta yhtään mitään.

Mietitään nyt vähän tätä asiaa. Miksi komponenttivalmistaja tekisi niin? Miksi valmistaja suostuisi siihen? Saataisiinko kauppoihin yhtään laitetta, ikinä, jos jokaisen sadan komponenttivalmistajan outoihin vaatimuksiin suostuttaisi? Tuskinpa.

Komponenttivalmistajan tarkoitus on myydä mahdollisimman paljon komponentteja mahdollisimman suureen hintaan. Jos se laittaa sopimukseen ehdon että "jos lopputuote ei tule markkinalle X, niin me emme toimita teille komponentteja lainkaan" niin sehän vaan suurentaa komponenttivalmistajan omaa riskiä. Jos vaikka Applen softakehitys on myöhässä tai on jäänyt lokalisaatio tekemättä, voi komponenttivalmistaja jäädä istumaan poteroonsa miljoonien komponenttien kanssa, tehtaat seisovat ja rahaa palaa. Varsinkin kun esimerkiksi A4 ja A5 prosessoreita, jotka Samsung ainakin joskus valmisti, ei voi edes myydä kellekään muulle kuin Applelle.


> Eli tuskin tuollaisia sopimuksia tehdään vain, että ostatte nyt x kpl komponentteja vuoden aikana ja piste. Luulisi sielä olevan pykäliä vähän joka suuntaan joita kummankin osapuolen pitää pyrkiä täyttämään.

Tottakai siellä on pelivaraa ja optioita, mutta ei komponenttivalmistaja ole positiossa vaatia mitään perustuen lopputuotteen markkina-alueisiin. Eikä se edes sellaista haluaisi, koska sille jäisi tavaraa käsiin, rahan kiertonopeus ja tehtaiden käyttökapasiteetti laskisi.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

19

@24
Sellanen pykälähän (toi Scarlett) olis oikein makee. Sanan varsinaisessa merkityksessä vieläpä.. ;)

Lähinnä jatkoin spekulaatiota siitä, että olisiko jokin sopimuspykälä homman taustalla. Tai voisiko olla... En varsinaisesti mielestäni jatkanut #20 spekulaatiota siitä, että se pykälä olisi juuri markkina-aluepykälä, koska se ei minustakaan tuntunut kovin uskottavalta. Mutta välillisesti asiaan liittyen sielä jokin pykälä voisi ollakin...:p

Vastaa
Jonahan
Jonahan

20

@26

Valitettavasti kirjoitit niin epäselvästi, että logiikkasi ei käy oikein ilmi.

P1:
"Applella on kyllä varaa ostaa varastoon samsungin komponetteja"

Kyllä, Applella olisi varaa ostaa varastoon melkeinpä tahansa, mutta yksikään firma ei halua ostaa jemmaan yhtään mitään ylimääräistä koska 1. Riski ylijäämästä siirtyy täysin itselle 2. Rahan kierto hidastuu 3. Varastoiminen maksaa rahaa.

P2:
"koreassa ollaan voiton varmoja, että myyntikielto saadaan aikaiseksi"

Totta.

Johtopäätös:
"komponetti sopparissa on pykälä mikä tukee tätä taistoa ja sopimus Applen kanssa saadaan purettua ilman sanktioita samsungin osalta"

Tämä johtopäätös ei seuraa mitenkään ilmiselvästi premisseistäsi. Vaikuttaa enemmänkin toiveajattelulta.

Myöskään ei ole ilmiselvää että Samsung haluaisi lopettaa komponenttien toimittamisen Applelle, vaikka se olisi teoriassa mahdollistakin. Se on sille suuri bisnes, varmaa rahaa ja osin Applen käteisellä etukäteen maksamaakin ja mitä se tekisi yllättäen vapautuvilla komponenteilla ja/tai komponenttitehtaiden kapasiteetilla?

Kuten jo aiemmin sanoin on komponenttivalmistajien tavoite myydä mahdollisimman paljon (lähes kapasiteetti) ja mahdollismman kalliilla, kuitenkin painottaen ensimmäistä. Tehtaiden pito alikapasiteetilla ja varsinkin sulkeminen maksaa julmetusti.

Vastaa
ep_
ep_

21

Hassua miten suuri häly ja taistelu nousee aina kun uutisessa on kyse Applen ja jonkun muun firman välisestä patenttitaistelusta ym. :)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.